5.2

Tanssijoiden kokemuksia

Aloitin tutkimuksen tekemisen englannin kielellä, ja käyttämämme kieli Round Robin Projectissa oli englanti. Tanssijoiden tekstit, videoilla tapahtuvat keskustelut ja tässä osiossa olevat lainaukset ovat alkuperäiskielellä, ja tämän vuoksi suurin osa on englanniksi.

Kehollinen läsnäolo ja liikkeellisen valinnan tiedostaminen oli harjoitustemme lähtökohta. Käytimme osana harjoituksia sekä vapaata improvisaatiota että valmiita improvisaatiorakenteita (Round Robin (18), Trio Feedback (19), Contemplative Dance Practice (20)). Rakenteet toimivat hyvinä lähtökohtina antaen tilaa katsottuna olemisen kokemuksille ja somaattisen läsnäolon kokemuksille.

5.2.1 Kehotietoisuuden kokemuksia ”small dance” -harjoitteessa

Havaitsimme Round Robin Project -ryhmässä, kuinka nivelten tasapainoilu on toisinaan helppo havaita ja päivinä, jolloin on kiireinen tai stressaantunut, “small dance” -harjoituksen äärelle on vaikeampi rauhoittua. Havaitsimme myös, kuinka kehon ollessa ylikuormittuneessa tilassa, joka usein tuntuu lihaskireytenä tai levottomuutena, ”small dance” antaa palautetta ihmisen omasta kehon tilasta. Lähes kaikki tanssijat puhuivat kehon keskilinjan kokemuksesta, lihastonuksesta ja siitä, kuinka ”small dance” saattoi meidät hienovaraisen havainnoinnin äärelle. Toisaalta ”small dance” on usein harjoitus, joka saa kehon tuntumaan äärimmäisen ilmavalta ja jossa tanssija voi tulla tietoiseksi kehon virtaavuudesta. ”Small dance” -harjoitus auttaa luomaan yhteyden itsen ja toisen välille. ”Small dance” -harjoituksen myötä tanssit olivat usein kuuntelevia, herkkiä, eikä nivelen liike ollut rajoittunut esimerkiksi toisen tanssijan kehon painosta. Kirjoitan päiväkirjamerkinnässäni seuraavalla tavalla:

”Instead of being social of having ‘a game’ with myself or with partner, I rather just wait and listen my body from inside” (päiväkirjamerkintä 22.11.2011).

Tanssit, jotka pohjautuivat ”small dance” -harjoitukselle, johtivat usein ilmavaan kaatumiseen tilan poikki. Tanssit tuntuivat yllätyksellisiltä ja vapailta. Tanssijat kokivat, ettei heillä ollut erillistä tarvetta yrittää miellyttää tanssipartneria tai katsojaa, vaan fokus oli täysin fyysisten lainalaisuuksien seuraamisessa. ”Small dance” auttoi tanssijan katsottuna olemisen kokemusta, ja liike tuntui virtaavalle. Kuvailen päiväkirjassani tunnelmaa: ”Tuntui kuin ryhmän tanssijoiden välillä olisi ollut magneettinen vetovoima, joka liikuttaa kehoa ja kuitenkin pitää jokaista tanssijaa omalla akselillaan. Energia tanssijoiden välillä on käsin kosketeltava ja tuntuu kuin olisin yhteydessä jokaiseen tanssijaan tilan välityksellä. Kokemus on lähellä liikkeellistä empaattisuuden kokemusta.” Kokemuksessani kuvailen liikkeellistä empaattisuuden kokemusta, joka on nimetty usein liike-empatiaksi. Kirsi Heimonen nimittää ihmisten välistä yhteyttä liike-empatiaksi: ”Toisten erilaiset tavat liikkua ja erilaiset liikelaadut avartavat oman kokemushorisontin, toisten liikkeet elävät iholla” (Heimonen 2009, 163).

”Small dance” -harjoituksen kautta tanssijoilla oli vahva yhteys kehon somaattisiin kokemuksiin, ja katsottuna oleminen tuntui erityisen vapaalle. Tanssijoista usea totesi ”small dance” -harjoituksen olevan yhteydessä kehon sisäisen liikkeen ja keskilinjan kokemiseen. Liike tuntui sille, että sen voi vapauttaa ja antaa luonnollisesti kasvaa isommaksi. Osalla tanssijoista ”small dance” oli yhteydessä luovaan energiaan ja tuntemattomaan. Tanssi oli täynnä yllätyksiä ja spontaanisuutta. Petri Taipaleesta tuntui, että ”small dance” oli yhteydessä dynaamiseen tanssiin. Samankaltaisia kokemuksia oli myös ryhmän muilla tanssijoilla. Kun nivelt olivat avoimina ja rentoina, tunne kehon virtaavuudesta oli helppo kokea. Luonnollinen virtaus oli yhteydessä kaatumisen tunteeseen, liikevoiman ymmärtämiseen (momentum) ja painon jakamiseen niin sanotusti oikealla ajoituksella ja tuntui kuin liike tapahtuisi luonnollisella tavalla. Havaitsimme, kuinka mielen voi ohjata seuraajan rooliin ikään kuin todistamaan kehollista tapahtumaa. Ville Johansson kuvailee kokemusta näin:

”How to guide the small dance? I have a theory; we assume that there are many different wavelengths of small dance, waves simultaneously in the skeletal muscle system. We assume wave motion is moving in sagittal level and up and down along skeleto-muscular structure. We assume that wave motions are moving in normal direction from existing forces; mainly from gravity force.” (Ville Johansson 22.11.2011)

Ville Johansson avaa tärkeän näkökulman: voiko ”small dance” -harjoitusta ohjata? Ville Johansson kuvailee tarkkaan somaattista kokemustaan erimittaisista aalloista ”small dance” -harjoituksen aikana.

Havaitsimme myös, kuinka ”small dance” -harjoittamisen kokemus on henkilökohtainen, intiimi ja jopa yksityinen asia. Tanssi tuntui henkilökohtaiselta kokemukselta, vaikka olikin toisen tai toisten ihmisten kanssa jaettu. Kokemus oman kehon keskilinjasta tuntui syvemmältä ja tuntui kuin kyseessä olisi ollut elämän virtauksen kokemus. Suhde katsojaan oli ”small dance” -harjoituksen kautta tulleissa tansseissa hyvin neutraali. Katseen kysymys ei noussut esiin millään tavalla ongelmallisena, eikä suhde katsojaan tuntunut ”small dance” -harjoituksen myötä merkitykselliseltä.

5.2.2 Ei-tietämisen kokemus ja liikkeessä ajattelu

Ei-tietämiselle antautuminen on osa improvisaation maailmaa ja tärkeä osa havaitsemisen prosessia. Ei-tietäminen on sen äärellä olemista, ettei tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi ja silti kykenee havainnoimaan ja luottamaan omaan kehoonsa, että oikeat vastaukset löytyvät. Ei-tietäminen antoi luvan tietämiselle ja myös joidenkin liikemallien toistamiselle. Paradoksaalisesti ei-tietäminen myös vahvisti tietämisen tunnetta. Nita Little kirjoittaa väitöskirjassaan Articulating presence: 

”When we think of dance practices as a form of attentional training, or as the development of a presence into its capacities as a presencing, we need to remember that it takes a “bodymind” to have experience. Experience is how we know our selves to be.” (Little 2014a, 152.)

Little kirjoittaa kokemuksesta ja tietämisestä. Kokemukseen tarvitaan hänen mukaansa kehomielen yhteyttä. Ainoastaan kokemuksen myötä tanssija voi harjoittaa ei-tietämisen tunnetta ja aktiiviseen läsnäoloon pohjautuvaa spontaania reagointia.

Linda Prihan ja Annukka Toivosen duetossa näkyy selvästi spontaanisuus ja yllätyksellisyys. He seuraavat kehon refleksejä ja tanssiparilta tulevia impulsseja. Duetosta välittyy ei-tietämisen äärellä oleminen heidän ollessaan katsottuna. Video on Round Robin Project -teoksen esitystaltiolta.

Ei-tietäminen johti tanssijat tutkimaan improvisaatiota, havainnoimista ja valinnan tekemisen prosessia. Ei-tietämisen arvo auttoi ymmärtämään liikkeessä tapahtuvaa ajattelua, tanssijoiden spontaanisuutta, ja se auttoi tanssijoita olemaan avoimia ryhmäimprovisaatiotilanteissa. Tuntemattoman hyväksyminen sai tanssijan pohtimaan, milloin tuntematon on tunnistettavissa olevaa. Shusterman kuvailee ”ruumiin liikkumista ja itsensä kokemista” mahdollisuutena parantaa ainakin elämämme esteettistä laatua ”tekemällä meidät tietoiseksi koetusta kokemuksesta”. (Shusterman 1992, 207.) Ei-tietäminen oli avain tanssijan sisäisen avaruuden kokemiseen ja juuri Shustermanin kuvailemaa tietoiseksi tulemista koetusta kokemuksesta.

Videolla Ulla Mäkinen kertoo ei-tietämisen tunteen kokemuksestaan. Video on yhdeltä Round Robin Project -teoksen julkisessa tilassa tapahtuneelta harjoituskerralta. Video: Ulla Mäkinen.

”…Not knowing — state gave a permission to be in a moment and also follow “the known” or my habits. If you let the state of not knowing to arrive, it feels like molecules are pulling the energy together…” (päiväkirjamerkintä 31.10.2011).

Ei-tietämisen arvo haastoi pohtimaan, mitä itse asiassa tiedän tavanomaisista reagoimisen malleista ja keihin ryhmän tanssijoihin olen jo luonut tietynlaisen ”tietämisen” suhteen. Kuinka paljon uskallan kohdata toisen ihmisen ei-tietämisen ja uusien mahdollisuuksien näkökulman? Ei-tietämisen arvo johdatteli meidät kaikki Round Robin Project -ryhmässä somaattisen kuuntelemisen olotilaan ja tutkimaan yhdessä ryhmäimprovisaatiota. Olimme kuin spontaanin leikin äärellä, ja ei-tietäminen antoi luvan lähteä kontaktiduetosta kesken kaiken. Tämä auttoi meitä ryhmänä aistimaan koko ryhmää eikä vain kontaktissa tanssivaa partneria. Keskustelimme siitä, kuinka kontaktipiste ja kosketus ovat asioita, joista tiedämme paljon. Kontaktipiste on turvallinen paikka ja se johdattelee tuntemattomien hetkien ohi. Kontaktissa jatkuvasti oleminen on liiankin turvallista ja joskus jopa rajoittaa improvisaatiossa tarvittavaa avointa mieltä. Yksi tanssija ryhmässä koki, että ei-tietämisen arvo oli hänelle haastava, ja hän havahtui ajattelevansa paljon enemmän kuin yleensä tanssiessaan. Hän pohti omaa tekemistään ja sitä, kuinka löytää ne asiat, mitä hän ei tiedä.

Tässä tutkimuksessa ei-tietäminen on sisäistä kokemusta, joka paljastaa tiedon ja läsnäolevan kokemuksen. Osana ryhmäimprovisaatiota ei-tietäminen auttoi tanssijaa olemaan yhteydessä omaan kokemukseensa ja hetkeen ollessaan tietoinen toisista tanssijoista.

5.2.3 Aistiva ohjautuminen tanssiessa

Cynthia Novack kirjoittaa kirjassaan Sharing the dance, kuinka kontakti-improvisaation on sanottu näyttävän todellisen ruumiin ja idealisoidun ruumiin välisen eron kysymällä, mitä ruumis voi tehdä eikä mitä sen voi panna tekemään. Aistiminen ja vaistot ottavat tilanteessa vallan. (Novack 1990, 181–182.) Kontakti-improvisoijan opittu tapa reagoida ja olla kehossa ohjaa tietenkin tanssijaa. Tapa on myös fyysisen kommunikoinnin väline. Havainnoiminen ja somaattinen läsnäoleminen (sisäinen avaruus, kehon keskilinja ja värisevä läsnäolo) ohjasivat esiintymistilannetta. Esiintymistilanne vahvisti tanssijan tietoisuutta omista liikkeellisistä valinnoistaan. Esiintymistilanne myös haastoi tanssijaa; esimerkiksi asioiden kehittelylle ei ollut yhtä paljon aikaa kuin harjoitustilanteessa.

Annukka Toivosen ja Noora Nenosen duetosta välittyy aistiminen. Heidän koskettamisensa tapa on toista tanssijaa aistiva ja kuunteleva. Tanssijat uskaltavat pysähtyä ja kohdata toisensa myös esitystilanteessa. Video on Round Robin Project -teoksen esitystaltiolta.

Osalle ryhmän tanssijoista aistiminen heidän olleessaan liikkeessä oli luottamuksen tunnetta, kommunikaatiota ja tilan kokemusta. Aistiminen oli myös yhteydessä tunteisiin, tasapainoon, suunnan kokemiseen ja kaatumisen kokemuksiin.

Aistimisen avulla asiat tapahtuivat omalla painollaan, ilman puskemista. Aistiminen oli vahvasti yhteydessä kuuntelemisen arvoon. Huomion vieminen aisteihin ja aistimiseen hidasti tanssien vauhtia, mutta kokemuksen tasolla tanssit olivat ryhmän kaikkien tanssijoiden mielestä voimakkaita ja merkityksellisiä. Keskustelussa ilmeni että aistimisella ja läsnäolemisen kokemuksella on vahva yhteys. Aistiminen toi meidät tietoiseksi läsnäolevasta hetkestä ja oli avain erityiseen kokemukseen ja jatkuvuuden kokemiseen. Kehon sisäinen avaruus koettiin aistimisen myötä sensitiivisenä. Pohdimme tekemisen ja olemisen välistä eroa. Osa tanssijoista koki, kuinka aistimisen kokemuksesta tietoiseksi tuleminen hidasti tanssimisen vauhtia ja olemisen kokemus vahvistui. Tansseihin tuli enemmän tilaa ja aikaa sekä kärsivällisyyttä niin sanotusti antaa asioiden tapahtua. Ilona Kenova kuvailee:

”If I do too much, I don’t sense so much. It was also interesting to focus on different sensations, to choose what sensation person is following (skin, touch, bones, body, partner, situation, motion, space, etc.).” (Ilona Kenova 26.10.2011.)

Kaikille Round Robin Project -ryhmän tanssijoista aistiminen oli yhteydessä muihin nostamiini teemoihin ja lainalaisuuksiin. Usea ryhmän tanssijoista kirjoitti kehon painon aistimisesta sekä ihon ja kosketuksen yksityiskohtaisesta tuntemisesta.

Aistimisella oli yhteyttä refleksien tarkkuuteen ja sitä kautta tulevaan reagointinopeuteen, toimintaan, ajatuksiin, tuntemuksiin ja myös tunteisiin. Kaatumisen tunteen aistiminen ja liikkeellisen valinnan tekemisen prosessi helpottui, kun aistit olivat hereillä ja herkillä. Aistien välityksellä loimme yhteyden tunnetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan. Aistien ja kosketuksen ymmärtäminen vahvisti tanssijoiden välistä samaistumisen ja ymmärretyksi tulemisen tunnetta ja helpotti katsottuna olemisen kokemusta. Suhde katsojaan oli helpompi rakentaa, kun tanssijan huomio oli aistimisessa. Ville Johanssonin mielestä kontakti-improvisaation salaisuus on aisteihin herkistyminen ja aistikokemusten kehittäminen. Aistiminen antaa palautetta ja tietoa kehon painon siirroista ja kehon painon jakautumisesta. Ville Johanssonin mukaan etsimme kehon aistikokemuksia liikkuessamme.

”…For me the secret of contact improvisation is coming to the senses and also to be able to organize my own sensation as I wish. It is like guideline to reality. Sensation gives a feedback and knowledge if person is heavy or light. From my point of view we are looking for sensation of body by moving our bodies.” (Ville Johansson 23.10.2012.)

5.2.4 Kuunteleva tapa olla kehossa

Päiväkirjamerkinnässäni 19.9.2011 kuvailen, kuinka kuuntelemiseen liittyy myös tottumusten seuraaminen. Kyseessä voivat olla opittu tapa olla läsnä ryhmässä sekä aistitottumukset. Kontakti-improvisaation kielessä usein kuvailemme liikkeen aistimista tai havaitsemista kuulemisen sanoilla. Kehon rytmin aistiminen tai liikkeen rytmin aistiminen kuvataan usein kehon kuuntelemisena. Kehon kuuntelemisessa on usein kyse lihasjännityksen ja lihasrentouden vaihtelusta. Jos oman kehon lihastonus on erilainen kuin mihin ihminen on tottunut, tuolloin huomio on usein lihasjännityksissä ja tarpeessa esimerkiksi venyttää tai supistaa lihasta. Kuunteleminen kuvaillaan myös liikesuuntaan antautumisena, toisen ihmisen liikerytmiin sopeutumisena tai liikkeen vietävänä tai virrassa olemisena.

Videolla Linda Priha kertoo kontakti-improvisaatiossa tapahtuvasta itsen kokemisesta. Duetossa tanssii Panu Erästö ja Petri Taipale. Video on Round Robin Poroject -teoksen harjoituksista julkisessa tilassa. Video: Ulla Mäkinen.

Dewey kuvailee, kuinka jatkuvuuden periaatteen yhteyteen kuuluu tärkeä käsite tapa (habit). Tapa tarkoittaa toimijan enemmän tai vähemmän vakiintunutta toimintatapaa eli sitä, että ihminen toimii tai reagoi tiettyihin tapahtumiin juuri tietyllä tavalla. Kokemukset muovaavat ihmisen tapoja ja siten määrittävät kaikkia seuraavia kokemuksia. Siten ”jokainen kokemus sekä ottaa jotain aikaisemmista kokemuksista ja vaikuttaa jotenkin tulevien kokemusten laatuun.” (Dewey 2010, 27.)

Seuraamme kontakti-improvisaatiossa hyvin usein jatkuvaa liikkeen virtaa (flow), joka joskus muistuttaa transsinomaista tilaa. Annukka Toivonen kuvailee tiedostetun valinnan hetkeä seuraavasti: ”hearing the flow calling”. Tässä on kyseessä olotila, jossa ihminen tunnistaa liikevirran nautinnon ja sen seuraamisen, mutta tietoisesti antaa aikaa improvisaatiossa tapahtuvalle valinnan hetkelle. Petri Taipale kuvailee kokemusta, kuinka kuuntelemisessa ”mieli on hiljaa taka-alalla ja keholla on mahdollisuus seurata loputtomia impulsseja ja ympärillä olevaa energiaa”. Kun aistimme oman kehomme toisen ihmisen kosketuksen välityksellä olemme täysin läsnä. Onnellisille hetkille on Deweyn mukaan tyypillistä, että niissä mennyt ja tuleva sulautuvat nykyisyydessä. Tällöin ymmärrämme menneen avulla maailmaa ja näemme tulevaisuuden mahdollisuuksina. Jatkuvuuden käsite on keskeinen Deweyn esteettisen kokemuksen analyysissä. (Dewey 2010, 50–51.) Hänen mukaansa suurin esteettinen kokemus saavutetaan hetkessä, jossa olemme itse läsnä:

”Koska hylkäämme nykyhetken niin usein menneisyyden ja tulevaisuuden hyväksi, toteuttavat yksittäisen esteettisen kokemuksen ihannettamme vain jotkin onnekkaat hetket, joina kokemus on täyteläinen… olento kiinnittyy ympäristöönsä ja herää sen ansiosta kunnolla eloon ainoastaan silloin, kun sitä ei vaivaa menneisyys eivätkä tulevaisuuden odotukset hämmennä sitä.” (Dewey 2010, 29.)

Deweyn analyysi herkistyy flow-kokemukselle ja jatkuvuudelle. Deweyn kuvaamat tulevaisuuden odotukset ovat juuri niitä hetkiä, joissa tanssija katsottuna ollessaan huolestuu tai pohtii, mihin esitys on menossa tai mihin sen pitäisi mennä sen sijaan, että keskittyisi jatkuvuuden kokemuksen ja liikejatkumon tuomaan luontaiseen päätökseen ja tietoiseen valinnan tekemisen hetkeen.

Tanssija Petri Taipale kuvailee koko kehon kautta tapahtuvaa liikkeen kuuntelemista. Taipale kirjoittaa hetkestä, jossa hän osittain antoi asian tapahtua ja osittain oli aktiivisesti tekijänä läsnä. Saman fyysisen kontaktipisteen kuunteleminen ja seuraaminen partnerin kanssa mahdollisti kahden ihmisen välisen hengityksen ja kohtaamisen sekä dialogiin tanssin kautta fyysisellä tasolla. Kuunteleminen oli kontakti-improvisaatioon pohjautuvan esityksen prosessissa Petri Taipaleen kuvailemaa sisäisen avaruuden kuuntelua, jossa tanssija antaa asioiden tai liikkeen tapahtua ja toisaalta tanssija on tietoisesti aktiivisena tekijänä läsnä ja näin ohjaa kokonaistilannetta.

Kuunteleminen vaatii sekä menneisyyden ymmärtämistä että läsnäolevaan hetkeen kiinnittymistä. Myös Timo Klemola pohtii maailma minussa vai minä maailmassa olemista seuraavasti:

”Harjoittamalla tietoista hengitystä voimme tutkia sisäistä avaruuttamme… …Kehon ja mielen dualismi synnyttää myös minun ja maailman dualismin. Kun kehon ja maailman dualismi alkaa murtua, alkavat samalla myös minun ja maailman selkeät rajat hämärtyä.” (Klemola 2004, 154.)

Kuunteleminen oli jollakin tavalla kiinnittymistä hetkeen, kehon ja mielen rajojen hämärtymistä ja ymmärrystä eletyn kehon aikaisemmista kokemuksista.

Round Robin Project -teoksen Teatterikorkeakoulun esitystaltiolta näkyy, kuinka tanssijat aistivat ja kuuntelevat toisiaan. Nopeasti katsottuna voisin nähdä vain tanssijat makaamassa maassa, mutta kun tarkastelen yksityiskohtia, näen kuinka tanssijat reagoivat hienovaraisesti toistensa liikkeeseen, vaikka he eivät näekään, mitä heidän selkänsä takana tapahtuu.

5.2.5 Kosketus ja katse

Kosketus on yksi kommunikaation väline kontakti-improvisaatiossa. Kosketuksen tapa on pohjimmiltaan aistiva ja toista kunnioittava. Se ei ole vaativa vaan avoin. Kosketuksella kommunikoidaan liikkeen suuntaa, mahdollisuuksia käyttää eri kehon kohtia kommunikaation ja kehon painon jakamisen välineenä. Harjoittelemme kontakti-improvisaation välityksellä toista kunnioittavaa ja aistivaa kosketusta.

Round Robin Project -ryhmässä avautui keskustelu siitä, kuinka kosketus usein koetaan käsien tekona. Käsien kautta usein välitetään toiselle kosketuksen aikomusta. Käsien koskiessa toisen kehoa on kosketus kuitenkin kahdensuuntainen: keho suhteessa käsiin ja kädet suhteessa toisen kehoon. Voimme tulla tietoiseksi aikomuksesta ja aloitteesta, mutta kosketuksen äärellä se muuttuu aina kahdenväliseksi dialogiksi. Emme ajattele tuossa hetkessä enää, kuka koskee ja ketä, vaan kosketus muuttuu kahden ihmisen kontaktipisteen väliseksi dialogiksi. Kosketuksen avulla ja välityksellä tanssijat saavat ja välittävät informaatiota heistä itsestään ja kahden ihmisen välisestä kohtaamisesta. Kohtaaminen muuttuu koko ajan ja on läsnä vallitsevassa hetkessä.

Katse, katseen luonne ja katselemisen tapa vaikuttivat siihen, mitä tanssija näki ja kuinka katse vaikutti tanssimisen kokemukseen ja liikkeellisten valintojen tekemiseen. Katseessa olemisen ja katsomisen kokemus loi sekä yhteyttä että erillisyyden kokemusta tanssijoiden välille. ”Alttius toiselle, herkkyys ja toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on, loi vahvaa yhteyden tunnetta toiseen”, kuivaili Linda Priha kokemustaan yhden harjoituksen jälkeen. Katsottuna olemisen kokemus myös muutti kosketuksen aistikkuutta. Esitystilanteessa, harjoituksissa tai jameissa tulee usein tilanteita, joissa osa ihmisistä katsoo tanssia salin laidalta. Tämä usein muuttaa tanssijoiden välistä tapaa koskea, ja tanssipartnerin aistiminen muuttuu vaikeammaksi. Joskus tanssijoiden huomio menee katsottuna olemisen tiedostamiseen ja tanssipartneri yksinkertaisesti unohtuu tai esineellistyy. Havaitsimme, että mitä paremmin olimme tietoisia kehon painosta, sitä paremmin pystyimme kommunikoimaan tanssipartnerin kanssa katsottuna ollessamme. Improvisaatio toisaalta dialogin myös katsojan ja tanssijan välisen dialogin, etenkin jos esitys tapahtuu julkisessa tilassa, harjoituksissa tai jamitilassa. Yllättävän usein tanssijalla oli tässä tilanteessa kuitenkin taipumus sulkea katsoja pois näkökentästään. Katsoja oli enemmänkin tiedostettu kuin aktiivisessa dialogissa tanssijan näkökulmasta.

”I am seeing with the full body, not only with the eyes. Taking in. Digesting. Action and reaction and how does the being seen take me in to the viewer. I feel, how being seen is influencing the one being watched. I see. I understand what it means. Is seeing understanding? It is about seeing one specific perspective, one angle of the story. It is objective. One story for the watcher, other story for the one being watched.” (Ulla Mäkinen 24.1.2012.)

Kontakti-improvisaatiossa tanssija kommunikoi, aistii ja kokee kosketuksen ja katseen välityksellä. Ulla Mäkinen kuvailee mahdollista dialogia ja yhteyttä katsojan kanssa esitystilanteessa: ”Katsottuna olemisen kokemus avasi mahdollisuuden dialogiin ja havaitsemisen prosessiin.” David Michael Levin on ehdottanut kirjassaan The opening of vision sellaista katsetta, joka sallii näkökentän ilmaantuvan kokonaisena. Levinin mukaan tuollainen katse on huolehtiva ja on yhteydessä siihen, miltä tuntuu. Ulla Mäkisen kokemus on juuri Levinin ehdotuksen kaltainen. Dialogissa voivat tapahtua Levinin ehdottamat erilaiset katsomisen tyylit: rentous, vakaus, tasapaino ja keskittyminen holistiseen tietoisuuteen. Tällainen katsomisen tapa sallii sen, että asiat näyttäytyvät sellaisenaan katsojalle, ja ne paljastuvat katsojalle. Esiintyjä voi antaa asioiden tulla katsojan luo, ja katseen kohteena olevat säilyttävät kokonaisen luonteensa. (Levin 1988, 234–238.)

Kosketus on kontakti-improvisaatiossa läsnä lähes kaiken aikaa. Keho tuntuu elävältä kosketuksen välityksellä, ja kosketus tarjoaa informaatiota läsnäolevasta hetkestä ja muistoja menneisyydestä. Kosketuksen intentiolla on merkitystä. Havaitsimme harjoituksissa, kuinka keho reagoi eri tavoin kosketukseen, jossa on vahva intentio kuin sellaiseen kosketukseen, joka tapahtuu automaationa. Moshe Feldenkrais käyttää ajatusta rakkaudesta yhtenä kosketuksen intentiona. Kokeilimme tätä harjoituksissa ja löysimme sen, kuinka keho reagoi rentoutumalla tämän kaltaiseen katsomisen tapaan ja kosketukseen. Noora Nenonen kuvailee:

”Being seen brings easily the pressure to give something to see. I decide always on that moment connect more on my senses. It gave us humbleness and also connection to the core of contact improvisation. That became nourishing and also felt that through connecting to senses it was easier to share the connection with the other dancer. Seeing with accepting and loving eyes felt like the basis for witnessing. It helped me to take the pre-judgment or expectation away.” (Noora Nenonen 24.2.2012.)

Nooran kommentti pureutuu konkreettisesti katsottuna olemisen kokemuksen aikana tehtyihin valintoihin. Hän avaa siitä, kuinka katsottuna oleminen luo painetta tarjota katsojalle niin sanotusti jotakin nähtävää. Kyseisellä hetkellä Noora on keskittynyt aistimaailmaan, ja se on auttanut häntä pitämään yhteyden toiseen tanssijaan sekä auttanut itsekritiikin ja ennakko-odotusten käsittelyssä. Hän on hetkessä oivaltanut sekä kokonaisuuden että aikaisemmin esitystilanteessa koetut samankaltaiset hetket. Aisteihin tukeutuminen on tukenut hänen somaattista läsnäoloaan ja nyt-hetkeen kiinnittymistään.

Kun kosketuksessa oli selkeä ja tiedostettu intentio, tuntui tansseissa olevan enemmän merkitystä kokemuksen tasolla ja kokemus kosketuksesta oli voimakkaampi. Jotkut ryhmän tanssijoista kertoivat, kuinka heillä on tapa tanssia tietyllä tavalla kontakti-improvisaatiota. Heidän mielestään kosketuksen laadulla ei ollut niin paljon merkitystä, vaan toisen ihmisen iho ja kosketus olivat enemmänkin tarjoamassa liikkeelle virtausta ja kolmiulotteisuutta. Ne tanssijat, jotka tällöin tutkivat erilaisia kosketuksen laatuja, kokivat tanssit intiimimpänä kuin muilla kerroilla. He olivat myös tietoisempia omista tunteistaan suhteessa kosketuksen laatuun kuin ne tanssijat, jotka enemmän seurasivat liikkeen virtaa, ja kosketus oli tuolloin enemmänkin virtaavuuden väline. Havaitsimme, kuinka ihon suuntaaminen välittää tietoa toisesta ja kosketuksen välityksellä olemme suoraan yhteydessä toiseen ihmiseen. Kosketuksen tavasta tietoisena oleminen auttoi tanssijaa myös esitystilanteessa. Huomio ei mennyt vain katsottuna olemisen kokemukseen vaan pysyi kinesteettisessä kosketuksen kokemisessa.

5.2.6 Tanssiminen sisään ja ulos kontaktista sekä intention ymmärtäminen osana kokemusta

Kontakti-improvisaatio ei ole vain kahden välistä kontaktia vaan usein myös useampaan henkilöön suuntautuvaa. Tanssiminen sisään ja ulos kontaktista tuo tanssijan tietoiseksi kosketuksesta irrottautumisesta ja kosketuksen aloittamisesta. Tässä intentiolla on merkitystä: millä intentiolla irrottautuu tai suuntaa kosketuksen toiseen. Tämä kaikki voi olla myös sattuman ohjaamaa. Yksi iso kysymys on esimerkiksi se, kuinka tanssija jatkaa liikettä ja improvisaatiota kosketuksesta irrottautumisen hetkessä. ”Somaattisena kokemuksena tanssiminen sisään ja ulos on kuin hengitys; kehoa laajentava ja supistava”, kuvailee Noora Nenonen.

Tanssimisen sisään ja ulos kontaktista voi nähdä myös laajemmassa filosofisessa merkityksessä. Tanssi ei ole vain kahden ihmisen välistä kontaktia, vaan ymmärrystä ympäröivästä tilasta ja kiinnittymistä siihen. Tanssimiseen sisään ja ulos kontaktista vaikuttavat hyvin monet sosiaaliset asiat. Esimerkiksi tanssijan asennolla, tunnetilalla, liikkumisen tavalla ja -katseella on merkitystä sille, ”uskaltaako” häntä lähestyä. Richard Shusterman kuvailee, kuinka ulkoinen keho on visuaalinen keino ilmaista valtaa, omistamista, harrastuksia, persoonaa, mielipiteitä ja vakaumusta. Keho toimii myös ei-verbaalisessa viestinnässä. Asennot, liikkeet, katse, hengitys ja äänenkäyttö viestivät tunnetiloista, mielen tilasta ja mielipiteistä. Kehomme on äänetön, mutta tehokas viestinvälittäjä. Keho kertoo eletystä elämästä. Siihen tallentuneet työn jäljet, arvet ja tatuoinnit ovat muistijälkiä, ne kertovat ihmisen menneestä, eletystä elämän tapahtumista. (Shusterman 1992, 268.) Kontakti-improvisaatiossa tapahtuvat Shustermanin kuvailemat ”asennot, liikkeet, katse, hengitys ja äänenkäyttö”, ja niillä kaikilla on merkitystä kontaktista irrottautumiseen tai kontaktiin hakeutumiseen.

Sekä arvo tanssimisesta sisään ja ulos kontaktista että tanssiminen julkisessa tilassa avasivat tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi siitä, mistä kontakti-improvisaatiossa on kyse. Tanssiminen sisään ja ulos kontaktista suuntaa tanssia sisäänpäin kohti toista ihmistä ja ulospäin kohti tanssivaa ryhmää ja ehkä kohti katsojaa. Kysymys heräsi myös siitä, mitä haluaisin, että joku toinen ihminen tässä näkee. Kysymykset suuntautuivat enemmän toiseen kuin itseen. Toisin sanoen somaattiset kokemukset olivat julkisissa tiloissa hyvin erilaisia kuin tanssistudiossa koetut. Julkinen tila haastoi näkemään omien valintojen maneereita ja auttoi havaitsemaan, kuinka katsottuna oleminen vie huomion tanssipartnerista ympäröivään tilaan. Keskustelimme, millä tavalla tanssi on meidän yhteiskunnassamme läsnä. Pohdimme, millä tavalla tanssi halutaan kokea tai nähdä. Mietimme myös julkiseen tilaan liittyviä käyttäytymismalleja: mikä on sallittua ja mikä ei. Myös monet ohikulkijat kysyivät, mistä tapahtumassa on kyse. Huomiomme suuntautui sekä ryhmän sisään että ulos, ohikulkeviin ihmisiin. Malcolm Manning kertoi kysyvänsä itseltään usein, onko hän tilanteissa sisällä vai niistä ulkona. Videolla Malcolm Manning kertoo itsereflektion merkityksestä osana kokemusta.

Tanssin videolla duetossa Antonio Alemannon kanssa. Ote on Round Robin Project -teoksen harjoituksista julkisessa tilassa. Video: Ulla Mäkinen.

Annukka Toivonen kertoo kohtaamisesta yhden katsojan kanssa, joka oli jäänyt katsomaan Round Robin Project -ryhmän tanssimista. Toisaalta Annukan huomio oli tilassa, jonka loimme julkiseen tilaan, toisaalta tanssimisen kokemuksessa. Hän havaitsi, ettei useinkaan katso katsojaa suoraan silmiin. Katsoessaan katsojaa Annukka koki, että tuolloin kontakti hänen ja tanssipartnerin välillä usein muuttui ja huomio suuntautui toisaalle. Annukka kysyy, koska kontakti toisen ihmisen kanssa lopulta lakkaa. Carol Swann kuvaili häntä haastatellessani, kuinka kontakti ihmisten välillä tapahtuu myös tilan välityksellä. Koen samankaltaisuutta Annukka Toivosen ja Carol Swannin kokemuksen kanssa. Carol Swann kuivailee, kuinka kontaktipiste on helppo tunnistaa ja sen irrottaminen on helppo ymmärtää jonkinlaisena kontaktin päättymisenä, mutta energia- ja kokemustasolla yhteys toiseen ihmiseen voi olla todella voimakas ja jatkua vielä pitkään, kosketuksen päätyttyä. (Swann 2010.)

”Your relationship to one or two, three, four, other people, can be expanded and there are same principals on imaginary and sensory level. I can stand here and you can stand there and we can still feel, sense and be connected to you.” (Swann 2010.)

Petri Taipale kirjoittaa, kuinka katse ja kokemus tanssimisesta sisään ja ulos kontaktista tuntui hänestä todella hyvälle ja myös yleisön kanssa jaetulle kokemukselle. Petrin kokemus kontaktipisteestä tuntui hengittävälle ja hän kuvaili, kuinka hänen ei tarvinnut olla liian varovainen tanssipartneria kohtaan. Petri koki, kuinka tanssiminen sisään ja ulos kontaktista antoi tilaa tutkia improvisaatiota, eikä hänen tarvinnut luoda liian omistautunutta suhdetta toisiin tanssijoihin. Petri koki oman kehonsa herkkänä ja elävänä.

”…warmth of a circle and the best in this session was the experience of getting in and out from contact. I felt that the contact point was breathing and I didn’t need to be too careful. I found interesting how this theme was giving space for me to explore the improvisation without too strong attachment to other dancer…” (Petri Taipale 24.1.2012.)

Kirjoitin aikaisemmin somaestetiikasta kirjoittaessani, kuinka Richard Shusterman luonnehtii somaestetiikkaa:

”Jotta ymmärtäisit mitä tarkoitan somalla, sinun on ajateltava keho elävänä ja olemassa olevana. Somassa keholla on kyky erottautua, se on tarkoituksellinen, subjektiivinen ja herkkä. Somassa kehossa ei ole kysymys vain fyysisestä, älystä ja ajattelusta puuttuvasta ruumiista, vaan somalla on sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tarkoitus.” (Shusterman haastattelussa Soulez 2010.)

Shustermanin luonnehdinta suuntautuu sisään, kohti somaa ja ulos, kohti sosiaalista ja yhteiskunnallista tarkoitusta.

Suurin osa ryhmästä koki mielenkiintoisena sen, kuinka aistikokemus muuttui, kun tanssimme julkisissa tiloissa ja olimme myös ohi kulkevien ihmisten katsottavina. Havaitsimme, kuinka videokamera ja ihmisten katseet ohjasivat meitä näkemään tilannetta katsojan näkökulmasta. Olin hyvin tietoinen siitä, miltä liikkeeni mahtoi näyttää. Se ohjasi tanssia myös energisempään suuntaan. Julkisessa tilassa kontaktipiste ei pysynyt pitkään samana. Toisaalta julkinen tila salli tanssin niin sanotun kesken jättämisen. Tanssiminen sisään ja ulos kontaktipisteestä salli myös toisten duettoihin osallistumisen. Kontakti-improvisaatiossa kunnioitamme hyvin usein kehitteillä olevaa duettoa emmekä halua ”rikkoa” duettoa, joka on syntymässä. Tutkiessamme tanssimalla arvoa sisään ja ulos kontaktista nautimme ryhmässä siitä, kuinka vapauttavalta tuntui tanssia lyhyitä kontaktiduettoja toisten tanssijoiden kanssa ja kuinka ihanalta tuntui lähteä ”kesken” tanssista. Huomion kohdistaminen tähän arvoon auttoi myös tuntemaan, milloin jokin asia on syntymässä tai päättymässä. Tanssiminen sisään ja ulos kontaktista auttoi hengityksenomaisen laajenevan ja supistuvan energian, somaattisen kokemuksen, ymmärtämisessä. Esiin nostamani arvo, sisään ja ulos kontaktista, haastoi opittua somaattista kokemusta kontakti-improvisaatiosta ja antoi luvan uusille kokemuksille. Tulimme tietoiseksi julkisen tilan kiireestä ja levottomuudesta ja siitä, kuinka toimintomme loi päinvastaista dynamiikkaa julkiseen tilaan.

5.2.7 Seksuaalisuuden ja yhteyden kokemus ”kuin värisevä läsnäolo”

Tässä osiossa kirjoitan osan tanssijoiden lainauksista nimettöminä, koska seksuaalisuuden kokemuksen arvo voi olla henkilökohtainen ja intiimi.

Yllätyimme siitä, kuinka suurin osa ryhmästä ei kokenut seksuaalisuutta osana tanssimista, mutta seksuaalisuuden kokemuksia oli tietenkin jokaisella. Uskon, että suurin osa ihmisistä, jotka eivät ole koskaan nähneet kontakti-improvisaatiota, näkee tämän lajin nimenomaan intiiminä ja seksuaalisena. Luvussa 3.5 kirjoitin Keith Hennessyn haastattelusta ”if you would normally touch in that way in other context it would look like that they would be lovers”. Keskustelimme ryhmän tanssijoiden kanssa, kuinka tähän ei-seksuaaliseen kokemukseen vaikutti myös se, että tunnemme toisemme pitkältä ajalta. Useat ryhmän jäsenet kirjoittivat, kuinka seksuaalisuuden kokemus tapahtuu usein uusien tanssipartnereiden kanssa.

Vanhojen tanssikavereiden kesken seksuaalisuuden kokemus ei ole keskeinen teema, tai se ehkä esiintyy vain satunnaisesti osana tanssia. Keskustelimme aistimisen ja seksuaalisuuden kokemuksen välisestä erosta. Ryhmässä olevien tanssijoiden mielestä seksuaalisuuden kokemus kontakti-improvisaatiossa on samankaltainen kuin ylipäätään elämässä, joissakin tilanteissa tai tansseissa voi todistaa seksuaalisen energian olevan läsnä ja useimmissa tilanteissa se ei ole läsnä. Yksi tanssijoista kirjoitti kokevansa seksuaalisuuden elämänvoimana: ”Joskus kokemus voi olla voimakas vetovoima toista ihmistä kohti, mutta useimmiten kyseessä on vapaasti virtaava elämänvoima.” Vapaasti virtaava elämänvoima on mielestäni lähellä Timo Klemolan kuvausta värisevästä läsnäolosta lähellä elämän virtaa.

Liikkeen johtaminen tai seuraaminen vaihtuu tanssin aikana koko ajan. Ainakin kolme ryhmän naisista kertoi, kuinka he usein kokevat maskuliinisen energian olevan läsnä tanssin aikana. Kyse ei ollut siitä, että kokisi olevansa nainen tai mies vaan feminiinisen tai maskuliinisen energian kokemisesta. Pohdimme, kuinka kontakti-improvisaatiossa nostamme toisia tanssijoita paljon, ja tämä tuntuu välillä hyvin maskuliinisena energiana. Kontakti-improvisaatio tarjoaa myös miehille mahdollisuuden herkistyä ja näyttää avoimesti myös feminiinistä puoltaan. Kaksi tanssijoista koki seksuaalisuuden kokemuksen hyvin luovana energiana ja seksuaalisuuden kokemus nosti esiin myös tunteen nautinnosta. Yksi tanssijoista kirjoittaa, kuinka nautinnolliselta tuntui aistimisen kokemus, seksuaalisuuden kokemus ja eroottinen tunnelma. Hän kirjoittaa kokemuksesta, kuinka seksuaalisen energian voi antaa olla läsnä tanssissa ilman, että sille aktiivisesti tekisi mitään. Hänelle oli nautinnollista aistikkuuden ilmaiseminen. Hän kirjoittaa myös mielenkiintoisen kokemuksen toisesta ja toiseudesta: ”Sometimes others are with me or I am with him or her. Sometimes other one is material for my moment of pleasure, sometimes I am material or object for the other ones movement or pleasure.”

Tulkitsen kyseisen kommentin niin, että kontakti-improvisaatiossa koettu seksuaalisuuden kokemus ei välttämättä ole tanssiparin kanssa jaettu kokemus. Tanssipari tai kokemus itsestä voi olla objektinomainen, jossa lähinnä havainnoi omaa seksuaalienergiaansa. Seksuaalisuuden kokemuksen ilmaiseminen, ilon ja nautinnon kanssa tanssiminen eri muodoissa antoi kirjoittajalle vapauden kokemuksen.

Keskustelimme ryhmässä myös rajoista, jotka liittyvät seksuaalisuuden kokemuksen arvoon. Reflektoimme, kuinka kyseisen harjoituskerran aikana emme haastaneet emmekä provosoineet kenenkään rajoja. Keskustelimme seksuaalisuuden kokemuksesta ja energiasta yleisemmällä tasolla kontakti-improvisaation yhteydessä. Keskustelusta nousi esiin näkökulma tai havainto, kuinka tämä arvo nostetaan usein esiin silloin, kun tanssipartneri on aloittelija, eikä vielä tunne kontakti-improvisaatiota tanssimuotona. Tuolloin opettajan tai kokeneen tanssijan vastuu tuntuu isommalta ja myös seksuaalisuuden kokemusesta osana tanssia tulee stereotyyppisempi tai symbolisempi. Ryhmän jokainen tanssija koki, että seksuaalienergian voi lähinnä havaita olevan läsnä tanssissa, vaikka suurimmasta osasta kontakti-improvisaatiotansseja se ei ole läsnä. Seksuaalisuuden kokemus tarkoitti jokaiselle ryhmän tanssijalle hieman eri asiaa. Havaitsimme, että kyseisellä kerralla tarvitsimme hieman pidemmän lämmittelyajan tanssipartnerin kanssa ennen kuin fokusoimme seksuaalisuuden kokemukseen.

Seksuaalisuuden kokemus oli samankaltainen kuin vetovoiman kokemus tai Timo Klemolan sanoin värisevän läsnäolon kokemus. Yksi tanssija kuvailee, kuinka ”seksuaalisuuden kokemus on kuin kehon sisällä oleva tila ja avaruus laajenisi kohti kehon ääripäitä, tehden kehosta hyvin aistivan ja väreilevän”. Värisevä läsnäolo on kokemusta, jossa elämän virta koetaan hyvin läheltä. Timo Klemolan sanoja mukaillen: jos katsomme tätä vitaalista kokemusta seksuaalisuuden kokemuksena, tämä kehontietoisuudellemme annetun elämän virran kokemus voidaan kokea siinä kehon ja mielen, sielun ja ruumiin yhdistymisenä.

5.2.8 Yhteys ja samuuden kokemus

Havaitsimme, kuinka yhteyden kokemus on jotakin sellaista, jonka voimme havaita, mutta harvoin sellaista, jonka voisimme väkisin luoda. Yhteys oli pikemminkin yhteyden kokemuksen havainnoimista ja tietoiseksi tulemista. Yhteys tuntui meistä kaikista sellaiselta, joka on vetovoimaa tai kemiaa tanssijoiden välillä.

Pohdimme, että on niin sanottuja pakotettuja yhteyden kokemuksia, joita voi yrittää tietoisesti luoda, mutta onko se lopulta yhteyttä toiseen ihmiseen? Voimme esimerkiksi luoda jonkinlaisen yhteyden matkimalla toista tanssijaa, mutta syvemmällä tasolla se on vain matkimista, eikä sitä kautta yleensä varsinaista yhteyttä synny. Löysin tämän pohdinnan kautta käsitteen samuuden kokemus. Jaana Parviaisen teoksessa Meduusan liike (2006) tutkija ihmettelee, miksi useat tutkimukset keskittyvät liikkumisen eroavaisuuksien tutkimiseen samuuden sijasta. Hänen mielestään olisi mielekkäämpää tutkia eliöitä yhdistäviä piirteitä kuin esimerkiksi liikkeen ja ruumiillisuuden eroavaisuuksia (Parviainen 2006, 113). Samuuden kokeminen vaatii eläytymistä ja eläytyminen toteutuu vasta minän ja toisen vuorovaikutteisessa suhteessa. Kontakti-improvisaatiossa samuuden kokemus on myös sitä, ymmärtävätkö tanssijat toistensa intentioita, millä logiikalla toisen keho liikkuu ja virittyykö tanssi samalle keholliselle taajuudelle esimerkiksi nopeuden, reagoivuuden, riskinoton, kehon painonannon intensiteetin tai keveyden alueella. Kontakti-improvisaatiossa täytyy hyväksyä fyysisellä tasolla samuuden kokemus, jotta kontakti ylipäänsä voisi synytä. Samuuden kokemus luo usein yhteyden tunnetta toiseen tanssijaan.

Keskustelimme tanssijoiden välisestä yhteydestä, joka on luontaisesti läsnä joko ystävyytenä, parisuhteena tai sukulaisuutena. Voi olla myös sattumanvaraista ja satunnaista yhteyden kokemista esimerkiksi samankaltaisuuden havaitsemisen kautta. Tämä sai meidät pohtimaan, mitä yhteys toiseen ihmiseen tarkoittaa. Kontakti-improvisaation maailmassa tällä on merkitystä, kun pohditaan esimerkiksi kompositiota. Jotkut tanssijat kokevat luontaisesti yhteyttä ja joidenkin tanssijoiden kanssa voimme ikuisesti yrittää löytää yhteyttä, mutta sitä ei voi pakottaa. Round Robin Project -ryhmässä totesimme, kuinka yhteyden voi havaita ja siitä voi tulla tietoiseksi, mutta sitä ei voi väkisin pyrkiä luomaan tietynlaiseksi. Yksi tanssijoista koki, ettei hänellä ole paljon vaihtoehtoja yhteyden luomiseen. ”I feel that in contact improvisation I do not have much variety, how I connect.”

Yksi tanssijoista pohti eri tavoilla tapahtuvaa yhteyttä, yhteyden syntymiseen liittyvää ajallista kestoa ja myös sen havaitsemista, jos yhteyttä toiseen tanssijaan ei vain ole.

”…skin, muscle, bones, rhythm, moods and modes, expectations and initiations. I have a question about things to consider: Ways of connection, time for connection, what if there is no connection, can you loose the connection? Can you change the connection? How to re-connect? Can you feel? What to connect?” (16.11.2011)

Yksi tanssija pohti, voiko yhteyden toiseen kadottaa. Hän kysyi, voiko yhteyden kokemusta muuttaa ja voiko vanhaan tuttuun tanssikaveriin löytää myös uudenlaisen yhteyden. Voiko sen tuntea, mihin asiaan on yhteydessä? Yhteys on hänen mukaansa tapahtuma, joka syntyy liikkeellisen empatian kokemuksesta. Tanssija kuvaili, kuinka taito seurata toista parityöskentelyssä on kinesteettisen empatian hyödyntämistä, sen esiin tulemista ja toteuttamista, ja se loi tunnetta yhteyden kokemuksesta.

Yhteys katsojaan koettiin myös tärkeänä. Kontakti-improvisaatiota tekevät ihmiset, jotka luontaisesti haluavat luoda yhteyden toiseen ihmiseen. Yhteyden tai yhteyksistä tietoiseksi tuleminen on yksi työkalu ryhmäimprovisaation aikana. Pohdimme paljon, kuinka esimerkiksi voisimme ottaa katsojan mukaan kokemukseemme. Voiko tanssija intentiollaan luoda tilan, joka on katsojalle ystävällinen ja tukee myös katsojan valinnan tekemisen prosessia?

5.2.9 Luottamus

Luottamus osoittautui tärkeäksi ja rakentavaksi arvoksi. Toisaalta ryhmän tanssijat tunsivat toisensa jo pitkältä ajalta ja voisi kuvitella, että luottamus on itsestään selvä asia, mutta fyysisen tason luottamus on rakennettava joka kerta uudelleen. Kontakti-improvisaation luonteeseen liittyvä kehon painon jakaminen sekä ajatusten ja tunteiden jakaminen tukevat avointa ja luottavaa ilmapiiriä. Luottamukseen liittyy toisaalta aikajana, historia, jonka valossa tarkastelemme tätä arvoa. Yllätyimme luottamuksen arvoa tarkastellessamme, kuinka harvoin antaudumme täysin toisen ihmisen vietäväksi tai kannateltavaksi. Kontakti-improvisaation luonteeseen liittyy aktiivinen suhde toiseen tanssijaan. Harvoin improvisaatiotilanteessa toinen tanssijoista on esimerkiksi täysin antautuneena toisen kannateltavaksi pitkäksi aikaa. Luottamukseen liittyy toisen ihmisen aistiminen, minkä verran on sopivan verran kehon painoa ja milloin on liikaa. Tämä tapahtuu usein aktiivisessa fyysisessä dialogissa. Olemme ei-verbaalilla tasolla sopineet, minkälainen kosketus on sopivaa ja kuinka paljon painoa on sopiva määrä. Tämän asian ymmärtäminen ja aistiminen lisää kahden tanssijan välistä luottamusta.

Round Robin Project -ryhmässä harvoin provosoimme toista esimerkiksi epämiellyttävän kosketuksen tai kehon painon välityksellä. Kosketuksen harjoittaminen lisää ymmärrystä miellyttävästä kosketuksesta ja kehon painon jakamisesta. Raju tai radikaali kosketus saattaa tapahtua tanssin lomassa, mutta se on usein rakentunut tanssin sisällä eikä tule yllätyksenä. Erittäin harvoin tilanteessa, jossa toinen ihminen on antautuneena toisen kosketukselle, provosoidaan kosketuksen tasolla. Tästä näkökulmasta katsottuna kontakti-improvisaatioon liittyy paljon sanattomia sopimuksia ja ne ovat luomassa luottamusta kahden tai useamman tanssijan välille.

Fyysisenä kokemuksena luottamus avaa ihon aistimaan ja avautumaan. Kun koemme välittävää kosketusta, se mahdollistaa kehon pehmenemisen. Välittäminen on aistikokemuksena kehoa arvostavaa: itseä, toista ja ympäröivää maailmaa kohtaan. Kontakti-improvisaatio lajina kutsuu luottamaan. Kontakti-improvisaatiossa voi kehittyä vain, jos ihminen kehittää kykyään luottaa toiseen. Kontakti-improvisaatio luo vapauden tunnetta: ”Luotan, että minua tuetaan ja kannatellaan, voin luottaa toiseen ja monet asiat, jotka olisivat mahdottomia tehdä yksin, pystyn tekemään toisen ihmisen kanssa.” (Päiväkirjamerkintä 26.10.2011.)

Petri Taipale kuvailee:

”I fall but before I land my body has some strange mysterious way to find itself very creatively and obviously and intelligent way back to the ground. Like this sensation of trust would be educating me.” (Petri Taipale 26.10.2011.)

Annukka Toivonen kuvailee hyvin tarkasti luottamuksen kokemusta.

”…Lack of trust, it brings me to boredom because the life energy cant follow through. Holding back. Creativity needs certain amount of trust? I cant break through, only few qualities of dance / contact available in my space, my mind — memory sees already what will happen…” (Annukka Toivonen 21.9.2011.)

Luottamus voi olla hyvin fyysinen kokemus, joka liittyy tanssijoiden väliseen kehon painon jakamiseen, ja toisaalta luottamus voi olla hyvin emotionaalinen asia, joka on luotu tanssijoiden välille ajan kuluessa. Annukka Toivosen kysymys luottamuksen ja luovuuden välisestä yhteydestä on mielenkiintoinen. Luottamuksen puute on hänen mukaansa yhteydessä tylsistymiseen, eikä tuolloin elämänvirta pääse vapaasti virtaamaan. Rehellisyys ja tietoisuus omista kiinnostuksen kohteista herättää luottamusta ja kasvattaa luovuuden kokemusta tanssissa.

Pyrimme kontakti-improvisaatiossa luomaan tasa-arvoisia ja turvallisia tanssitiloja ja tilanteita. Se, että ihminen elää maailmassa, tarkoittaa Deweyn mukaan konkreettisesti sitä, että hän elää tilanteiden muodostamassa sarjassa. Kontakti-improvisaation esityksen prosessi onkin hyvin usein jatkumoa sille, miten lajia harjoitetaan. Tilanne koostuu kokemuksen sekä internaalisista että objektiivisista tekijöistä, siis sekä ihmisestä itsestään että niistä muista ihmisistä ja tapahtumista, jotka ovat kulloisessakin kokemuksessa läsnä (Dewey 2010, 41). Sisäisillä ja ulkoisilla seikoilla on vuorovaikutuksen periaatteen mukaan ”yhtäläiset oikeudet” kokemuksessa (Dewey 2010, 38–39).