2.3 Fragmentti 15
Fragmentti 15:ssä tapahtuu merkittävä muutos DAR:n Hayles-sovituksessa. Vastatakseni tähän fragmenttiin aion verrata DAR:n luentaa lähteestä, johon hän Haylesin tavoin – tai itse asiassa: Haylesin aloitteesta – viittaa: Nicholas Carrin kirjasta What Is the Internet Doing to Our Brains (”Mitä internet tekee aivoillemme”) (2010, suomentamaton). Carrin kirja on kaikessa ongelmallisuudessaankin, ennen kaikkea populistisuudessaan, monin tavoin mielenkiintoinen. Tässä yhteydessä se on erityisen tärkeä, sillä sekä DAR että Hayles argumentoivat sitä vastaan, eri painotuksin.
Sen sijaan, että yrittäisin käsitellä Carrin monitahoista argumentaatiota kokonaisuudessaan rajoitun tässä DAR:n ja Haylesin luentaan tämän (kieltämättä suppean) fragmentin valossa. Ensin DAR: mitä hän fragmentti 15:ssä oikein tekee? Kaksi asiaa vaikuttaa ilmeiseltä: yhtäältä DAR tekee juuri niin kuin on kaiken aikaa tehnyt eli seuraa Haylesia tarkasti (DAR:n päätös ryhtyä käsittelemään Carrin kirjaa ajoittuu hänen sovituksessaan samaan kohtaan kuin Haylesin vastaava päätös kirjassaan).
Toisaalta DAR myös poikkeaa Haylesin tulkinnasta, joskin vain tietynasteisesti (tämäkin on jo tuttua DAR:iä). Toisin sanoen esittämällä lähiluvun tuloksena syntyneen tulkintansa yhteisestä lähteestä DAR omaksuu ja mukauttaa Haylesin kannan tehdäkseen oman kantansa selväksi. Tämä kaikki vaikuttaisi kiistattomalta.
Huomattavasti monimutkaisemmaksi tilanne muuttuu, kun katsomme miten DAR ja Hayles esittelevät Carrin kirjan. Toisin kuin Hayles, DAR kuvaa kirjan kontekstia ja Carrin käyttämää metodia ennen kuin esittää näkemyksensä tämän keskeisestä väitteestä: ”Carr kartoittaa monenlaisia, enimmäkseen Pohjois-Amerikassa tehtyjä tutkimuksia, jotka tukevat hänen väitettään että internetistä on tullut aikamme universaali media” (ks. fragmentti 15). Hayles taas ei tässä yhteydessä käsittele kontekstia eikä metodologiaa, vaan menee suoraan tulkintaansa Carrin väittämästä: ”Carr esittää, että [verkon kanssa vuorovaikutuksessa olemisen aiheuttamat muutokset aivojen toiminnassa] vaarantavat kykymme keskittyä ja johtavat pinnalliseen ajatteluun, heikentyneeseen kykyyn ymmärtää monimutkaisia tekstejä ja yleiseen älyllisen kapasiteetin laskuun. Hän yhdistää ne jatkuvan hajamielisyyden tunteeseen: sen sijaan että keskittyisimme yhteen tehtävään suhteellisen kauan katsomme tarpeelliseksi tarkistaa sähköpostimme, selata verkkoa, pelata tietokonepelejä ja niin edelleen” (Hayles 2012, 2).
Seuraavassa jätän huomiotta sen ilmeisen epäkohdan, että Haylesin katkelma on merkittävästi pidempi kuin DAR:n, täsmälleen ottaen 295 merkkiä pidempi. Syy tähän on yksinkertainen: yhteen DAR:n sovitusfragmentin sisäänsä sulkemaan käännöslaatikon palstaan mahtuu korkeintaan noin 300 merkkiä, kuten tarkkasilmäinen lukija-katsoja on huomannut (2.3FI1.5). Huomattavaa on, että DAR esittää hienovaraisen arvoarvostelman Carrin kartoittamista tutkimuksista käyttäessään sovituksensa suomenkielisessä versiossa näistä monitulkintaista adjektiivia ”monenlaisia”. Adjektiivin synonyymejä ovat muun muassa ”monenlaatuisia” ja ”monenmoisia”. DAR valitsee tämän monimerkityksisen adjektiivin siitä huolimatta, että hän ei – kuten positiostani käsin tiedän – ole tutustunut kuin muutamaan kyseisistä tutkimuksista.
Niin ikään DAR näyttää kyseenalaistavan Carrin käyttämien tutkimusten – ja siten epäsuorasti myös Carrin väittämien – yleispätevyyden ja relevanssin mainitsemalla maantieteellisen alueen, jossa ne on pääosin tehty, Pohjois-Amerikan. Tämä siitä huolimatta, että DAR ei ole käynyt seikkaperäisesti läpi Carrin kirjan lähdeluetteloa todentaakseen asian. Näitäkin näkökohtia kiinnostavampaa on, miten DAR kuvaa Carrin keskeistä väitettä: ”internetistä on tullut aikamme universaali media” (ks. fragmentti 15).
Loissuhde
DAR:n luenta ei ole perusteeton, sillä Carr toki luonnehtii internetiä universaaliksi mediaksemme, joskin vain viisi kertaa 280-sivuisessa teoksessaan (2.3FI2). Ero Haylesin käytännön elämää lähellä olevaan kuvaukseen, joka heijastelee tavallista näyttöpäätetyötä tekevän ihmisen arkista ja tunnistettavaa kokemusta, on kuitenkin merkittävä. Se antaa aihetta kysyä, mihin DAR pyrkii lukiessaan Carria Haylesia vasten tällä tavoin. Oma luentani on, kuten edellä jo vihjaan, että DAR harjoittaa eräänlaista Haylesin kanssa ja tätä vastaan kirjoittamista.
Toisin sanoen hän opportunistisesti seurailee Haylesin tekstuaalisia liikkeitä – mm. viittauksia, argumentteja ja muita tuttuja eleitä – voidakseen niitä jäljiteltyään tai ne omaksuttuaan esittää omat, Haylesista eriasteisesti poikkeavat, ja – tärkeää kyllä – omaan taiteelliseen praktiikkaan pohjaavat väitteensä. Tässä mielessä DAR:n suhde Haylesiin on symbioottinen, ehkä jopa loissuhde (tai ”loistava”, kuten Google-kääntäjä ehdottaa) – riippuen siitä voidaanko hänen sovituksensa katsoa hyödyttävän tai vahingoittavan Haylesin teosta jollain tavoin. Tämä jännite voi liittyä yleisemmin taiteellisen ja humanistisen tutkijan väliseen suhteeseen.
Viitteet
2.3FI1.5
Google-kääntäjä-verkkosivun tekstinsyöttökentän oikeassa alalaidassa näkyy kunkin tekstin merkkimäärä (fragmentti 13:n tapauksessa tasan 300 merkkiä). Merkkejä mahtuisi kenttään enemmänkin, aina 5000:een merkkiin saakka, mutta kuvakaappauksen ottaminen 300 merkkiä pidemmästä tekstistä on tämän tutkimuksen kannalta epäkäytännöllistä, fontin koko kun pienenee ja teksti jatkuu ruutunäkymän alalaidan yli.
2.3FI2
Tässä näistä luonnehdinnoista kaksi: 1) ”Uhraamme omassa mielessämme olevan yhteyksien runsauden, kun panostamme internetiin universaalina medianamme ja tämä on kaikista tekemistämme uhrauksista suurin.”; 2) ”Universaalina mediana, aistiemme, kognitiomme ja muistimme äärimmäisen monikäyttöisenä jatkeena verkottunut tietokone toimii erityisen tehokkaana hermostollisena vahvistimena”. (Carr 2010, 195, 213.)