5.4

Round Robin Project -prosessin aikana nousseita havaintoja

Löysimme Round Robin Project -teoksen harjoituksissa sen, kuinka kehomieli on vahvasti läsnä ihmisen ollessa kontaktissa toiseen ihmiseen. Kosketuksen luoma läsnäolo muistutti kokemusta meditaatiosta. Yhteys itseen ja omien ajatusten kuuleminen tuntui voimakkaalle ollessamme kosketuksessa toiseen. Pyrin ohjaajana siihen, ettei rakenne tai päämäärä hallinnut prosessia. Kontakti-improvisaation harjoittamisen myötä tanssijan keho on hyvin aistiva ja avoin kosketukselle ja kuuntelemisen laadulle. Herkkyys sekä itseä että toista ihmistä kohtaan kasvoi.

Jokainen harjoituskerta oli somaattisen kokemuksen tasolla hyvin erilainen. Tanssijoiden väliset yhteydet ja suhteet täytyi somaattisella tasolla luoda aina uudelleen. Edellisissä harjoituksissa somaattisesti koettu tai kokeiltu ei tuntunut koskaan toistettavissa olevalta. Yksittäiset kokemukset saattoivat olla sellaisia, jotka olivat tunnistettavissa olevia ja joidenkin tanssijoiden välillä oli vahva tanssiyhteys. Tuohon yhteyteen liittyi voimakkaasti tuttuuden tunne tai energeettinen vetovoima. Somaattiset kokemukset olivat yhteydessä kyseisen päivän tapahtumiin, tanssijan energiatasoon ja hänen kokemukseensa itsestään.

Kehollinen kuunteleminen muuttui esityksen prosessissa. Tanssijat kokivat, että katsoja antoi katsoessaan energeettistä tukea liikkeen fyysiselle tapahtumalle, mutta tanssijaa katse ohjasi joko sosiaaliseen kohtaamiseen tai tanssijasta tuli ylitietoinen tilanteesta. Tanssija tuli usein tietoiseksi siitä, minkälaisen liikkeen äärellä hän oli, mutta somaattisen läsnäolon (kehon keskilinja, sisäinen avaruus ja värisevä läsnäolo) kokemukset olivat hetkittäisiä ja niitä oli vaikeampi toteuttaa. Liikkeen rytmi nopeutui ja liike usein eteni jatkuvana virtana alusta loppuun. Tietoisuus oli tuolloin kehon kuuntelemisen ja vallitsevan tilanteen (katsottuna olemisen kokemus) välillä. Katsojat vaikuttivat tietenkin esitykseen, koska he olivat osa Round Robin Project -esitystä.

Kuunteleminen tarkoittaa kontakti-improvisaation harjoittelussa olemisen tapaa tai olotilaa ja avoimuutta vastaanottaa ympäriltä tulevia impulssia. Käytämme usein sanaa kuunteleminen, vaikka kyseessä on fyysisenä toimintona aistiminen. Kuunteleminen on olotila, jossa voi aistia kehon liikettä ja silti olla vastaanottavainen toisen ihmisen tarjoamille uusille impulsseille ja ideoille. Valinnat, jotka tapahtuvat kuuntelemiseen eivät pohjaudu nokkelan mielen tuotoksille, vaan ovat antautumista läsnäolevaan hetkeen tai vallitsevan tilanteen seuraamiseen. Kuunteleminen kuvastaa liikkeelle valmiina olemista, ei niinkään aktiivista tanssin viemistä.

Kuunteleminen fyysisenä tapana olla läsnä tuntui lähestulkoon mahdottomalta sanallistaa esityksen jälkeen, vaikka kokemukset olivat harjoitusten aikana hyvin voimakkaita. Mieli ei kyennyt tavoittamaan kehon tuottamia impulsseja kuuntelemisen tilasta, kyseessä oli vahva yhdessä jaettu sanaton kokemus. Annukka Toivonen kuvailee:

”I am feeling through the body and feeling through the other person body and listening the breathing of the other and following the rhythm of synchronicity… I hear myself through you. Listening so harmonious, when there is nothing that must be said. I can listen.” (Annukka Toivonen 21.9.2011.)

Round Robin Project kasvatti ryhmän sisäistä luottamusta. Ryhmän tanssijat myös kuvailivat, kuinka kontakti-improvisaation tekeminen oli vuosien saatossa muuttanut heidän suhdettaan omaan kehoonsa. Lähes jokainen koki oman kehonsa liikekielen pehmeämmäksi, ja kehon sisällä oleva tila tuntui suuremmalta. Tanssijat myönsivät, että tietyt liikemallit ja tavat ovat osana tanssia, mutta ne ovat osittain luomassa tanssijoiden välille luottamusta, turvallisuuden tunnetta sekä liikekielen tunnistamista, jotta fyysinen dialogi olisi mahdollinen. Keskustelimme myös siitä, kuinka meidän ei tarvitse ryhmän jäseninä olla samaa mieltä, vaan jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen historiansa ja eletty elämänsä osana tapaa reagoida ja liikkua. Havaitsimme, kuinka katseen kautta luomme helposti tarinoita ja merkityksiä ja pyrimme palauttamaan mielen tuollaisina hetkinä takaisin aistimaailman äärelle.

Päiväkirjamerkinnässäni 19.9.2011 pohdin, kuinka paljon ryhmäimprovisaatioon liittyvässä valintojen tekemisessä on kyse harmonian säilyttämisestä, tilanteen tasapainottamisesta ja kokonaisuuden tiedostamisesta totutulla tavalla. Kontakti-improvisaatioon liittyy vahvasti ajatus siitä, ettei vahingoita tanssiessa itseä tai toista, ja harmonian säilyttämisestä kahden tai useamman ihmisen ja ympäröivän tilan (esimerkiksi etäisyys) välillä. Ryhmän sosiaalinen ja opittu tapa olla läsnä ohjaa kontakti-improvisaatiota harjoittavia ihmisiä ottamaan toisia ihmisiä huomioon ja ohjaa turvalliseen tapaan olla kehossa. Menneisyydestä havaintoon tulevat ryhmäimprovisaatiossa tapahtuneet merkitykset ovat välittömästi havaittavia laatuja. Havainnosta ei voi erottaa oletettuja puhtaita aistilaatuja ja merkityksiä erilleen. Havainnossa on välittömästi itsessään tunnetta ja merkitystä, joka on aina osittain aikaisemman kokemuksen määrittämää. (Dewey 2010, 21.) Aikaisempi kokemus usein määrittää myös sitä, miten ryhmä käyttäytyy improvisaatiotilanteessa. Jossakin määrin kaikki aikaisemmat ryhmäimprovisaatiokokemukset ohjaavat tanssijan toimintaa. Valinnat pohjautuvat menneille kokemuksille ja toisaalta kiinnittyvät läsnäolevaan hetkeen.

Round Robin Project -ryhmän tanssijat tulivat hyvin tietoisiksi omista automaattisista valinnoistaan esityksen aikana. Automaatiota ohjaa usein tottumus (tapa), mukavuudenhalu, jatkuvuuden kokemus ja myös halu onnistua katsottuna ollessa. Kontakti-improvisaatio mahdollistaa kokemukselliseen kehon anatomian tutkimiseen ja keholliseen kuuntelemisen ja aistimisen laatuun. (Hennessy 2011.) Kehollistettu kuunteleminen mahdollistaa tiedostetumman kokemuksen liikkeen aistikokemuksista. Liike ikään kuin virtaa ja tapahtuu ilman, että tanssija aktiivisesti yrittää tuottaa liikettä. Tätä voisi kuvata myös odottamisena tai vireystilana, josta voi lähteä liikkeelle. Esityksen prosessissa tanssijan sisäinen avaruus on vaikeammin saavutettavissa ja halu onnistua esiintyjänä ohjaa usein tanssijan valintoja. Toisaalta katsottuna oleminen viritti ja herkisti tanssijoiden olemisen tapaa.

Round Robin Project oli lähellä Keith Hennessyn kuvailemaa ajatusta siitä, että prosessi on jo itsessään taidetta. Siinä tärkeimmäksi tuli itse prosessi ja yhdessä kuljettu matka. Esitykset olivat osa katsomisen ja katsottuna olemisen kokemisen matkaa. Tällaisessa prosessissa vaikeaa oli se, että tämä matka oli osana väitöskirjaa, tarkastettavana. Jollakin tavalla se tuli siis valjastaa ja ottaa haltuun, vaikka prosessin olemus oli päinvastainen. Ymmärrän sen vaikeuden, joka mahdollisesti liittyi tämän taiteellisen osion esitarkastamiseen. Tämä oli kuitenkin minulle äärimmäisen tärkeä taiteellinen osa, joka paljasti jotakin menneisyydestä ja avasi toisaalta tien uuden tiedon ja havainnon äärelle. Somaattisista kokemuksista kertominen ei aina ole helppoa, ja somaattisuuden kautta muodostuva tieto vaati pitkän prosessin ja matkan. Kiitos Round Robin Project -työryhmä tästä matkasta!