{"id":8535,"date":"2016-02-02T10:29:09","date_gmt":"2016-02-02T10:29:09","guid":{"rendered":"http:\/\/lab.wrkshp.fi\/huopaniemi\/?p=8535"},"modified":"2026-03-19T10:26:13","modified_gmt":"2026-03-19T08:26:13","slug":"3-6-frag-26-r","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/3-6-frag-26-r\/","title":{"rendered":"3.6 Fragmentti 26"},"content":{"rendered":"
\"\"
Fragmentti 26<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Live-kirjoittamisella (engl. lyh. LW) ja fragmentti 26:ssa<\/a> kuvatulla nykyaikaisen itsekäännöksen kautta kirjoittamisella (engl. lyh. WTCST) on yhteistä Google-kääntäjän käyttäminen mediumina ja kirjoitusalustana. Muissa suhteissa kirjoitusmenetelmien väliset erot ovat merkittävämpiä kuin niiden samankaltaisuudet. Tässä vastineessa viittaan joihinkin itsekääntämisen perinteisempiä muotoja koskeviin näkökohtiin, joita on viime aikoina esitetty käännöstieteessä (3.6FI1<\/a>). Tämän poikkeaman tarkoituksena on saada lisäperspektiiviä WTCST:n praktiikkaan ja jatkaa sen selvittämistä, miten se yhdessä LW:n kanssa voisi muodostaa Haylesin peräänkuuluttaman rakentavan teknogeneettisen intervention (ks. 3.5<\/a>).<\/p>\n\n\n\n

WTCST:ssä algoritmiset käännökset ovat työmateriaalia, jota muunnetaan ja kirjoitetaan uusiksi. Niiden käyttökelpoisimmat osat sisällytetään sellaisinaan tai pienin muokkauksin työn alla olevaan tekstiin. Algoritmisia käännöksiä käytetään vähintäänkin viitekohtina kirjoitusprosesseissa, kun kirjoittaja vertaa omaa tekstiään niihin. LW:hen verrattuna WTCST:ssä kirjoittajalla on huomattavasti enemmän valtaa tekstiinsä, koska hänen ei tarvitse neuvotella sen kirjoittamisesta useiden muiden samanaikaisesti kirjoittavien (inhimillisten) esiintyjien kanssa. Lähtökohtaisesti hän voi kohdella algoritmisia käännöksiä haluamallaan tavalla ilman minkäänlaista tilivelvollisuutta (3.6FI2<\/a>).<\/p>\n\n\n\n

Oma tapani harjoittaa WTCST:ä ei juurikaan poikkea DAR:n tavasta. Tarkemmin sanottuna kirjoitan DAR:n sovitusta koskevat kommenttini näppäilemällä tekstiä Google-kääntäjään ja käyttämällä sen automaattisia käännöksiä tekstini rinnakkaisversion pohjateksteinä. Ensin kirjoitan joko suomeksi tai englanniksi – riippuen siitä, kumpi kieli vaikuttaa aktiivisemmalta tai ”on omiaan kuljettamaan tekstiä eteenpäin” kuten DAR kirjoittaa (ks. fragmentti 26<\/a>) – ja sitten pysähdyn katsomaan ohjelman luomaa käännöstä. Riippuen siitä miten hyödylliseltä käännös vaikuttaa, saatan siirtyä kirjoittamaan sitä uusiksi tai jatkaa ensikielisen version kirjoittamista.<\/p>\n\n\n\n

Kun olen saanut rinnakkais- tai toiskielisen version valmiiksi, palaan edelliseen versioon ja muokkaan sitä tekemällä vastaavia muutoksia. Useimmiten tämä johtaa lisämuutosten tekemiseen, mikä puolestaan johtaa siihen että minun on palattava rinnakkaisversioon (tietysti tässä vaiheessa ne ovat jo molemmat yksinkertaisesti toistensa rinnakkaisversioita). Tämä edestakainen liike eri versioiden ja kielten välillä jatkuu kunnes tunnen, etten enää voi parantaa kumpaakaan versiota – tai kuten André Brink on sitä kuvannut: ”tietyssä vaiheessa minun täytyy vain sanoa ‘nyt riittää’” (Peñalver 2015<\/a>, 149). Koska käännös sysää minut palaamaan alkuperäiseen ja muokkaamaan sitä, mikä puolestaan pakottaa minut muuttamaan käännöstä, on selvää että käsitteet ”alkuperäinen” ja ”käännös” ovat epäkäytännöllisiä ja epätäsmällisiä tässä yhteydessä. Käännösprosessin sijaan kyse onkin kääntämisen kautta kirjoittamisen prosessista.<\/p>\n\n\n\n

Kuten 3.1:ssä<\/a> mainitsen, tämänkaltainen itsekääntäminen on ajattelun väline, tutkimuksen tekemisen – tai vähintäänkin sen tehostamisen – menetelmä. Toiselle kielelle kääntäminen luo peilein vuorattua harjoitustilaa muistuttavan itse-refleksiivisen tilan, jossa rinnakkaiset tekstit heijastuvat toinen toisiinsa. Tämä mahdollistaa ajatusten poikkilingvistisen tarkastelun, joka olisi yhdellä kielellä kirjoitettaessa mahdotonta tai vain ulkoisesti annettua (toimittajan toimesta, esimerkiksi).<\/p>\n\n\n\n

Itsekäännös laajennuksena, uutena näyttämönä<\/h2>\n\n\n\n

Käännöstieteilijä Rainier Grutman viittaa runoilija-kääntäjä Jacqueline Rissetiin, jonka essee ”Joyce Translates Joyce” (1984) käsittelee James Joycen omien keskeneräisten tekstikatkelmien italiannoksia. Rissetin mukaan tavanomaisilla (Joyce-)käännöksillä on taipumus olla ”alkuperäistekstin hypoteettisia vastineita”, joita ”uskollisuus ja mielikuvituksettomuus” heikentävät. Joycen omat versiot teksteistään sitä vastoin muodostavat ”eräänlaisen laajennuksen<\/em>, uuden näyttämön<\/em>, työn alla olevan tekstin rohkeamman muunnelman”. (Risset Grutman 2011FI<\/a>, 258–259 mukaan, painotus lisätty.)<\/p>\n\n\n\n

Rissetin ajatus itsekäännöksestä ”laajennuksena, uutena näyttämönä” kuvaa osuvasti, miten itsekäännös tässä yhteydessä toimii: tieto tuotetaan itse käännösaktin kautta. Itsekäännös on näin ollen sekä metodi että tutkimuskohde, monimerkityksinen toiminto, joka sekä mahdollistaa tutkimuksen että on sen aihe. WTCST:n ja tämän projektin tapauksessa tutkimusta ei nykyisessä muodossaan olisi ilman itsekääntämistä.<\/p>\n\n\n\n

Itsekäännöksen ja toisen tekemän käännöksen suurin ero liittyy Grutmanin mukaan siihen, miten ne valmistetaan. Lainaten Brian Fitchiä Grutman kirjoittaa, että kyse on ”kaksinkertaisesta kirjoitusprosessista<\/em> pikemminkin kuin kaksivaiheisesta lukemis- ja kirjoittamistoiminnosta”. Itsekäännökset ”näyttävät antavan vähemmän etusijaa alkuperäistekstille, jonka auktoriteetti ei perustu enää ‘asemaan ja arvoon’ vaan muuttuu ‘ajalliseksi luonteeltaan<\/em>’”. Alkuperäisen ja käännöksen välisen ajallisen etäisyyden supistuessa ja kadotessa lähes kokonaan ”alkuperäisen ja (itse)käännöksen välinen erottelu (–) romahtaa tehden tilaa joustavammalle terminologialle, jossa molempiin teksteihin voidaan viitata vastaavan aseman omaavina ‘variantteina<\/em>’ tai ‘versioina<\/em>’”. (Grutman 2011FI, 259, painotus lisätty.)<\/p>\n\n\n\n

Tämä viittaa siihen, että tämän työn vierekkäiset tekstit ovat ”vastaavan aseman” tutkimuksen kehyksessä omaavia ”variantteja tai versioita” – huolimatta siitä epäsymmetrisestä asemasta, joka niiden kielillä luonnollisten kielten joukossa on (ks. 4.1<\/a>). (Tätä korostaa se, että työn eri osissa kielet esiintyvät vuorotellen oikean- ja vasemmanpuoleisissa sarakkeissa ikään kuin ”lähde-” ja ”kohdekieli” vaihtaisivat paikkaa.) Täsmentäessään alkuperäisen ja käännöksen välistä ajallista suhdetta Grutman tekee hyödyllisen erottelun ”simultaanisten” ja ”perättäisten” itsekäännösten välillä: edelliset syntyvät rinnakkain ensimmäisen version kanssa, jälkimmäiset taas alkuperäistekstin valmistumisen tai jopa julkaisemisen jälkeen. (Grutman 2011FI, 259.)<\/p>\n\n\n\n

Itsekäännös taiteellisena tutkimuksena, taiteellinen tutkimus itsekäännöksenä<\/h2>\n\n\n\n

Simultaanisessa itsekäännöksessä on Grutmanin mukaan kyse ”eräänlaisesta poikkilingvistisestä luomisesta, jossa kääntämisakti sallii kaksikielisen kirjoittajan palata toisella kielellä kirjoitettuihin aikaisempiin luonnoksiin ja parannella niitä synnyttäen siten lingvistisen kuilun tehokkaasti silloittavan dynaamisen yhteyden molempien versioiden välille” (Grutman 2011FI<\/a>, 259). Laajentaen tätä väitettä esitän, että itsekäännös silloittaa tehokkaasti paitsi kielellisiä myös taiteellisten ja diskursiivisten käytäntöjen välisiä kuiluja. Kääntäessään hieman edellä kuvatulla tavalla edestakaisin taiteellisten töiden ja diskurssien välillä taiteelliset tutkijat ovat mitä suurimmassa määrin itsekääntäjiä.<\/p>\n\n\n\n

Tässä hypoteesissa taiteellinen tutkimus kehkeytyy vasta itsekäännöksen laajentamana, vasta kun uusi näyttämö on luotu sille, vasta kun se on kirjoitettu (ainakin) kahdesti. Ilman tätä laajennusta, tätä uutta näyttämöä, jäisimme tutkimuksen lähtökohtiin (tässä tapauksessa niille näyttämöille, joilla taiteelliset osat esitetään). Tässä kohtaa mahdollisuus käsittää itsekäännös taiteellisena tutkimuksena ja taiteellinen tutkimus itsekäännöksenä tule esiin (3.6FI3<\/a>). Voitaisiin jopa sanoa, että taiteellisten töiden suhde kirjalliseen työhön muistuttaa toisistaan riippuvaisten rinnakkaistekstien suhdetta, jota Grutman Samuel Beckettin tuotannosta kirjoittaessaan kuvaa kutsuna<\/em>: ”jokainen yksikielinen osa kutsuu toisella kielellä kirjoitettua vastinettaan<\/em>” (Grutman 2011FI, 259, painotus lisätty). Samalla tavoin taiteellisen tutkimuksen taiteelliset ja kirjalliset osat kutsuvat toisiaan, tyytymättöminä joskaan eivät aivan puutteellisina ilman toista.<\/p>\n\n\n\n

\n

Viitteet<\/h2>\n\n\n\n

3.6FI1
Self-translation<\/em> suomennetaan joko itsekäännökseksi <\/em>tai oma käännökseksi<\/em> (vrt. ruotsin egenöversättning<\/em> ja saksan Selbstübersetzung<\/em>). Automaation eri muotoja hyödyntävän tutkimuksen kannalta on mielenkiintoista huomata, että englannin kielessä itsekäännös tunnetaan myös autotranslationina<\/em> (Bassnett 2013<\/a>, 285). Itsekäännöksen perusmääritelmä on ”kirjoittajan omasta tekstistään tekemä käännös”.<\/p>\n\n\n\n

3.6FI2
DAR:n tapaus on siinä suhteessa epätavallinen, että Googlen ”alkuperäiset” käännökset jäävät näkyviin käännöslaatikoihin.<\/p>\n\n\n\n

3.6FI3
Filosofisia tekstejään systemaattisesti jopa neljälle kielelle kääntäneen ja uudelleenkääntäneen Vilém Flusserin työ on harvinaislaatuinen esimerkki siitä, miten itsekäännös voidaan integroida osaksi luovia ajatusprosesseja. Rainer Guldinin mukaan Flusser ”käytti itsekäännöksen tekniikkaa etäännyttääkseen itseään teksteistään ja tarkastaakseen niiden sisäisen johdonmukaisuuden<\/em>” (Guldin 2013FI<\/a>, 95, painotus lisätty).<\/p>\n<\/div><\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Live-kirjoittamisella (engl. lyh. LW) ja fragmentti 26:ssa kuvatulla nykyaikaisen itsek\u00e4\u00e4nn\u00f6ksen kautta kirjoittamisella (engl. lyh. WTCST) […]<\/p>\n","protected":false},"author":2,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[36],"tags":[],"class_list":["post-8535","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-36"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/8535","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/users\/2"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=8535"}],"version-history":[{"count":12,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/8535\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":21014,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/8535\/revisions\/21014"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=8535"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=8535"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/huopaniemi-otso\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=8535"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}