6

Inner Landscape ja syventyminen aistimiseen, ei-tietämiseen ja katseessa olemisen kokemukseen intiimiin tilallisuuden kautta

Round Robin Project -työn aikana havaitsin, kuinka tanssijan suhde julkiseen tilaan avasi tietynlaisia somaattisia kokemuksia. Ensimmäisen taiteellisen osan pitkällisen materiaalin purkamisen ja kirjoittamisprosessin jälkeen haastoin itseäni toisessa taiteellisessa osiossa, Inner Landscape –teoksessa, tutkimaan intiimiyden ja aistimisen arvoja kontakti-improvisaatiosta. Nimi viittaa kehon sisäiseen maisemaan, avaruuteen. Improvisaation olemus avautui ei-tietämisen hetkissä, yllätyksellisyydessä ja itsen tai toisen kohtaamisessa. Tuo ei-tietämisen ja valinnan hetki oli usein hauras ja intiimi.

Pienen tilan tai yksittäisen hetken kokemus sekä tanssijan katseessa olemisen kokemus kiinnostivat minua. Intiimiys ja aistillisuus kumpusivat haastatteluista jäsentämistäni kahdeksasta arvosta: aistiminen, ei-tietäminen, kosketus, kuunteleminen, luottamus, seksuaalisuuden kokemus, ”small dance” ja yhteys. Halusin tiivistää arvojen käsittelyä kahteen ajatukseen aistillisuudesta ja intiimiydestä. Jätin tietoisesti pois liikettä kuvaavat arvot: jaetun kehon painon kanssa liikkumisen ja tanssimisen sisään ja ulos kontaktista. Ajattelin, että tehdessämme kontakti-improvisaatiota ne ovat mukana väistämättä joka tapauksessa. Halusin toisessa taiteellisessa teoksessa tutkia, millä tavalla somaattinen hetki on osana tanssijan hiljaista tietoa ja tietoisen valinnan tekemisen prosessia.

Toista taiteellista osaa tehdessäni olin jo tutkijana hieman pidemmällä ja osasin paremmin ohjata ryhmää osana taiteellista tutkimusta. Uskalsin enemmän myös ryhmän vetäjänä sallia ei-tietämisen tunnetta. Pystyin täsmällisemmin asettamaan kysymyksiä tanssijoille ja tiesin paremmin, mitä toisessa taiteellisessa osassa halusin tutkia. Toinen osa oli paljon rajatumpi kuin ensimmäinen. Uskalsin myös ottaa vahvemman näkökulman tanssijoiden ja yleisön väliseen suhteeseen. Katseessa olemisesta tuli kokemuksellisempi matka suhteessa yleisöön. Lisäksi katse suuntautui tanssijan aktiivisena suhteena kohti yleisöä.

Havainnon merkitys ja kehollinen havainnoiminen oli yksi oleellinen metodi Inner Landscape -teoksen tekemisessä. Inner Landscape -teoksen avoin prosessi ja jatkuvasti kysyvä toiminta johdattelivat esiintyjää läsnäolevana ja tilanteessa elävänä subjektina, joka pohti ja teki valintoja suhteessa vallitsevaan ja havaittuun tilanteeseen. Deborah Hay (21) määrittelee esityksen ja tanssin kehollisen havainnon ja tietoisuuden harjoittamiseksi ja kirjoittaa myös subjektista havainnon lähtökohtana (Hay 2000, 11). Ollessani Zodiakin järjestämällä Deborah Hayn kurssilla helmikuussa 2003 oivalsin, kuinka Hay kysyy ruumiin ja maailman suhdetta liikkeessä. Koin voimakkaita läsnäolemisen kokemuksia Hayn kurssilla. Hay kysyi kurssilla valtavan määrän ”mitä jos” kysymyksiä, joihin ei ollut tarkoitus löytää vastausta, vaan ne auttoivat improvisaation aikana havainnoimaan niin ympäröivää tilaa kuin omaa somaattista kokemustani. Deborah Hay kutsuu tätä ”havainnon harjoittamiseksi”. Esimerkiksi Hay kysyi: ”Mitä jos kaikki 72 000 triljoonaa soluasi voisivat aistia kauneutta?” Hay saattoi jatkaa kehottamalla liikkumaan niin, että mennyt, tulevaisuus ja nykyisyys ovat kaikki tässä hetkessä. Aistiminen ja ei-tietämisen äärellä oleminen vahvistivat kokemusta. Tehtävät olivat niin laajoja, ettei niitä ollut tarkoitus ”suorittaa oikein”, vaan ne toivat minut lähelle somaattista läsnäoloa ja ”havainnon harjoittamista”. Käytin Hayn ajatusta havainnon harjoittamisesta sekä Barbara Dilleyn kehittämää contemplative dance practice -rakennetta myös harjoitusmetodina Inner Landscape -harjoituksissa.

Contemplative dance practice on tunnin kestävä rakenne. Tanssijat istuvat salin muotoisessa muodostelmassa. Ensimmäinen osa on istumameditaatio, se kestää 20 minuuttia. Toinen osa on oma lämmittely, joka kestää myös 20 minuuttia, ja kolmas osa on avoin rakenne, joka on myös 20 minuutin mittainen. Avoin rakenne alkaa sillä, että kaikki tanssijat palaavat istumaan salin muotoiseen muodostelmaan. Koska tahansa, kun tanssija haluaa, hän joko astuu sisään muodostelman keskelle tanssimaan tai ulos takaisin katsomaan keskellä tapahtuvaa tanssia, joka voi tapahtua soolona tai kontaktissa toisiin tanssijoihin. Avoin rakenne on harjoitus nähdyksi tulemisesta ja toisen tanssin todistamisesta. (Dilley 2017, 23.)

Inner Landscape -teos esitettiin lokakuussa 2013 Kallion lukion näyttämöllä. Teoksessa oli mukana itseni lisäksi neljä tanssijaa; Noam Carmeli (Israel), Athos Germano (Espanja), Katri Luukkonen ja Irina Sbaglia (Argentiina) sekä yksi muusikko, Antonio Alemanno (Italia). Valosuunnittelun teki Pyry Pakkala ja aulatilassa olleen videon Tara Rynders (USA). Teos on hyväksytty osaksi väitöskirjatutkimusta.

Inner Landscape -teoksen harjoitusprosessi oli hyvin erilainen kuin ensimmäisen taiteellisen osion. Harjoitukset jakautuivat kahteen osaan. Ensimmäinen osa tapahtui elo- ja syyskuussa 2013 Espanjassa ja toinen harjoitusjakso oli lokakuussa 2013 Helsingissä. Harjoitusjaksomme oli hyvin tiivis ja harjoitusjaksojen ajan myös asuimme työryhmän kanssa yhdessä. Prosessissa arjen kokemukset ja taiteen tekeminen jakautuivat. Tulimme ryhmänä hyvin lähelle toisiamme, ja niin sanottu oma tila oli kateissa.