Spherical Space -teoksen tanssijoita ja yleisöä.Jouni Ihalainen

4.2
Kontakti-improvisaation harjoittelusta ja käytänteistä

Kontakti-improvisaatio on kommunikaatiota kahden tai useamman liikkuvan kehon välillä. Tanssijoiden liike on suhteessa fyysisiin lainalaisuuksiin kuten painovoimaan, liikevauhtiin ja kitkaan. Tanssija oppii kontakti-improvisaation avulla sopivan liikerentouden ja hän voi ikään kuin päästää irti liiallisesta tahtomisesta voidakseen kokea luonnollisen liikevirran.

Ote on Athos Germanon ja minun (Mirva Mäkisen) välisestä duetosta, muusikkona on Antonio Alemanno. Ote on Inner Landscape -teoksen esitystaltiolta. Video: Ulla Mäkinen. Videolla näkyy kontakti-improvisaatiossa tapahtuvaa liikevirtaa.

Kontakti-improvisaation harjoitteluun liittyy rullaaminen, kieriminen, kaatuminen, ylösalaisin oleminen, kontaktipisteen seuraaminen sekä toisen ihmisen kehon painon tukeminen ja kehon painon antaminen tanssipartnerille (Paxton 2011). Lajia harjoitellaan useimmiten duetossa ja tanssi tapahtuu hyvin usein ilman musiikkia. Tanssijat tukevat toistensa kehon painoa liikkeessä ollessaan. Toisin kuin esimerkiksi painissa, kontakti-improvisoijat antautuvat toistensa liikevauhtiin ja tanssi on enemmänkin toisen liikkeen aistimista ja toisen liikkeeseen antautumista kuin toisen kehon painon vastustamista. Sen sijaan, että tanssija manipuloisi toista tanssijaa, kontakti-improvisoijat käyttävät esimerkiksi käsiä enemmänkin tukemaan ja seuraamaan toisen liikettä. Kontakti-improvisaatio on liikkeellisessä dialogissa olemista ja tanssin lomassa tapahtuvien valintojen jatkuvaa itsetutkiskelua (Swann 2010).

Kirsi Heimonen kirjoittaa väitöskirjassaan Sukellus liikkeeseen – liikeimprovisaatio tanssimisen ja kirjoittamisen lähteenä, kuinka kontakti-improvisaatiossa kosketus on keskiössä, se avaa liikkujalle yhdessä liikkumisen mahdollisuudet. Heimonen kuvailee, kuinka kosketus tuottaa liikemateriaalia eikä liikkuja voi ennalta tietää minne liike vie. Näin kosketukselle suodaan tila ja aika ja sen sallitaan johdattaa liikettä. (Heimonen 2009, 199.) Improvisaation harjoittamiseen liittyy vapauden, vastuullisuuden ja valintojen tekemisen käytäntöjä ja käsitteitä.

Video on pätkä Round Robin Project -teoksen esitystaltiolta. Videon liikemateriaalissa näkyy rullaamista, kierimistä, kaatumista, ylösalaisin olemista sekä kehon painon jakamista.

Kontakti-improvisaation parissa tapahtuva liikkeen tutkiminen on enemmän kaatumista kuin staattisessa tasapainossa tai asennossa pysymistä. Tanssijat tutkivat usein liikkeen jatkuvaa virtaa ja vauhtia. Joskus kontakti-improvisaatio näyttäytyy akrobaattisena tanssina, mutta toisin kuin akrobatiassa, liikkujat harvoin etsivät tiettyä muotoa, linjausta tai temppua. (Novack 1990, 8.) Kontakti-improvisaatio on spontaani fyysinen dialogi, joka vaihtelee pysähtyneestä liikkeestä vauhdikkaaseen ja villiin energianvaihtoon tanssijoiden välillä. Liikeherkkyys kehittyy vauhdikkaissa tansseissa, ja luottaminen toisen selviytymiseen ja elossa säilymisen reflekseihin kasvaa. Vaikka kontakti-improvisaatio usein onkin vapaata leikkiä tasapainon kanssa, se on myös loputonta kinesteettisten mahdollisuuksien tutkimista kontaktissa toiseen ihmiseen (Chung 2011). Joskus tanssi on villiä ja atleettista ja joskus hiljaista ja meditatiivista. Kontakti-improvisaatio on avoin kaikille eri kehotyypeille ja ihmisille.

Kosketus ja kehon painon jakaminen toisen ihmisen kanssa on olennainen osa kontakti-improvisaatiota. Pohjimmiltaan kontakti-improvisaatio on duetonomainen tanssimuoto, jossa tanssi pohjautuu kehon painon jakamisen dialogiin, tasapainoon, reflekseihin ja impulsseihin kahden liikkuvan ihmisen välillä (Koteen ja Stark Smith 2008, 11). Jokainen tanssija pitää huolen itsestään tanssiessaan kontakti-improvisaatiota ja ollessaan kontaktissa toiseen. Martin Keogh kuvailee artikkelissaan 101 ways to say no to contact improvisation Contact Quarterly -lehdessä:

”I am the only person who can be inside my body, so I need to keep a part of me awake – the part that can sense and communicate (physically or verbally) my needs, limits, and desires.” (Keogh 2008, 275.)

Martin Keoghin kommentti viittaa vastuun ottamiseen omista valinnoista improvisaation aikana.

Erityispiirre kontakti-improvisaatiossa on se, että suurin osa harjoittelusta tapahtuu avoimissa jameissa. Ne ovat tapahtumia, joihin voi osallistua kuka tahansa. Jameissa voi tanssia, katsoa toisten liikettä, tavata ystäviä ja harjoittaa improvisaatiota. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys ovat iso osa kontakti-improvisaation tapakulttuuria. Perinteisissä paritansseissa mies vie naista, kontakti-improvisaatiossa ei ole sääntöä sille, kuka vie ja ketä. Tässä mielessä kontakti-improvisaatiossa ei ole hierarkiaa naisen ja miehen välillä. (Novack 1990; Stark Smith 2011; Hennessy 2011.) Jamit tarjoavat luontaisesti mahdollisuuden filosofi Richard Shustermanin ehdottamaan ”itsen luovaan muovaamiseen” (Shusterman 1992, 265–267). Body & Society -lehdessä 1997 julkaisemassaan kirjoituksessa somaestetiikasta Shusterman kannattaa ajatusta ruumiillisesta estetiikasta tai filosofiasta. Hän kuvailee ”ruumiin liikkumista ja itsensä kokemista” mahdollisuutena parantaa ainakin elämämme esteettistä laatua ”tekemällä meidät tietoiseksi koetusta kokemuksesta”. (Shusterman 1992, 207.) Shustermanin mukaan somaestetiikan tehtävänä on tutkia itsen luovaan muovaamiseen liittyvää kehollista tietoa, käytäntöjä ja menetelmiä.(3) Shusterman puhuu jopa viimeaikaisesta somaattisesta käänteestä länsimaisessa kulttuurissa vedoten muun muassa suuresti lisääntyneeseen liikunnan harjoittamiseen ja eri tavoin toteutettavaan kehonmuokkaukseen. (Shusterman 2000, 154–156; 181.)

Kontakti-improvisaatiota käytetään usein myös osana nykytanssin koreografista prosessia. Improvisaation säilyttäminen kontakti-improvisaatiossa on hyvin paljon tanssijan liikkeellisten valintojen varassa. Kontakti-improvisaatiota voi tehdä myös hyvin kaavamaisesti toistaen opittuja nostoja ja liikereittejä. Nancy Stark Smith kuvailee Contact Quarterlyn artikkelissa One history of contact improvisation, kuinka kontakti-improvisaatio on yhdenlainen improvisaation rakenne. Tanssijalla on jatkuvasti valinnan mahdollisuus tanssin aikana, lajia ei ole asetettu tiettyyn muotoon, vaikka lajia usein harjoitellaankin tiettyjen liikereittien avulla. Jos esimerkiksi tanssija muuttaa tanssin vauhtia, kosketuksen intensiteettiä tai suuntaa siinä hetkessä, missä hän kokee toistavansa liikereittejä kaavamaisesti, tanssi voi pysyä elossa ja tanssija tilanteessa läsnäolevana. Tanssija voi itse vaikuttaa improvisaation olemukseen omilla valinnoillaan. (Stark Smith 2006, 326.) Kontakti-improvisaatiossa kehollinen havaitseminen ja liikkeellinen ajatteluprosessi, on historiallisesti ja kulttuurisesti kehittynyttä, liikkeessä ajattelua.

Nancy Stark Smith mainitsee haastattelun aikana yhtenä tärkeänä elementtinä tanssijan taidon improvisoida; kuinka vastata toisen liikkeeseen spontaanisti. Hän jatkaa kuvailemalla, kuinka me tanssijat joskus toistamme liikaa samoja liikemalleja tai reittejä emmekä pystykään vastaamaan sellaisen ihmisen liikkeeseen, jolla ei ole samankaltaista liikekieltä. Improvisaation säilyttämisen kannalta vaikuttaisi olevan tärkeää, että tanssija voi vastata toisen liikkeeseen spontaanisti, vailla mekaanista tapaa reagoida tilanteeseen. Mekaanisuus on Nancy Stark Smithin mielestä kielteisesti kontakti-improvisaatioon vaikuttava elementti. (Stark Smith 2011.)

Filosofi John Dewey kirjoittaa:

”Spontaanius taiteessa tarkoittaa täysin uudenlaista tapaa käsitellä jotakin asia-ainesta, ja juuri tuo uutuus ylläpitää ja vahvistaa tunnetta. Spontaanin ilmaisun kaksi päävihollista ovat ummehtunut aines ja laskelmoiva tyrkytys.” (Dewey 2010, 91.)

Dewey kuvailee: ”Toisinaan asiat, joita nimitämme hyväntahtoisesti ideoiksi, alkavat seurata toisiaan kaavamaisesti.” (Dewey 2010, 325.) Deweyn mukaan asioiden kulut käyvät liiankin helpoiksi seurailla. Avoimen toiminnan lisäksi myös asioiden tarkasteleminen helposti estyy, jolloin niitä aletaan tarkastella tavalla, jossa vastusta esiintyy vähiten. Muodostuu yleisö, joka on oppinut näkemään ja ajattelemaan tietyllä tavalla. Se haluaa, että sitä muistutetaan tutuista asioista. Odottamattomat käänteet ärsyttävät sen sijaan, että ne antaisivat kokemuksille lisää painokkuutta, ja tällainen tuottaa Deweyn mukaan kaikessa taiteessa tasapaksuutta. (Dewey 2010, 326.)

Kontakti-improvisaation olemus ei nykykulttuurissa tai edes tanssin kulttuurissa ole yksiselitteinen. Kontakti-improvisaation harjoittaminen on prosessi, se ei tule koskaan valmiiksi. Steve Paxton yhdisti jo 1970-luvulla filosofisia päämääriä kontakti-improvisaatioon tavoitellessaan elämäntapaa, jossa yhteisöllisyys ja ihmissuhteet yhdistyisivät taiteeseen. (Paxton 2012.) Steve Paxtonille kontakti-improvisaatio on ollut tärkeä positiivinen ympäristö tutkia, peilata, testata ja olla mukana tanssimuodossa, joka on itseohjautuva. Kontakti-improvisaatiota harrastavat ihmiset, joiden kanssa voi Paxtonin mukaan kokeilla, tutkia liikettä, luoda materiaalia ja luoda tanssia. Paxton mainitsee kontakti-improvisaation yhdenlaisena tanssigeneraattorina. (Paxton 2011.) Kontakti-improvisaatiossa ei ole opettajakoulutusta tai sertifikaatteja. Kuka tahansa voi opettaa kontakti-improvisaatiota ja luoda itse opetussuunnitelman ja ydinkohdat, joita mielestään pitää tärkeinä teknisinä taitoina (Stark Smith 2008, 323). Tämä oli jo lajin alkuvaiheessa Steve Paxtonin tietoinen valinta. Hän ei halunnut esimerkiksi luoda Paxton -tekniikkaa, vaan halusi pitää improvisaation luonteen myös kontakti-improvisaation opetuksessa. Näin kontakti-improvisaatio on hyvin pragmatistinen, käytäntöön kietoutunut laji. Paxton halusi lajin olevan itseohjautuva (Paxton 2011).

”I think when things become institutionalized, they absolutely lose the essence that we’re talking about. I think to recognize contact improvisation as a therapy, to enter that whole chain of events, would be, in fact, to have to describe it, to bring it into words, and to get it generally agreed as to what we’re talking about – in other words, to have it leave the improvisational realm and become composed, something for which you could get a paper from and institution.” (Paxton 2009, 15.)

Paxtonin kommentti on äärimmäisen tärkeä ajatellen kontakti-improvisaation kehittymistä. Jos kontakti-improvisaatio määritellään joksikin, se samanaikaisesti pakenee otteesta ja menettää improvisaation olemuksen. Kontakti-improvisaation sanotaankin sisältävän piilotettua anarkiaa.

Viite

3) Shusterman 1997a, 34. Shusterman (1999) tiedostaa kuitenkin, että hänen ehdottamansa filosofian haara ei ole mitenkään radikaalisti uusi. Hän argumentoi sen puolesta, että somaestetiikka voi tarjota tien palata tiettyjen estetiikan ja filosofian peruskysymysten äärelle. Hänellä on mielessään etenkin kysymykset tiedon, hyveiden ja hyvän elämän luonteesta.