{"id":270,"date":"2017-03-08T09:48:27","date_gmt":"2017-03-08T07:48:27","guid":{"rendered":"http:\/\/lab.wrkshp.fi\/mirva\/?p=270"},"modified":"2026-03-10T15:22:47","modified_gmt":"2026-03-10T13:22:47","slug":"6-2-tanssijoiden-kokemuksia","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/6-2-tanssijoiden-kokemuksia\/","title":{"rendered":"6.2<\/span> Tanssijoiden kokemuksia"},"content":{"rendered":"

Esityksen aikana havainnoimme katsottuna olemisen somaattista kokemusta ja improvisaatiossa tapahtuvaa valinnan tekemisen prosessia suhteessa nostamiini arvoihin. Yleisön kohtaaminen eri muodoissa tuntui jännittävälle ja aistilliselle. Inner Landscape -teoksen rakenne muodostui yleisön liikuttamisesta ja rakenne antoi myös esiintyjille aikaa keskittyä omaan keholliseen kokemukseen ja valintojen tekemiseen esityksen aikana. Myös John Dewey kuvailee, kuinka fyysisen asennon muuttaminen ei viskaa maisemaan mitään uutta fyysistä tekijää, mutta se merkitsee kyllä sitä, että organismi toimii jotenkin eri tavalla: ero syyssä aiheuttaa väistämättä eron myös vaikutuksessa. (Dewey 2010<\/a>, 303.) Koin, että yleisön liikuttaminen oli tärkeää somaesteettisen esityksen kehyksessä. Fyysinen asennon muuttaminen Deweyn sanoin muutti sen, että organismi toimi eri tavalla. Tanssijan kokemus katsottuna olemisesta muuttui yleisön vaihtaessa paikkaa ja fyysistä asentoa.<\/p>\n\n\n\n

Tanssijoiden kirjoituksista nousee kattavimpana esiin kokemus itsestä, salliva ilmapiiri sekä suhde ryhmään. Somaattinen läsnäolo (kehon keskilinjan<\/em> kokemus, sisäinen avaruus<\/em> ja värisevä läsnäolo<\/em>) antoi luvan tarkastella suhdetta itseen ja antautua kokemukselle. Tanssijoiden läsnäolon kokemus oli sellaista, että se ”imaisi ympäristön itseensä” esiintymisen aikana. Välillä katsottuna olemisen kokemus oli ykseyden kokemusta yleisön kanssa ja tunnetta siitä, että somaattinen huomio oli vahvasti katsojien kanssa jaettua yhteistä tapahtumaa. Somaattisen tiedostamisen olemisella tuntui olevan kehollinen vaikutus myös yleisöön. Katsojien kommentit liittyivät heidän omiin kokemuksiinsa, eivätkä kommentit olleet niinkään tarvetta selittää tai järkeistää näkemäänsä. Osa yleisön jäsenistä kertoi esitysten jälkeen myös omista kehotuntemuksistaan ja -kokemuksistaan. Keskustelimme Inner Landscape -ryhmässä, kuinka katsottuna oleminen esitystilanteissa tuntui ”energian vaihtona” yleisön kanssa. Yksi katsoja tuli kertomaan esityksen jälkeen, että Inner Landscape -teos oli hänelle hyvin eheyttävä kokemus.<\/p>\n\n\n\n

6.2.1 Nykyhetken ja muiden läsnäolon hyväksyminen<\/h2>\n\n\n\n
\n

”Inner Landscape -teoksen harjoitus- ja esitysprosessia ohjasi oman liikkeen aistiminen<\/em>, itsen tarkkailu sekä omien ajatusten ja kehon aistimuksien välinen dialogi. Teoksen tekemisen hyväksyvä asenne, muiden läsnäolon hyväksyminen sekä jokaisen ihmisen henkilökohtainen tapa olla olemassa loivat harjoituksissa hyvin sallivan ilmapiirin. Kokemuksena hyväksyminen avasi paljon kauneutta.”<\/p>\n(Päiväkirjamerkintä 1.10.2013.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

Jokaisella ryhmän tanssijoista oli oma ilmaisutapa vahvasti kehossaan ja tanssijoilla oli myös Inner Landscape -teoksessa oma persoonallinen tyylinsä liikkua. Inner Lansdcape -teoksen tekeminen olikin jo olevan löytämistä, ei minkään ideaalin saavuttamista tai oppimista. Emme pyrkineet minkään yhteisen ideaalin äärelle, vaan kohtaamisiin toisen ihmisen kanssa. Intiimit kohtaamiset avasivat syvää pohdintaa tilanteissa tehtävistä omista valinnoista. Pyrimme tietoisesti sallimaan valinnan hetkessä olevan ei-tietämisen<\/em> tunteen osaksi tanssia. Tämä auttoi siinä, ettei aina valinnut tuttua tapaa reagoida tai ohjata tanssia tai toisen ihmisen kohtaamista johonkin jo opittuun suuntaan. Ei-tietäminen<\/em> herkisti kehon sisäisen avaruuden<\/em> kokemusta.<\/p>\n\n\n\n

Jokaisen tanssijan kehon ja liikkeen kunnioittaminen sellaisena kuin se on, oli vahvasti aistittavissa ryhmässä. Objektiruumiin harjoittaminen ei ollut kenenkään päämäärä vaan harjoitukset pohjautuivat dialogisuuteen, kuuntelulle<\/em>, toisen kohtaamiselle ja annettuihin ryhmätehtäviin. Yksilön kokemuksen ainutlaatuisuuden kunnioittaminen oli osa harjoituksiamme.<\/p>\n\n\n\n

\n

”Intimacy, Exposing, To present, Naked without mask. To discover, to dis-cover<\/em>, to take the cover off. Interpersonal intimacy, intimate contact – Dance. Reveal the behavior. The difference between behavior and Dance. What works? What does not work? Do not push myself, to give time for things to appear and be revealed. Allow emotions to affect me. Not to block and trap it. Work together to communicate.”<\/p>\n(Noam Carmeli 3.10.2013.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

Tulkitsen Noam Carmelin tekstiä, jossa erityisesti dis-cover nousee esiin. Salliminen, paljastuminen, tanssijaidentiteetistä luopuminen ja tunteiden vaikutus omaan tekemiseen ovat vahvasti kiinni läsnäolevassa hetkessä ja avaimina dialogisuuteen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"
Kuvassa Inner Landscape -teoksen tanssijat Noam Carmeli ja Irina Sbaglia. Kuva Ulla Mäkisen videotaltiolta.<\/figcaption><\/figure>\n\n\n\n

Harjoituksemme perustuivat kontakti-improvisaatiotehtäviin ja toisen tanssijan katsomiseen. Keskustelimme harjoitusten aikana omista kokemuksistamme ja tanssijat kokivat dialogisen ilmapiirin hyväksyvänä. Dialogisuus auttoi myös intiimiyden käsittelemisessä. Luottamus<\/em> ryhmän kesken kasvoi valtavasti ja pudotti kehollisen maskin ja tarpeen suojautua ryhmässä. Keskustelimme myös paljon esiintymisen pelosta tai katsottuna olemisen pelosta. Katsomiskokemusten myötä havaitsimme, kuinka ihmisen läsnäoleminen oli usein se kaikkein kiinnostavin katsojakokemus. Kehollisen kokemuksen kautta uskalsimme antaa asioille aikaa kehittyä ja uskalsimme tulla nähdyksi myös silloin, kun emme liikkeellisesti niin sanotusti tehneet mitään. Uskalsimme jollakin tavalla luopua tanssijaidentiteetistä. Noam Carmeli kuvailee:<\/p>\n\n\n\n

\n

”Communication, empathy, sympathy but not imitation. What’s the difference? Discover needs, weaknesses, fears. To reveal needs, weaknesses, fears. Courage with competence in what you do. Find other qualities, to let go of what is familiar. Be honest, authentic, direct.”<\/p>\n(Noam Carmeli 3.10.2013.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

6.2.2 Ajan antaminen intiimille hetkelle<\/h2>\n\n\n\n

Intiimin ja puhuttelevan hetken äärelle voisi jäädä pitkäksi aikaa, mutta ryhmässä toimiminen myös painostaa seuraavaan hetkeen siirtymiseen ja siihen, että avaa huomiota koko ryhmää kohtaan. Pyrimme Inner Landscape -harjoituksissa antamaan aikaa ja sietämään sitä, kun opitut reagointimallit muuttuivat toisenlaisiksi.<\/p>\n\n\n\n

\n

”…Allow external things to enter, and internal things to go out. Delicacy, details, sensation…”<\/p>\n(Noam Carmeli 3.10.3013.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

Noam Carmeli kirjoittaa ajan antamisesta ja siitä, kuinka se oli hänelle juuri se avainasia intiimin kohtaamisen äärellä olemiseen. Ihmisen totuttu tapa reagoida improvisaatiotilanteessa on usein sellaista, missä suojaudumme intiimiltä kohtaamiselta toisen ihmisen kanssa. Edellisessä luvussa lainasin Noam Carmelin tekstissä oleva kohtaa: ”Discover needs, weaknesses, fears. To reveal needs, weaknesses, fears. Courage with competence in what you do. Find other qualities, to let go of what is familiar. Be honest, authentic, direct.” (Noam Carmeli 3.10.2013.) Noam Carmeli kertoo paljastumisesta ja totutuista reagointimalleista irti päästämisestä. Vaatii rohkeutta olla rehellinen, autenttinen (22)<\/a> ja suora toista tanssijaa kohtaan. Kontakti-improvisaation sosiaalinen luonne voi helposti pyöristää ihmisen reagointitapaa, ja joskus intiimin asian äärelle ei uskalla jäädä, vaan sen ohittaa jollakin tutulla tai sosiaalisella tavalla.<\/p>\n\n\n\n

Havaitsimme, kuinka odottamisesta tuli tärkeä tapa purkaa opittuja reagointimalleja. Odotimme tilanteesta nousevaa fyysistä reaktiota sen sijaan, että olisimme puskeneet liikettä jotakin tiettyä kohti:<\/p>\n\n\n\n

\n

”…To wait until the image is coming, and to let it evolve. Allowing myself to join in the emotional journey. To let things evolve and disappear…”<\/p>\n(Noam Carmeli 5.10.2013.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

Filosofi Juha Varto kirjoittaa teoksessaan Kauneuden taito<\/em> oikeanlaisen odottamisen taidosta ja siitä, kuinka se on hänen mielestään yksi ihmisen vaikeimmista taidoista.<\/p>\n\n\n\n

\n

”Siinä, missä luonnonolio on omimmillaan, ihminen on täysin vieraana: suorassa odotuksessa, ennakoimattomassa kanssakäymisessä maailman kanssa.”<\/p>\n(Varto 2001<\/a>, 56.)<\/cite><\/blockquote>\n\n\n\n

Juha Varton mukaan oikeanlainen odottaminen tarkoittaa myös sitä, että me tavalla tai toisella pyrimme vapautumaan omasta sulkeutuneisuudestamme. Hän antaa esimerkin ihmisestä eräänlaisena simpukkana, joka on ”koteloitunut omaan pieneen maailmaansa, joka sisältää kaiken”. Juha Varton esittämät ajatukset oikeanlaisesta odottamisesta ovat puhuttelevia ja hänen mukaansa oikeanlainen odottaminen on harjoituksen tulosta. (Varto 2001, 57–58.) Oikeanlainen odottaminen Inner Landscape -teoksessa tarkoitti juuri Varton kuvailemaa vapautumista omasta sulkeutuneisuudesta. Se oli valmiutta kohdata uusi ja tuntematon ennakoimattomassa tavassa vastata tai reagoida siihen.<\/p>\n\n\n\n

\n