{"id":316,"date":"2017-03-09T10:29:22","date_gmt":"2017-03-09T08:29:22","guid":{"rendered":"http:\/\/lab.wrkshp.fi\/mirva\/?p=316"},"modified":"2018-03-06T09:05:11","modified_gmt":"2018-03-06T07:05:11","slug":"1-johdanto","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/1-johdanto\/","title":{"rendered":"
1<\/div> Johdanto"},"content":{"rendered":"

Olen toiminut tanssin ammattilaisena tanssitaiteen maisteriksi valmistumiseni jälkeen, vuodesta 2000 lähtien. Kontakti-improvisaatioon tutustuin ensimmäisen kerran vuonna 1993. Vuosien intensiivinen työskentely tanssisaleissa niin tanssijana, opettajana kuin koreografina on antanut laajan näkemyksen tanssitaiteesta sekä tanssijan kehollisesta tiedosta ja avannut ymmärrystä kehotietoisuudesta tasolla, joka ei aina ole sanojen tai käsitteellistämisen ulottuvilla. Tanssijan olemisen tapa, kehollinen olemassaolo, suhde omaan kehoon, katsottuna olemisen kokemus ja toisen ihmisen kohtaaminen ovat koko tanssiurani ajan kiinnostaneet minua erilaisissa taiteellisissa prosesseissa. Olen halunnut kehittää itsereflektiota, ja haluni jäsentää kontakti-improvisaatiosta tulevia kokemuksia on kehittänyt analyyttistä taitoa sekä avannut uusia kysymyksiä.<\/p>\n

Aloitin tämän tutkimuksen tekemisen kontakti-improvisaation estetiikasta. Kun olen tutkimuksen edetessä muuttanut ja tarkentanut työn painopisteitä ja rajausta tutkimuksen nimi on muuttunut useaan kertaan. Lopulta löysin tälle työlle kontakti-improvisaation sisällöllisiä, kehollisia ja esteettisiä arvoja monipuolisemmin kuvaavan otsikon: Taiteellinen tutkimus kontakti-improvisaation arvoista somaesteettisen esityksen kehyksessä<\/em>. Työssäni olen halunnut pukea sanoiksi kontakti-improvisaation kehollisen vuorovaikutuksen tapahtumaketjua, joka tuntui aluksi mahdottomalta sanallistaa. Tanssin tutkija ja koreografi Kai Lehikoinen kirjoittaa tanssin sanallistamisen vaikeudesta osuvasti kirjassaan Tanssi sanoiksi: tanssianalyysin perusteita,<\/em> kuinka liikkeen kuvaaminen kielen avulla on hänen mielestään aina osittaista ja voi vaihdella sen mukaan, mitä ja miten sanoja käytetään. Lehikoinen kuvailee myös, kuinka ”havainnot saavat kielessä narratiivisen muodon toisiinsa linkittyvinä virkkeinä ja kappaleina, jotka kertovat miten ja millaisena tanssi kirjoittajalle ilmenee”. (Lehikoinen 2014<\/a>, 78.) Tavoitteeni on tutkijana ymmärtää millaisena kontakti-improvisaatio minulle ja tutkimuksessa mukana olleille tanssijoille sekä haastateltaville ilmenee, olla avoin uudelle ja kriittinen sitä tietoa kohtaan, jota olen kontakti-improvisaation parissa ammentanut. Ymmärrän, kuinka kirjoittamisen kokemus on hyvin erilainen kuin tanssisalissa koetut hetket, vaikka pyrkisinkin kirjoittamaan salissa tapahtuneesta kokemuksesta. Vaikka salissa tehdyt havainnot ja kokemukset saavat kerronnassa ja kirjoituksessa helposti narratiivisen muodon, ne eivät tanssijalle välttämättä ole olleet sellaisia.<\/p>\n

Filosofi ja tanssin tutkija Jaana Parviainen kirjoittaa teoksessa Meduusan liike<\/em> liikkumisesta ja kinestesiasta yhtenä ajattelun muotona, viitaten Maxine Sheets-Johnstonen teokseen (Parviainen 2006<\/a>, 211–212; Sheets-Johnstone 1999<\/a>, 492). Sheets-Johnstonelle kieli on lyhyesti sanottuna symbolinen systeemi ja vain yhdenlainen ajattelun muoto muiden mahdollisten joukossa. Sheets-Johnstone viittaa tanssi-improvisaatioon, jolloin liikkeessä tajunta avautuu; liike ei ole ajattelun tulosta, vaan keho ajattelee liikkeessä. (Sheets-Johnstone 1999, 484–506.) Sheets-Johnstone painottaa vahvasti liikkeen ensisijaisuutta ja vakuuttaa, että kieli ei ole kokemus eikä se luo kokemusta. Hän viittaa ihmisen ensisijaiseen tapaan kohdata maailma liikkeellisesti ja ajattelussa, mutta ei sanoissa (Sheets-Johnstone 1999, 505). Liikkeen ja kinestesian ensisijaisuus on tässäkin tutkimuksessa keskiössä. Jaana Parviainen syventää käsitystäni kinestesiasta seuraavalla tavalla:<\/p>\n

”Kinesteettinen tieto ei ole ainoastaan tietoa oman kehon (sisäisistä) tuntemuksista, vaan tiedon muodostaminen edellyttää toiminnallista vuorovaikutusta maailman kanssa. – – Kinestesian kautta syntyy kahdenlaista kinesteettistä tietoa: 1) tietoa esineiden ja ympäristöjen taktis-kineettisestä luonteesta sekä 2) tietoa kehon liikkumisen mahdollisuuksista ja tekniikoista.” (Parviainen 2006, 76.)<\/p><\/blockquote>\n

Kontakti-improvisaatio koskettaa minussa jonkinlaista voimaa tai intensiteettiä, joka on kehollista ja kinesteettistä. Kontakti-improvisaation aikana tapahtuvan kokemuksen äärellä tapahtuu jotakin, joka on niin kiehtovaa, etten voi jättää sitä sanoilta rauhaan. Haluni ymmärtää ja sanallistaa tuota kokemusta on saattanut minut tämän tutkimuksen pariin.<\/p>\n

Ennen kuin ryhdyin tekemään tätä tutkimusta, olin usein kontakti-improvisaatioon pohjautuvan esityksen jälkeen mukana keskusteluissa, joissa todettiin, ettei nähdyssä esityksessä ollut tarpeeksi kontakti-improvisaatiota, esitys oli ollut liian teatterillinen, kontakti esityksessä ei ollut rehellistä ja esityksestä puuttui herkkyys. Pohdin usein käytyjen keskusteluiden jälkeen, mikä itse asiassa puuttui ja mitkä ovat nämä arvot, joista katsojina pystymme sujuvasti keskustelemaan. Mietin, olemmeko luoneet kontakti-improvisaatiossa tietyn estetiikan, jonka pystyimme lajin harjoittajina myös katseen avulla tunnistamaan, ja toisaalta myös havaitsemaan, kun tietynlainen somaattisuuteen perustuva estetiikka ei toteutunut. Pohdin, milloin kontakti-improvisaation ”rehellisyys” on kateissa ja mitä se tarkoittaa. Mihin kosketuksen herkkyys perustuu tai mitä tämä ”ei tarpeeksi kontakti-improvisaatiota” lopulta tarkoittaa? Ymmärsin, että olin sellaisten tärkeiden kysymysten äärellä, jotka olivat yhteydessä kontakti-improvisaatiossa vallitseviin esteettisiin arvoihin. Ymmärsin myös, että kysymys kohdistui tanssijan somaattiseen läsnäoloon<\/em>. Mikäli somaattinen läsnäolo ei toteudu, kontakti-improvisaatio usein näyttäytyy katsojalle irrallisina näyttämöllisinä tekoina. Somaattiseen läsnäoloon ja somatiikan praktiikkaan liittyy helposti yhdenmukaistavia elementtejä. Somatiikan praktiikan kautta koetusta voi tulla tanssijalle opittu olemisen tapa ja hän voi ikään kuin olettaa, että somaattinen läsnäolo on jotakin tietynlaista olemisen tapaa. Pohdinta avasi minussa jatkokysymyksiä, jotka liittyvät kontakti-improvisoijan taitoon. Miten määrittelen taidon? Kuinka ymmärrän taiteen, teoksen ja kehollisen olemassaolon? Millä tavalla ymmärrän oman henkilökohtaisen eletyn kokemuksen ja millä tavalla reflektoin sitä? Esteettiset arvostukset ja tavoitteet eivät tietenkään ole samoja kaikille, eikä yksittäinen tutkimus voi edustaa kaikkien ääntä, joten tämäkin tutkimus näyttäytyy perspektiivisenä.<\/p>\n

Paitsi omat pohdintani kontakti-improvisaation harjoitus- ja esityskäytännöissä myös Steve Paxtonin teksti Contact Quarterly -lehdessä innoitti minua tähän tutkimukseen:<\/p>\n

”You can have a couple of people who are dynamite dancers together and put them on stage in front of an audience and it all falls apart. Everything that makes them excellent to watch turns drab and self-conscious. They try too hard; they do predictable things. In other words, the improvisation slowly but surely turns into a kind of make-believe of improvisation. I felt one thing that might possibly go wrong would be if something became unsafe because of how they changed in front of an audience.” (Paxton 2015<\/a>, 37–40.)<\/p><\/blockquote>\n

Paxtonin kirjoituksen luettuani halusin ymmärtää paremmin kontakti-improvisaatiossa vallitsevia sisällöllisiä hyveitä sekä katsottuna olemisen problematiikkaa, joka usein haastaa tanssijan somaattisen läsnäolon ja janosin tietää lisää kyseisestä aiheesta. Paxtonin kommentti ohjasi minua tässä tutkimuksessa tehtyjen haastatteluiden pariin ja viitoitti minua kysymään haastateltavilta kontakti-improvisaatiossa vallitsevista sisällöllisistä, esteettisistä ja taidollisista arvoista.<\/p>\n

Aloittaessani jatko-opinnot vuonna 2010 Teatterikorkeakoulussa olin vakuuttunut kontakti-improvisaation tutkimisen tarpeellisuudesta ja suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden tärkeydestä. Koin, että kontakti-improvisaation sisällölliset ja esteettiset arvot vallitsevat vahvoina lajin parissa, mutta niitä ei ole tutkittu – ainakaan Suomessa. Motivaationi kontakti-improvisaation arvojen ja katsottuna olemisen kokemuksen tutkimiseen on ollut kontakti-improvisaatioon liittyvien somaesteettisten kokemusten kautta kontakti-improvisaation arvojen syvempi ymmärtäminen ja sanallistaminen. Tavoitteeni on saada katsottuna olemisen kokemuksen analyysin avulla kontakti-improvisaatioon liittyviä arvoja kuuluville ja näkyville. Tutkimustani ovat ohjanneet halu löytää teoreettinen viitekehys kontakti-improvisaatiosta kumpuavalle ajattelulle sekä tarve ymmärtää kontakti-improvisaatioon ja tanssiin liittyviä tietoisuuden kokemuksia ja luoda tilaa katseen kysymyksen pohdiskelulle erityisesti somaesteettisen esityksen kehyksessä. Motivaationi on ollut löytää uudenlaista kontakti-improvisaation artikulaatiota ja kasvaa ihmisenä taiteellisen tutkimuksen myötä.<\/p>\n

Kontakti-improvisaatioon luontaisesti kuuluu vahva subjektiivinen kokemus tanssista ja lajia ohjaa kokemuksellisuus. Yksi tärkeä kontakti-improvisaation ja tanssin kokemusta leimaava elementti on kehollinen läsnäolo toisen ihmisen kanssa. Toisen ihmisen kosketus antaa luvan olla läsnä tässä ja nyt, se maadoittaa ja usein tyhjentää mielen jatkuvan metelin.<\/p>\n

Olen halunnut myös saada yksittäisen tanssijan tai haastateltavan kokemuksen kuuluville. Filosofi Juha Varto kirjoittaa teoksessaan Tanssi maailman kanssa, yksittäisen ontologiaa<\/em>, kuinka 1900-luvulla pohdittiin edistystä, uudistusta, universaalin, siis yleisesti pätevän jyrää, jonka edessä vanha ja sattumanvarainen lakosi. Filosofit ovat Varton mukaan huomanneet, kuinka valtavan vallan ihminen saa itselleen vain sanomalla toisen puolesta, mikä on universaalia ja mikä on yleispätevää. Ihminen on halunnut toisen puolesta sanoa, mitä ”jokainen” perimmältään on tai minkä mukaan ”jokainen” perimmältään ajattelee tai toimii. Varto jatkaa: ”Mitä varmemmin tämä perimmäinen on universaalia eikä millään tavalla kiinni yksittäisen ihmisen kokemuksessa, sitä suurempi valta on sillä, joka saa sen sanotuksi… Tutkimuskaan ei ole antanut mitään tukea yksittäiselle, ei kokemukselle, ei koetulle, ei merkitykselle, jonka takana on vain yksi ihminen elämänsä keskellä.” Varto kuvaakin 1900-lukua järjestelmällisen väkivallan vuosisadaksi. Inhimillisyyden sijaan olemme oppineet erinomaisiksi tappajiksi, niin elämän kuin elämäntapojenkin tappajiksi: kaikki erilainen on tarkoitettu tapettavaksi. Varto jatkaa kysyen, kuinka löytää keinoja ajatella ja toimia toisin. (Varto 2008<\/a>, 7–12.) Varton ajattelu antaa minulle rohkeutta tutkia yksittäistä, yksilön kokemusta ja somaattista läsnäolemisen tapaa. Luettuani Juha Varton filosofiaa vahvistui ymmärrykseni yksittäisen ihmisen kokemuksen ja yksittäisen tutkimuksen tärkeydestä ja voimasta.<\/p>","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Olen toiminut tanssin ammattilaisena tanssitaiteen maisteriksi valmistumiseni j\u00e4lkeen, vuodesta 2000 l\u00e4htien. Kontakti-improvisaatioon tutustuin ensimm\u00e4isen kerran vuonna 1993. Vuosien intensiivinen ty\u00f6skentely tanssisaleissa niin tanssijana, opettajana kuin koreografina on antanut laajan n\u00e4kemyksen tanssitaiteesta sek\u00e4 tanssijan kehollisesta tiedosta ja avannut ymm\u00e4rryst\u00e4 kehotietoisuudesta tasolla, joka ei aina ole sanojen tai k\u00e4sitteellist\u00e4misen ulottuvilla. Tanssijan olemisen tapa, kehollinen olemassaolo, suhde omaan […]<\/p>\n","protected":false},"author":3,"featured_media":2631,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[1],"tags":[],"acf":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/316"}],"collection":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/users\/3"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=316"}],"version-history":[{"count":47,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/316\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3086,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/316\/revisions\/3086"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/media\/2631"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=316"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=316"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/actascenica.teak.fi\/makinen-mirva\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=316"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}