Suhde ei-inhimilliseen esitystapahtumassa keston ja potentiaalisuuden näkökulmasta
Mikä on esitystaiteen merkitys, ja mitkä ovat sen mahdollisuudet ekokriisien aikakaudella? Mitä merkitsee esitykselle ja subjektiviteetille, jos laajennamme esityksen toimijuuden ja sosiaalisen alueen ihmisen ulkopuolelle? Väitöstutkimuksessaan Tuija Kokkonen tutkii suhdettamme ei-inhimilliseen esitystapahtumassa. Vajavainen kykymme ymmärtää toimintamme ajallisia seurauksia on synnyttänyt uuden aikakauden, jossa ihmisen toiminnan vaikutukset maapallolla vertautuvat geologiseen voimaan. Kokkonen tutkii, miten esityksessä voi laajentaa aikaperspektiiviä ja keston kokemusta ei-inhimillisten toimijoiden ja niiden kestojen kautta.
Väitöstutkimuksen perusta on esityssarja Muistioita ajasta – esityksiä ei-ihmisten kanssa ja ei-ihmisille (2006–), jossa Kokkonen on työskennellyt eläinten, kasvien ja sään kanssa kehittäen lajienvälisen esityksen käytäntöä ja teoriaa. Kokkonen esittää ajatuksen (ihmisten) heikosta toiminnasta, joka mahdollistaa ei-ihmisten toimijuuden ja määrittää uudelleen esityksen tekijyyden, esittäjyyden ja katsojuuden. Esitys käsitetään lajienvälisenä kokoontumisena, jossa heikkojen toimijoiden ja ei-inhimillisten toimijoiden kanssakäyminen sekä vieraanvaraisuuden etiikka mahdollistavat uudenlaisen poliksen synnyn.
Tuija Kokkonen on esitystaiteilija, tutkija ja opettaja, joka on vuodesta 1996 lähtien tehnyt esityksen ja ekologian kysymyksistä kumpuavia paikkakohtaisia ”luonnon”, ympäristön ja ajan suhteita tutkivia muistioesityssarjoja. Hän toimii aktiivisesti ekologisen ja posthumanistisen esitystutkimuksen ja -taiteen aloilla Suomessa ja kansainvälisesti.