{"id":8438,"date":"2016-08-31T11:22:05","date_gmt":"2016-08-31T11:22:05","guid":{"rendered":"http:\/\/lab.wrkshp.fi\/huopaniemi\/?p=8438"},"modified":"2026-03-18T16:37:26","modified_gmt":"2026-03-18T14:37:26","slug":"1-5-frag-5-r","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/1-5-frag-5-r\/","title":{"rendered":"1.5 Fragmentti 5"},"content":{"rendered":"
\"\"
Fragmentti 5, sovitettu Hayles-katkelmasta 4<\/a><\/em><\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Etuoikeutetusta asemastani DAR:n ja lukija-katsojan välillä näen, että fragmentti 5:ssä<\/a> DAR pyrkii valottamaan taiteellisen tutkimuksen digitaalisessa murroksessa omaavaa erityistä asemaa. Hybridinä, multimediaalisena ja -modaalisena alana taiteellinen tutkimus monimutkistaa painotuotteen ja digitaalisen median välistä jyrkkää dikotomiaa, joka on yksi digitaalisen humanismin mahdollisista sudenkuopista kuten DAR perustellusti vihjaa (1.5FI1<\/a>). Tuodessaan yhteen laajan kirjon erilaisia taiteellisia praktiikoita – mm. musiikin, kuvataiteen, tanssin ja teatterin aloilta – taiteellinen tutkimus ei lähtökohtaisesti pohjaa samalla tavalla painokulttuuriin kuin kirjallisuus, filosofia ja monet muut humanistiset alat (1.5FI2<\/a>).<\/p>\n\n\n\n

Lisäksi taiteellinen tutkimus jo määritelmällisesti hankaloittaa diskursiivisen kirjoittamisen etuoikeutettua asemaa tutkimustyön tekemisen ja sen tulosten jakamisen tärkeimpänä muotona (1.5FI3<\/a>). Sen sijaan se ehdottaa Schwabin kuvaamaa kaksitahoista mallia (ks. Schwab 2008FI<\/a> ja 1.3<\/a>), jossa kirjoittaminen ja taiteellinen praktiikka jakavat tutkimuksen teon. Tätä mallia monimutkaistavat entisestään tämänkaltaiset hankkeet, joissa kirjoittaminen on keskeinen osa niin diskurssia kuin taiteellisia töitäkin (ks. 1.10<\/a>). Tämä on eräs syy sille, miksi taiteellisen praktiikkani keinoja ilmentävät osuudet (käännöskuvat, videotekstit) tunkeutuvat praktiikasta tähän tutkimuksen kirjalliseen osaan, keskeyttäen sen lineaarisen kulun ja esittäen toisenlaista kirjoitusta. Vastaavasti olen käyttänyt kirjoittamiani tutkimustekstejä osana taiteellisia töitä – vuoto on molemminpuolista.<\/p>\n\n\n\n

Ainakin lähtökohtaisesti taiteellisella tutkijalla on verrattain vähän esteitä sitoutua digitaaliseen mediaan keinona paitsi jakaa myös tehdä tutkimusta. On ainakin näennäinen itsestäänselvyys todeta, että jos tutkimus tapahtuu esimerkiksi esitystaiteessa ja sen kautta, digitaalinen media voi tarjota tehokkaammat keinot (video, audio) työn reflektointiin ja kommentointiin kuin muut mediat. Ei tarvitse olla humanististen tai laadullisten yhteiskuntatieteiden asiantuntija – puhumattakaan taiteellisen tutkimuksen piiriin kuuluvien moninaisten taiteenalojen – havaitakseen miten siirtyminen digitaaliseen mediaan eroaa taiteellisessa tutkimuksessa verrattuna muihin aloihin. Halutessaan taiteellinen tutkija voi lähteä liikkeelle digitaalisesta ympäristöstä esiin nousevasta kysymyksestä ja pysyä koko tutkimuksensa ajan tuon ympäristön puitteissa. Tähän mahdollisuuteen ehdottamani digitaalisen taiteellisen tutkimuksen malli viittaa.<\/p>\n\n\n\n

Tekstuaalinen alistussuhde<\/h2>\n\n\n\n

Sen sijaan, että laajentaisin yllä hahmottelemaani argumenttia haluan tässä yhteydessä kuitenkin huomauttaa siitä alisteisesta asemasta, jossa DAR tässä opinnäytteessä näyttää olevan. DAR esittää väitteitä sovituksessaan, joka dramaturgisesti ajatellen on muodoltaan kuin monologi, yksinpuhelu (1.5FI4<\/a>). Minä puolestani kommentoin ja esitän huomautuksia DAR:n väitteisiin – sen lisäksi, että esitän myös omia väitteitäni. Tässä tekstuaalisesti monikerroksisessa järjestelyssä DAR:llä ei ole mahdollisuutta kommentoida kommenttejani, vastata. Hänen monologinsa pysyy näin ollen monologina kuin hän draamallisen konvention mukaisesti puhuisi itsekseen, muiden henkilöiden kuulemattomissa.<\/p>\n\n\n\n

DAR:n liikkumavara rajoittuu käännöslaatikoihin<\/em> (ruudunkaappauksiin), eräänlaisiin tekstuaalisiin karsinoihin, jotka sijaitsevat tämän opinnäytteen jokaisen yksittäisen jakson yläosassa. Tämä yksipuolinen, hierarkkinen rakenne heikentää kommentaarini dialogista potentiaalia (ks. 1.3<\/a>). Se saattaa myös jossain määrin heijastaa tutkimuksen taiteellisissa osissa esiintyneiden kirjoittaja-esiintyjien ja minun välistä suhdetta.<\/p>\n\n\n\n

\n