Round Robin Project -teosta tehdessäni ajattelin, ettei improvisaatioon pohjautuva esitys tarvitse tarkkaa ennalta määrättyä rakennetta. Ajattelin, että tanssija, kehollisena maailmasuhteena liikkeessä, voi itse olla teoksen rakenne. Steve Paxtonin sanat CI36-tapahtumassa Juniata Collegessa, Philadelphiassa jäivät mieleeni. Hän kuvaili, kuinka kompositiossa pyritään välttämään improvisaatiota, ja komposition opiskelu on improvisointia:
”Composition is a way to avoid improvising, and the study of composition is: you improvise to study compositions. If you need an example of new compositions, you have to improvise to get there.” (Paxton 2009, 15.)
Teimme Round Robin Project -ryhmän tanssijoiden kanssa kuusi kuukautta pitkän matkan pohtien haastatteluista nostamiani kymmentä arvoa sekä niiden liikkeellistä hahmottamista ja ymmärtämistä. Ajatukseni oli, että nämä kymmenen haastatteluista nostamaani arvoa (”small dance”, ei-tietäminen, aistiminen, kuunteleminen, jaetun kehon painon kanssa liikkuminen, kosketus, seksuaalisuuden kokemus, yhteys, tanssiminen sisään ja ulos kontaktista sekä luottamus) toimivat teoksen sisältönä ja rakentavat jo itsessään teokselle myös rakenteen. Ajattelin, että tanssija kinesteettisenä hahmona ja eletyn kehon kokemuksen kautta voisi vapaasti improvisaatioon pohjautuvassa teoksessa rakentaa teosta sen sisällöstä käsin. En halunnut pakottaa improvisaatiota ennalta määrättyihin komposition rajoihin, mutta painotin kokemuksellisuutta, tietoista valitsemista, havainnoimista sekä kontakti-improvisaatioon liittyviä ja tutkimiamme sisällöllisiä arvoja. Harjoittelimme toisaalta myös ryhmän kuuntelemisen taitoa, tilan antamista toiselle ja toisaalta myös tilan ottamista. Päämetodi oli kontakti-improvisaation tutkiminen kokemuksen kautta: kehon painoa jakaen, kosketuksen ja fyysisen dialogin välityksellä. Kirjoittaminen ja videomateriaali ovat tukeneet tämän prosessin artikuloimista.