1.2 Fragment 2

Before responding to fragment 2, I will clarify how I understand some concepts that arise in the previous section. In 1.1, I mention algorithmic translation in passing as if its meaning were self-evident and common knowledge (1.2EN0). This is not the case. The definition of an algorithm is anything but obvious, even though we live in an increasingly algorithmic world (1.2EN0.5). In this research, algorithms are understood as sets of instructions or measures precisely defined to complete a task. In this thesis, the terms algorithmic and machine translation are used interchangeably, although strictly speaking algorithmic translation is a broader term than machine translation. Translation can be algorithmic without being performed by a machine. In theory, a human could translate according to an algorithm, but owing to its high computational capacity a contemporary computer is much more efficient at it.

In fragment 1, the Digital Artistic Researcher (DAR)—as I will henceforth refer to the I performing the rewrite or adaptation of Hayles’s book, in order to distinguish between my digital (virtual) self and my physical (apparently analogue) self—for their part mentions artistic research without specifying how they define it (1.2EN0.7). In order to have a reference point for my understanding of artistic research, I quote here the current definition put forth by the Performing Arts Research Center at my home university Uniarts Helsinki. According to the university, artistic research is “academic, multidisciplinary and collective research realized in the medium of art” (Uniarts.fi 20 September 2016). With regards to the current project, it is important to note that this research is realized in the medium of writing, which is 1) performative (i.e. presentational, utilizing means adopted from performance) (1.2EN1); 2) digital (created in and/or through digital media); and 3) translational (created in and/or through translation).

The (Non-)Gesture of Contextualization

The gesture on display in fragment 2 begins in fact already in the last sentence of fragment 1: “This work is by no means the first to explore such a claim.” In the first sentence of fragment 2, DAR seemingly names the artists and researchers whose work precedes and is relevant to their work—seemingly because the places in the sentence where the names should appear are once again empty, as we see. In the latter sentence of the fragment, DAR acknowledges the dependence and indebtedness of their work to this other (albeit unnamed) work. In the context of fragment 2 and the model of research it proposes, this is—or would be—necessary to avoid the pretense that DAR is speaking of something that has never before been spoken of, as if they were creating a whole new tradition rather than joining an already existing one.

Here, I would briefly introduce the artists and researchers that DAR mentions in order to perform the gesture of contextualization—if it indeed is a gesture (1.2EN2). However, as the names are missing I must instead again reflect on the significance of the blanks left by DAR. As in fragment 1, what surely must be the most substantive information is missing from fragment 2fragment 1 lacks the central argument of the research and fragment 2 the names of those who make up the tradition that the research attaches to. An unnamed tradition is not, at least in any ordinary sense, a tradition at all, just as a claim is not a claim until it is made. Thus, the absences are considerable.

Judging on the basis of two successive fragments with considerable gaps in them, DAR’s adaptation gives the impression of prioritizing structure, the design of a research model, over content. It seems that, on a structural level, DAR knows what they want but has not had ample time, could not bother, or has been unable to combine the structure with actual research content. Also, it is as if the missing names were mere placeholders that a structure of this kind requires but that are replaceable according to need and situation. As if DAR’s adaptation of Hayles’s book were an exercise in filling in the blanks, in which filling them in differently could potentially lead to countless different outcomes.

What does this say about DAR’s work and its nature? Is it simply unfinished? Or is it in perpetual motion and therefore resistant to attaching to any fixed tradition? Or is DAR simply a lazy researcher?

However, if we despite these questions at least for now side with DAR, we can also make the following hypothesis: the gesture of contextualization that DAR makes is not sincere and certainly not spontaneous, but rather the result of feeling obliged. In fact, it may well be that DAR prefers to think that their work forms a context of its own, no matter how ad hoc this context may be. DAR may not want to reinvent the wheel, but they do wish to justify their work through premises discovered during the research process rather than comparing their project to seemingly comparable projects, as Hayles does in her book (see adapted from Hayles passage 2). Also, it is worth noting that, in addition to mere structure and “blank blanks,” there are also “filled-in blanks”—that is information—in fragment 2: in a manner to be defined more precisely, this research deals with the relationship of writing, reading, and digital media.

Hayles, DAR, and I

Video 1.2.1 EN Sources referenced in video 1.2.1 EN: Hayles 2012, Raley 2018. NB: The reference Raley 2017 in the video is incorrect. The correct reference is Raley 2018.
Notes

1.2EN0
I borrow the term algorithmic translation from Rita Raley, who in “Algorithmic Translations” writes of the work of visual artist-poets Baden Pailthorpe and Eric Zboya, among other projects that utilize machine translation and mediation (Raley 2016).

1.2EN0.5
For a sociological perspective on algorithms, see Gillespie 2014EN. For a philosophical perspective on the relationship of algorithms and human cognition, see Parisi 2015. For algorithms as “black boxes,” see Pasquale 2015. For the relationship of algorithms and knowledge, see Rouvroy 2013EN. For the relationship of algorithms and moral accountability, see Schuppli 2014. For the relationship of algorithms and the physical environment, see Slavin 2011EN.

1.2EN0.7
I would like to thank my external examiner Mika Elo for drawing my attention to the fact that the name DAR associates with dar-stellen and dar-bieten, the German verbs for presenting and demonstrating.

1.2EN1
In “Performing Writing,” Della Pollock describes performative writing as a technology or technique that “collapses distinctions by which creative and critical writing are typically isolated” (Pollock 1998EN, 80).

1.2EN2
According to Marcus Terentius Varro, the Roman writer cited by Giorgio Agamben in Infancy and History, both poets and actors are indelibly involved with making gestures, as “the play is made by the poet, but not acted by him; it is acted by the actor, but not made by him.” In contrast to this borderline state of making but not enacting or enacting but not making, the emperor “neither makes nor acts, but takes charge, in other words carries the burden of [responsibility].” (Varro according to Agamben 2006EN, 140). For Agamben, Varro’s observation suggests what a gesture is (Agamben 2006EN, 139). In this light, certain claims could be made of this research: whereas DAR makes gestures, the ultimate responsibility for the research lies with me. On this stage, words are like actors in that they take different shapes and forms, transform.

1.2 Fragmentti 2

Ennen kuin vastaan fragmentti 2:een selvennän, miten ymmärrän joitakin edellisessä jaksossa esiin nousseita käsitteitä. 1.1:ssä mainitsen ohimennen algoritmisen käännöksen ikään kuin sen merkitys olisi itsestään selvä ja yleisesti tiedossa (1.2FI0). Näin ei kuitenkaan ole. Algoritmin määritelmä on kaikkea muuta kuin selviö, vaikka elämmekin yhä kiihtyvämmin algoritmisoituvassa maailmassa (1.2FI0.5). Tässä tutkimuksessa algoritmit ymmärretään jonkin tehtävän suorittamiseksi täsmällisesti määriteltyjen käskyjen tai toimenpiteiden sarjoina. Tässä opinnäytetyössä algoritmista ja koneellista käännöstä käytetään synonyymeinä, vaikka tarkkaan ottaen algoritminen käännös on laajempi termi kuin koneellinen käännös. Käännös voi olla algoritminen olematta silti koneellinen. Teoriassa ihminen voi kääntää algoritmin sanelemin säännöin, mutta korkean laskennallisen kapasiteettinsa vuoksi nykyaikainen tietokone suorittaa tehtävän paljon tehokkaammin.

Fragmentti 1:ssä Digitaalinen Taiteellinen Tutkija (englanninkielinen lyhenne DAR) – kuten tästedes kutsun Haylesin kirjan uudelleenkirjoitusta tai sovitusta suorittavaa minää erottaakseni digitaalisen (virtuaalisen) minäni fyysisestä (kaiketi sitten analogisesta) minästäni – puolestaan viittaa taiteelliseen tutkimukseen täsmentämättä mitä tällä tarkoittaa (1.2FI0.7). Saadakseni vertailukohtaa omalle käsitykselleni taiteellisesta tutkimuksesta mainitsen tässä kotiyliopistoni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen nykymääritelmän. Keskuksen mukaan taiteellinen tutkimus on ”taiteen mediumissa toteutuvaa akateemista, monialaista ja yhteisöllistä tutkimusta” (Uniarts.fi 20.9.2016). Tämän tutkimuksen yhteydessä on olennaista, että se toteutuu kirjoittamisen mediumissa, joka on 1) esityksellinen (so. esittävä, esityksen keinoja hyödyntävä) (1.2FI1); 2) digitaalinen (digitaalisissa mediumeissa tai niiden kautta syntyvä); ja 3) käännöksellinen (kääntämisessä tai sen kautta toteutuva).

Kontekstualisoinnin (epä)ele

Fragmentti 2:ssa esillä oleva ele alkaa itse asiassa jo fragmentti 1:n viimeisessä virkkeessä: ”Tämä työ ei suinkaan ole ensimmäinen, joka tutkii tämänkaltaista ajatusta”. Fragmentti 2:n ensimmäisessä virkkeessä DAR on nimeävinään taiteilijoita ja tutkijoita, joiden työ edeltää ja on relevanttia hänen työlleen – nimeävinään siksi, että lauseen kohdat joissa nimien tulisi esiintyä ovat kuten näemme jälleen tyhjiä. Jälkimmäisessä virkkeessä DAR myöntää työnsä riippuvuuden ja velkaantuneisuuden tälle edeltävälle (joskin nimeämättömälle) työlle. Fragmentti 2:n ja sen esittämän tutkimusmallin yhteydessä tämä on – tai olisi – tarpeen, jotta DAR välttyisi luomasta vaikutelmaa että puhuu jostakin ennenkuulumattomasta asiasta, ikään kuin loisi kokonaan uutta traditiota sen sijaan että liittyisi johonkin jo olemassa olevaan perinteeseen.

Esittelisin tässä yhteydessä lyhyesti taiteilijat ja tutkijat, jotka DAR mainitsee suorittaakseen kontekstualisoinnin eleen – jos se todella on ele (1.2FI2). Koska nimet puuttuvat, joudun kuitenkin jo toistamiseen pohtimaan DAR:n tyhjäksi jättämien kohtien merkitystä. Edellisen fragmentin lailla fragmentti 2:stakin puuttuvat sen kaikkein olennaisimmat tiedot: fragmentti 1:stä tutkimuksen keskeinen väite ja fragmentti 2:sta tutkimustradition edustajien nimet. Nimeämätön traditio ei ainakaan missään tavanomaisessa mielessä ole traditio lainkaan, niin kuin väite ei ole väite ennen kuin se on esitetty. Täyttämättömät kohdat ovat siten huomattavia.

Kahdessa peräkkäisessä fragmentissa esiintyvien aukkojen perusteella syntyy vaikutelma rakenteen, eräänlaisen tutkimusmallin struktuurin korostumisesta sisällön sijaan. On kuin DAR tietäisi rakenteellisella tasolla mitä tahtoo, muttei ole ehtinyt, viitsinyt tai voinut täydentää rakennetta varsinaisella tutkimussisällöllä. Niin ikään on kuin puuttuvat nimet olisivat pelkkiä paikanhaltijoita (vrt. engl. placeholder), joita tämänkaltaisen tutkimuksen rakenne edellyttää mutta jotka ovat vaihdettavissa tarpeen ja tilanteen mukaan. Ikään kuin DAR:n sovitus Haylesin kirjasta olisi itse asiassa eräänlainen täydennystehtävä, jossa tyhjien kohtien täyttäminen eri tavoin johtaisi potentiaalisesti lukemattomiin erilaisiin lopputulemiin.

Mitä tämä kertoo DAR:n työstä ja sen luonteesta? Onko se yksinkertaisesti kesken? Vai onko se alituisessa liikkeessä, mistä syystä se vastustaa johonkin määrättyyn traditioon kiinnittymistä? Vai onko DAR yksinkertaisesti laiska tutkija?

Jos näistä kysymyksistä huolimatta kuitenkin asetumme ainakin toistaiseksi DAR:n puolelle, voimme myös esittää seuraavanlaisen hypoteesin: kontekstualisoinnin ele ei ole DAR:n osalta vilpitön eikä ainakaan spontaani vaan pikemminkin velvollisuudentunnosta tehty. Hän itse asiassa ajattelee työnsä muodostavan oman kontekstinsa, olipa se miten ad hoc tahansa. DAR ei ehkä halua keksiä pyörää uudelleen, mutta hän haluaa perustella työnsä tutkimusprosessin aikana löytämistään lähtökohdista käsin sen sijaan, että vertaisi sitä vertailukelpoisilta vaikuttaviin projekteihin kuten Hayles tekee kirjassaan (ks. sovitettu Hayles-katkelmasta 2). On syytä kiinnittää huomiota siihenkin, että pelkän struktuurin ja ”tyhjien kohtien” lisäksi tässäkin fragmentissa on ”täytettyjä kohtia” eli informaatiota: tämä tutkimus liittyy tuonnempana tarkemmin määriteltävällä tavalla kirjoittamisen, lukemisen ja digitaalisten medioiden välisiin suhteisiin.

Hayles, DAR ja minä

Video 1.2.1 FI Video 1.2.1 FI:ssä mainitut lähteet: Hayles 2012, Raley 2018FI. Huom. videossa esiintyvä lähdeviite Raley 2017FI on virheellinen. Oikea viite on Raley 2018FI.
Viitteet

1.2FI0
Lainaan algoritminen käännös -käsitettä Rita Raleylta, joka ”Algorithmic Translations” -artikkelissaan käsittelee kuvataiteilija-runoilija Baden Pailthorpen ja Eric Zboyan koneellista kääntämistä hyödyntäviä töitä (Raley 2016).

1.2FI0.5
Sosiologinen näkökulma algoritmeihin ks. Gillespie 2014FI. Filosofinen näkökulma algoritmien ja inhimillisen kognition suhteisiin ks. Parisi 2015FI. Algoritmit ”mustina laatikoina” ks. Pasquale 2015. Tiedon ja algoritmien suhteesta ks. Rouvroy 2013FI. Algoritmien ja moraalisen tilivelvollisuuden suhteista ks. Schuppli 2014FI. Algoritmien ja fyysisen ympäristön suhteista ks. Slavin 2011FI.

1.2FI0.7
Kiitän esitarkastajaani Mika Eloa huomiosta, että DAR-erisnimi assosioituu saksan kielen esiin tuomiseen ja esittämiseen viittaaviin verbeihin dar-stellen ja dar-bieten.

1.2FI1
Della Pollock kuvaa esityksellistä kirjoittamista teknologiana tai tekniikkana, joka ”romauttaa rajauksia, joilla luova ja kriittinen kirjoittaminen tyypillisesti eristetään” (Pollock 1998FI, 80).

1.2FI2
Giorgio Agamben Infancy and History -teoksessaan siteeraaman roomalaisen kirjailijan Marcus Terentius Varron mukaan sekä runoilijat että näyttelijät ovat lähtemättömästi eleiden tekemisen kanssa tekemisissä, sillä ”runoilija luo näytelmän muttei esitä sitä; sen esittää näyttelijä, joka ei luo sitä”. Toisin kuin tässä luomisen muttei esittämisen tai esittämisen muttei luomisen rajatilassa, keisari ei Varron mukaan ”luo eikä esitä vaan ottaa huolehtiakseen, toisin sanoen kantaa [vastuun] taakkaa” (Varro Agamben 2006FI, 140 mukaan). Agamben mukaan Varron havainto vihjaa, mikä ele on (Agamben 2006FI, 139). Tässä valossa voisi esittää, että siinä missä DAR tekee eleitä, on viimekätinen vastuu tästä tutkimuksesta minulla. Sanat ovat tällä näyttämöllä kuin näyttelijöitä, sillä ne ottavat eri hahmoja ja muotoja, muuttuvat toisenlaisiksi.