2.3 Fragmentti 15

Fragmentti 15:ssä tapahtuu merkittävä muutos DAR:n Hayles-sovituksessa. Vastatakseni tähän fragmenttiin aion verrata DAR:n luentaa lähteestä, johon hän Haylesin tavoin – tai itse asiassa: Haylesin aloitteesta – viittaa: Nicholas Carrin kirjasta What Is the Internet Doing to Our Brains (”Mitä internet tekee aivoillemme”) (2010, suomentamaton). Carrin kirja on kaikessa ongelmallisuudessaankin, ennen kaikkea populistisuudessaan, monin tavoin mielenkiintoinen. Tässä yhteydessä se on erityisen tärkeä, sillä sekä DAR että Hayles argumentoivat sitä vastaan, eri painotuksin.

Sen sijaan, että yrittäisin käsitellä Carrin monitahoista argumentaatiota kokonaisuudessaan rajoitun tässä DAR:n ja Haylesin luentaan tämän (kieltämättä suppean) fragmentin valossa. Ensin DAR: mitä hän fragmentti 15:ssä oikein tekee? Kaksi asiaa vaikuttaa ilmeiseltä: yhtäältä DAR tekee juuri niin kuin on kaiken aikaa tehnyt eli seuraa Haylesia tarkasti (DAR:n päätös ryhtyä käsittelemään Carrin kirjaa ajoittuu hänen sovituksessaan samaan kohtaan kuin Haylesin vastaava päätös kirjassaan).

Toisaalta DAR myös poikkeaa Haylesin tulkinnasta, joskin vain tietynasteisesti (tämäkin on jo tuttua DAR:iä). Toisin sanoen esittämällä lähiluvun tuloksena syntyneen tulkintansa yhteisestä lähteestä DAR omaksuu ja mukauttaa Haylesin kannan tehdäkseen oman kantansa selväksi. Tämä kaikki vaikuttaisi kiistattomalta.

Huomattavasti monimutkaisemmaksi tilanne muuttuu, kun katsomme miten DAR ja Hayles esittelevät Carrin kirjan. Toisin kuin Hayles, DAR kuvaa kirjan kontekstia ja Carrin käyttämää metodia ennen kuin esittää näkemyksensä tämän keskeisestä väitteestä: ”Carr kartoittaa monenlaisia, enimmäkseen Pohjois-Amerikassa tehtyjä tutkimuksia, jotka tukevat hänen väitettään että internetistä on tullut aikamme universaali media” (ks. fragmentti 15). Hayles taas ei tässä yhteydessä käsittele kontekstia eikä metodologiaa, vaan menee suoraan tulkintaansa Carrin väittämästä: ”Carr esittää, että [verkon kanssa vuorovaikutuksessa olemisen aiheuttamat muutokset aivojen toiminnassa] vaarantavat kykymme keskittyä ja johtavat pinnalliseen ajatteluun, heikentyneeseen kykyyn ymmärtää monimutkaisia tekstejä ja yleiseen älyllisen kapasiteetin laskuun. Hän yhdistää ne jatkuvan hajamielisyyden tunteeseen: sen sijaan että keskittyisimme yhteen tehtävään suhteellisen kauan katsomme tarpeelliseksi tarkistaa sähköpostimme, selata verkkoa, pelata tietokonepelejä ja niin edelleen” (Hayles 2012, 2).

Seuraavassa jätän huomiotta sen ilmeisen epäkohdan, että Haylesin katkelma on merkittävästi pidempi kuin DAR:n, täsmälleen ottaen 295 merkkiä pidempi. Syy tähän on yksinkertainen: yhteen DAR:n sovitusfragmentin sisäänsä sulkemaan käännöslaatikon palstaan mahtuu korkeintaan noin 300 merkkiä, kuten tarkkasilmäinen lukija-katsoja on huomannut (2.3FI1.5). Huomattavaa on, että DAR esittää hienovaraisen arvoarvostelman Carrin kartoittamista tutkimuksista käyttäessään sovituksensa suomenkielisessä versiossa näistä monitulkintaista adjektiivia ”monenlaisia”. Adjektiivin synonyymejä ovat muun muassa ”monenlaatuisia” ja ”monenmoisia”. DAR valitsee tämän monimerkityksisen adjektiivin siitä huolimatta, että hän ei – kuten positiostani käsin tiedän – ole tutustunut kuin muutamaan kyseisistä tutkimuksista.

Niin ikään DAR näyttää kyseenalaistavan Carrin käyttämien tutkimusten – ja siten epäsuorasti myös Carrin väittämien – yleispätevyyden ja relevanssin mainitsemalla maantieteellisen alueen, jossa ne on pääosin tehty, Pohjois-Amerikan. Tämä siitä huolimatta, että DAR ei ole käynyt seikkaperäisesti läpi Carrin kirjan lähdeluetteloa todentaakseen asian. Näitäkin näkökohtia kiinnostavampaa on, miten DAR kuvaa Carrin keskeistä väitettä: ”internetistä on tullut aikamme universaali media” (ks. fragmentti 15).

Loissuhde

DAR:n luenta ei ole perusteeton, sillä Carr toki luonnehtii internetiä universaaliksi mediaksemme, joskin vain viisi kertaa 280-sivuisessa teoksessaan (2.3FI2). Ero Haylesin käytännön elämää lähellä olevaan kuvaukseen, joka heijastelee tavallista näyttöpäätetyötä tekevän ihmisen arkista ja tunnistettavaa kokemusta, on kuitenkin merkittävä. Se antaa aihetta kysyä, mihin DAR pyrkii lukiessaan Carria Haylesia vasten tällä tavoin. Oma luentani on, kuten edellä jo vihjaan, että DAR harjoittaa eräänlaista Haylesin kanssa ja tätä vastaan kirjoittamista.

Toisin sanoen hän opportunistisesti seurailee Haylesin tekstuaalisia liikkeitä – mm. viittauksia, argumentteja ja muita tuttuja eleitä – voidakseen niitä jäljiteltyään tai ne omaksuttuaan esittää omat, Haylesista eriasteisesti poikkeavat, ja – tärkeää kyllä – omaan taiteelliseen praktiikkaan pohjaavat väitteensä. Tässä mielessä DAR:n suhde Haylesiin on symbioottinen, ehkä jopa loissuhde (tai ”loistava”, kuten Google-kääntäjä ehdottaa) – riippuen siitä voidaanko hänen sovituksensa katsoa hyödyttävän tai vahingoittavan Haylesin teosta jollain tavoin. Tämä jännite voi liittyä yleisemmin taiteellisen ja humanistisen tutkijan väliseen suhteeseen.

Viitteet

2.3FI1.5
Google-kääntäjä-verkkosivun tekstinsyöttökentän oikeassa alalaidassa näkyy kunkin tekstin merkkimäärä (fragmentti 13:n tapauksessa tasan 300 merkkiä). Merkkejä mahtuisi kenttään enemmänkin, aina 5000:een merkkiin saakka, mutta kuvakaappauksen ottaminen 300 merkkiä pidemmästä tekstistä on tämän tutkimuksen kannalta epäkäytännöllistä, fontin koko kun pienenee ja teksti jatkuu ruutunäkymän alalaidan yli.

2.3FI2
Tässä näistä luonnehdinnoista kaksi: 1) ”Uhraamme omassa mielessämme olevan yhteyksien runsauden, kun panostamme internetiin universaalina medianamme ja tämä on kaikista tekemistämme uhrauksista suurin.”; 2) ”Universaalina mediana, aistiemme, kognitiomme ja muistimme äärimmäisen monikäyttöisenä jatkeena verkottunut tietokone toimii erityisen tehokkaana hermostollisena vahvistimena”. (Carr 2010, 195, 213.)

2.3 Fragment 15

Fragment 15 marks a significant shift in DAR’s Hayles adaptation. In response to this fragment, I am going to compare DAR’s take on a source that they, like Hayles—or rather: at Hayles’s instigation—, refer to: Nicholas Carr’s What the Internet Is Doing to Our Brains (2010). Despite all its problems, above all its sensationalism, Carr’s book is intriguing. In this context, it is of particular importance, as both DAR and Hayles argue against it, with different emphases.

Instead of attempting to deal with Carr’s complex argumentation as a whole, I will confine myself only to DAR’s and Hayles’s reading of it, in light of this (admittedly brief) fragment. First, DAR: what exactly are they doing in fragment 15? Two things seem obvious: DAR is, on the one hand, doing exactly what they have been doing all along, i.e. following Hayles closely (the timing of DAR’s decision to deal with Carr’s book in his adaptation coincides with Hayles’s corresponding decision in her book).

On the other hand, DAR also deviates from Hayles’s interpretation, if only to a certain degree (this, too, is already familiar DAR). In other words, by presenting their interpretation of a common source, the result of close reading, DAR adopts and adapts Hayles’s position in order to make their own position clear. This would all seem undeniable.

A much more complicated situation appears when we look at how DAR and Hayles present Carr’s book. Unlike Hayles, DAR describes a context for the book and a method Carr has used before putting forward their view on his central argument: “Carr surveys a wide array of mostly North American studies in support of his assertion that the Internet has become the universal medium of our age” (see fragment 15). Hayles, in contrast, does not address context and methodology in this connection, but instead goes directly into her interpretation of Carr’s main claim: “[Carr] argues that [changes in brain functioning associated with web interactions] are imperiling our ability to concentrate, leading to superficial thought, diminished capacity to understand complex texts, and a general decline in intellectual capacity. He relates them to feelings of being constantly distracted, so that instead of focusing on a task for a relatively long time, one feels compelled to check e-mail, search the web, break off to play a computer game, and so forth” (Hayles 2012, 2).

In the following, I disregard the obvious flaw that Hayles’s passage is significantly longer than DAR’s, precisely 295 characters longer. The reason for this is simple: only about 300 characters fit in the columns of the translation boxes that house the fragments of DAR’s adaptation (2.3EN1.5). It is odd that DAR makes a subtle value judgment of the studies Carr has surveyed, which is more evident in their Finnish translation of their adaptation than in the English version. There, in place of “a wide array” is “monenlaisia,” a slightly ambiguous adjective that translates as “various” but that also connotes “multi-quality” or “multi-kind” (i.e. something of potentially inferior quality). This ambiguity despite the fact that, as I am in a position to know, DAR is not—with a few exceptions—familiar with these studies.

Also, DAR seems to call into question the universality or relevance of the studies cited by Carr—and, thus, indirectly also his claims—by mentioning the geographic location where they for the most part originate, North America. This, again, despite the fact that DAR has not gone through Carr’s bibliography in order to verify the matter. Even more interesting, however, is how DAR describes Carr’s key argument: “the internet has become the universal medium of our age” (see fragment 15).

Parasitic Relationship

DAR’s reading is not unfounded, as Carr does indeed characterize the Internet as our universal media, albeit only five times in his 280-page book (2.3EN2). However, the difference to Hayles’s depiction, which reflects the everyday, recognizable experience of someone working on their computer, is significant. It raises the question, what is DAR aiming at in reading Carr against Hayles in this way. My own interpretation, as I implied earlier, is that DAR engages here in a form of writing with and against Hayles.

In other words, they opportunistically follow Hayles’s textual movements—for example, references, arguments, and other familiar gestures—in order to, having first mimicked and adopted these gestures, assert their own claims, which differ from Hayles’s to varying degrees and which, importantly, emerge from DAR’s own artistic practice. In this sense, DAR’s relationship to Hayles (and by extension to Carr and other sources that Hayles cites) is symbiotic, perhaps even parasitic (depending on whether their adaptation is deemed, in some way, beneficial or detrimental to Hayles’s work). This tension may pertain to the relationship between the artistic and the humanist researcher more generally.

Notes

2.3EN1.5
At the bottom right of the text input field in the Google Translate webpage, the characters for each text are displayed (300 characters for fragment 13). Significantly more characters could be entered into the field, up to 5000, but capturing a screenshot of texts consisting of more than 300 characters is impractical for this study, as the font size decreases and the text continues beyond the bottom of the screen view.

2.3EN2
Here are two of these descriptions: 1) “Of all the sacrifices we make when we devote ourselves to the Internet as our universal medium, the greatest is likely to be the wealth of connections within our own minds”; 2) “As a universal medium, a supremely versatile extension of our senses, our cognition, and our memory, the networked computer serves as a particularly powerful neural amplifier.” (Carr 2010, 195, 213.)