3.3

Somaestetiikka

Somaestetiikka on Shustermanin käyttämä ilmaisu keho-mieli (mind-body) -tarkastelusta. Somaestetiikka tarkoittaa sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä persoonallisen tyylin rakentamiseen ja ilmaisuun (Shusterman 2008, 2–3). Richard Shustermanille filosofiassa on myös kysymys siitä, millainen suhde meillä on kehoomme. Filosofin tai kenen tahansa ihmisen somaattinen tyyli kertoo Shustermanin mukaan hänen persoonallisuudestaan ja myös hänen suhteestaan itseensä. (Shusterman 2008, 3.)

Somaattinen työskentely johtaa parempaan kehotietoisuuteen ja parempaan ymmärrykseen itsestä ja omasta käyttäytymisestä (Shusterman 1992, 268). Harjoittaessamme tietoisuuttamme kyky vastaanottaa kehon aistimuksia paranee. Aistimaailma ja kehotietoisuus toimivat yhdessä, tietoisina toisistaan, reflektoiden toinen toistaan. Aistimaailma, tunto-, näkö-, kuulo- ja hajuaistein havaittava maailma, on merkittävä tekijä somaattisessa kokonaisuudessa. Shustermanin somaestetiikka keskittyy kehon ja mielen vuorovaikutteiseen yhteyteen. Yhteyttä pyritään vahvistamaan kehittämällä kehotietoisuutta ja aistien havainnointia. (Shusterman 2012, 197.)

Somaestetiikan tavoitteena on uudistaa Alexander Baumgartenin vuonna 1750 esittämä ajatus estetiikasta elämää parantavana kognitiivisena ideologiana. Tätä tavoitellakseen Shusterman pyrkii laajentamaan somaestetiikan kysymykset kauneuden ja kaunotaiteiden yli ja sisällyttämään filosofiaansa sekä teorian että käytännön harjoitukset. Keho on monella tapaa unohdettu länsimaisessa filosofiassa, ja Shustermanin somaestetiikan tavoite on palauttaa filosofiaan harjoituksen ajatus ja toisaalta asettaa kehon harjoittaminen yhdeksi sen tärkeäksi osaksi (Shusterman 1997a, 177). Body & Society -lehdessä 1997 julkaisemassaan kirjoituksessa somaestetiikasta Shusterman kannattaa ajatusta ruumiillisesta estetiikasta tai filosofiasta. Hän kuvailee ”ruumiin liikkumista ja itsensä kokemista” mahdollisuutena parantaa ainakin elämämme esteettistä laatua ”tekemällä meidät tietoiseksi koetusta kokemuksesta”. (Shusterman 1992, 207.) Shustermanin mukaan somaestetiikan tehtävänä on tutkia itsen luovaan muovaamiseen liittyvää kehollista tietoa, käytäntöjä ja menetelmiä.(3) Shusterman puhuu jopa viimeaikaisesta somaattisesta käänteestä länsimaisessa kulttuurissa vedoten muun muassa suuresti lisääntyneeseen liikunnan harjoittamiseen ja eri tavoin toteutettavaan kehonmuokkaukseen. (Shusterman 2000, 154–156; 181.)

Oman kehon sisäinen esteettinen kokemus ja proprioseptisten aistien tuottama kokemus voi olla kokemus kehon sisäisestä tilasta ja sisäisten tapahtumien kauneudesta, joista Shursterman kirjoittaa:

”On olemassa myös kaunis kokemus kehosta sisäkautta – endorfiinien korostama sydämen ja verisuonten toiminnan hehku, nautinnollinen tietoisuus syventyneestä hengityksestä, pistelevä väristyksen tunne selkärangan uusilla alueilla.” (Shusterman 2000, 262.)

Shusterman kuvaa kokevansa kehonsa pikemminkin läpinäkyvänä havainnon ja toiminnan lähteenä kuin tietoisuuden objektina (Shusterman 2008, 3). Hän erottelee ajatukset kehon näkemisestä välineenä tai välineen käyttäjänä – instrumentin ja toimijan. Shusteman pohtii, että mikäli henkilö näkee kehonsa välineenä, instrumenttina (riippumatta siitä, kuinka intiimistä hetkestä on kyse), tuolloin sen täytyy olla eri kuin itse, joka kehoa käyttää. Tässä tapauksessa keho nähdään itsen ulkopuolisena objektina, ja näin ollen todellisen minän täytyy olla ainoastaan joko mieli tai sielu. Tuolloin myös itsetietoisuuden tai itsen kehittämisellä ei ole mitään tekemistä kehotietoisuuden kehittämisessä ja ymmärtämisessä. Yleistettynä idea kehosta instrumenttina, jota itse käyttää, on helposti kuvailtavissa tuttuna mielikuvana omasta kehosta sielun palvelijana. Tällöin kehotietoisuudelle ei juurikaan jää tilaa. (Shusterman 2008, 5.)

Richard Shusterman on käsitellyt paljon myös hyvinvoinnin teemaa liittyen somaestetiikkaan (Shusterman 2008, 19). Shusterman pohtii sitä, miten lihasmuisti ohjaa meidän toimintaamme automaationa, ja miten nämä automaatiot voivat olla myös haitallisia. Kyse on tiedostamattomista kehollisista tavoista. Iän myötä suhde omaan kehoon yleensä vain vaikeutuu. Länsimaisen kulttuurin yleinen ongelma on Shustermanin mukaan pakkomielle kehon ulkoisesta puolesta, vaikka sisäinen kehotietoisuus on yhtä tärkeä osa arkielämässämme. Kulttuurimme ei kuitenkaan juuri korosta tätä puolta.

Shusterman jakaa somaestettikan kolmeen eri osa-alueeseen. Analyyttinen somaestetiikka tarkastelee yleisellä teoreettisella ja kuvaavalla tasolla kehollisuuden merkitystä havaintotoiminnassa sekä sen tehtävää suhteessa tietoon, toimintaan ja maailman rakentamiseen. Analyyttinen somaestetiikka käsittelee kehoon liittyviä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä. Pragmaattinen somaestetiikka tarkastelee puolestaan erilaisia kehon käyttämisen menetelmiä, joiden päämääränä on kehotietoisuuden lisääminen. Menetelmillä Shusterman viittaa kaikkiin niihin käytännön oppeihin, joita on kehittynyt kehollisuudesta (esimerkiksi joogaan, kamppailulajeihin, kehonrankennukseen, tanssiin, kehon maalaamiseen tai lävistämiseen, ja vaikkapa hierontaan). Nämä voivat olla joko holistisia tai atomistisia suhteessa kehon käyttöön. Pragmaattinen tutkimustyö voisi Shustermanin mukaan olla kokemuksellisiin, representatiivisiin tai performatiivisiin käytäntöihin kytkeytyvää. Praktinen tai käytännöllinen somaestetiikka on kehollisuuden kehittämisen käytännöllinen puoli. Sillä Shusterman tarkoittaa tietyn kehollisuuden harjoittamisen konkreettista muotoa, jonka pitäisi olla myös filosofisen analyysin yksi ulottuvuus. Praktinen somaestetiikka on syventymistä mihin tahansa kehollisuuden muotoon, jonka avulla ihminen tavoittelee itsensä kehittämistä ja parempaa tietoisuutta. Käytännöllisessä somaestetiikassa paneudutaan kehollisiin prosesseihin tekemällä kehollisia harjoitteita ja kiinnittymällä eletyn kehon havainnoimiseen toiminnassa. Somaestetiikan mukaan keho on meidän havaintomme ja toimintamme keskeinen välittäjä ja praktinen somaestetiikka on kehollisuuden kehittämisen käytännöllinen puoli. (Shusterman 2008, 23–30.)

Shusterman ehdottaa, että somaestetiikaksi kutsumansa tutkimuksellisen orientaation tulisi pohtia aistisuuden ja kehollisuuden merkitystä tiedon muodostukselle, tarkastella itsetietoisuutta tai itsetuntemusta kehollisena ja filosofisena asiana, tutkia itsetuntemuksen ja kehotietoisuuden perspektiivistä moraalisen toiminnan luonnetta, ymmärtää kehoa ja sen toimintoja sosiaalisuuteen, kulttuurisuuteen ja valtaan kytkeytyvinä ilmiöinä sekä tarkastella kehollisen olemisemme ontologista ulottuvuutta ja itse somaattisten menetelmien prosesseja. (Leena Rouhiainen 2006, 13–14, 16.) Teen tässä tutkimuksessa Shustermanin ehdottamaa somaestetiikan tutkimukselliseta orientaatiota. Kontakti-improvisaation arvojen jäsentämisen myötä kirjoitan aistisuuden ja kehollisuuden merkityksestä tiedon muodostukselle ja nostan yhdeksi keskeiseksi käsitteeksi somaattisen läsnäolon.