Jälkidraamallisella viittaan tässä Hans-Thies Lehmannin Draaman jälkeisessä teatterissa esittämään analyysiin, jossa jälkidraamallisen keskeisiksi piirteiksi nousevat seuraavat esityksen ominaisuudet: illuusion puute, yleisön puhuttelu, irtautuminen suljetusta (aristoteelisesta) draamasta kohti avointa kommunikaatiota, reaaliaikaisuus, korostunut näyttämöllisyys, henkilöiden poissaolo (sillä ei ole symbolista maailmaa, jota esittää), ruumiillisuus, ruumiillinen läsnäolo, jaettu aika (ajan tappamisen tai kieltämisen sijaan), irtautuminen esteettisen sfääristä (so. eheyttä vaalivan, maailmaa pois tyrkkivän taiteen ideaalista), irtautuminen draaman perinteisistä muodoista (jotka ovat jo osa havaitsemismekanismejamme). (Lehmann 2006FI.)