Taiteellinen tutkimus on taiteen keinoin tapahtuvaa tutkimusta. Marja Silde (2011) kirjoittaa toimittamassaan kirjassa Nykynäyttelijän taide: ”Viime vuosisadan länsimaisen teatterin, teatterin modernismin, tunnuspiirteitä edeltäviin aikakausiin verrattuna on ymmärtää teatteri tässä ja nyt tapahtuvana esiintyjien ja yleisön välisenä kohtaamisena, esiintyvänä taiteena (performing art)”. Silde jatkaa kuvaillen, kuinka osana teatterin modernismia syntyi moderni näyttelijäpedagogiikka. ”Mestari-kisälli-ajattelun hallitsemista ateljeista siirryttiin myös näyttelijänkoulutuksen alueella studioihin, joiden toimintaan kuului jatkuva tutkimus- ja uudistustyö.” Teatterikorkeakoulussa kehitys on mahdollistanut uudenlaisen taiteellisen ja taiteellis-pedagogisen tutkimuksen synnyn. (Silde 2011, 5–7.) Esa Kirkkopellon mukaan taiteellisessa tutkimuksessa lähdetään taiteilijan omasta ymmärryksestä ja havainnosta sekä aistittavien ja havaittavien ilmiöiden tuottamisesta taiteen keinoin. (Kirkkopelto 2014, 238–257.)
Tutkimukseni sivuaa Teatterikorkeakoulussa tehtyjä aikaisempia tutkimuksia. Taiteellisen tutkimuksen orientaatioon sitoutuvana tanssitutkimuksena voi pitää muun muassa Riitta Pasanen Willbergin (2000), Betsy Fisherin (2002), Kirsi Monnin (2004), Hanna Väätäisen (2009), Raisa Fosterin (2015), Heli Kauppilan (2012) ja Soile Lahdenperän (2013) tutkimuksia. Suomalaiselle tanssitutkimukselle on Eeva Anttilan, Hanna Järvisen ja Leena Rouhiaisen mukaan tyypillistä, että aihetta tutkii tanssia tekevä ammattilainen, joka voi käyttää tutkimuksessaan luovia, usein yhteistoiminnallisia keinoja. Anttilan, Järvisen ja Rouhiaisen mukaan ”yhtenä tapana ratkaista käytäntöön sijoittuminen taiteelliseen tutkimukseen tanssin alueella on ollut ymmärtää käytäntö tutkimusmenetelmänä, jossa tanssin harjoittaminen tuottaa analysoitavaa tutkimusmateriaalia” (Anttila, Järvinen ja Rouhiainen 2014, 179–180).
Taiteellinen tutkimus on minulle jatkuvaa uudistustyötä, löytämistä ja jäsentämistä sekä oman toiminnan perusteiden tarkastelua ja sijoittamista laajempaan viitekehykseen. Se avautuu niin toiminnassa, ajattelussa kuin kirjoittamisessa. Taivoitteenani on uuden tiedon tuottaminen harjoittamisen välityksellä.
Kolme taiteellista työtä, Round Robin Project (2012), Inner Landscape (2013) ja Spherical Space (2015), jakautuivat esteettisesti kolmeen eri tilakäsitteeseen: julkinen, intiimi ja kehällinen tila. Tämä ei ollut ennalta päätetty, vaan taiteellisen tutkimuksen prosesseissa syntynyt ratkaisu. Kussakin näissä kontakti-improvisaation arvot ja katsottuna oleminen ilmenivät erilaisena ja täsmensivät tutkimuksen teemaa. Käytin taiteellisissa töissä harjoitusmetodina erilaisia kontakti-improvisaatiolle tavanomaisia rakenteita, esimerkiksi ”trio feedback”, ”contemplative dance practice” ja ”round robin”, joihin kaikkiin liittyy katsominen osana rakennetta.
Round Robin Project oli julkisen tilan produktio. Teokseen liittyi videomateriaalia, jossa tanssimme useissa eri julkisissa tiloissa Helsingissä (Kallion kirjasto, Sanomatalo, Narinkkatori, Tennispalatsi, Kampin keskus ja Musiikkitalo). Kysymykseni oli, kuinka ohikulkeva yleisö tai julkinen tila sekä katsottuna oleminen vaikuttavat tanssijan kokemukseen ja liikkeen valintaprosessiin. Myös Teatterikorkeakoulun tori on esitystilana julkinen tila, jonne katsoja sai tulla missä tahansa vaiheessa teosta ja lähteä silloin, kun siltä tuntui. Halusin myös yleisön tekevän valintoja esityksen aikana suhteessa tilaan ja teokseen. Teoksessa mukana olevissa viidessä videomateriaalissa keskustelimme yhdeksän tanssijan kanssa kontakti-improvisaation teknisistä arvoista, siitä, kuinka kontakti-improvisaatio on muuttanut oman kehon kokemusta, mieleen jääneestä kontakti-improvisaatiosta sekä kontakti-improvisaation esityksellisyydestä. Yleisö sai esityksen aikana katsoa ja kuunnella videomateriaalia niin halutessaan. Teoksen nimi viittaa kontakti-improvisaation harjoitusmuotoon Round Robin.
Halusin toisessa taiteellisessa työssä, Inner Landscape -teoksessa, syventyä tarkemmin intiimiyden ja aistillisuuden kokemuksiin. Intiimiys ja aistillisuus olivat asioita, jotka kumpusivat kahdeksasta arvosta: kuunteleminen, luottamus, kosketus, aistiminen, small dance, ei-tietäminen, seksuaalisuuden kokemus ja yhteys. Halusin jakaa pienen intiimin tilan, yksittäisen hetken sekä katsottuna olemisen kokemuksia myös yleisön kanssa. Jatkoin toisessa taiteellisessa työssä pohdintaa siitä, millä tavalla somaattinen hetki on osana tanssijan hiljaista tietoa ja valinnan tekemisen prosessia tanssijan ollessa katsottuna. Havainnon merkitys ja kehollinen havainnoiminen olivat oleelliset metodit Inner Landscape -teoksen tekemisessä.
Teoksen nimi viittaa kehon sisäiseen maisemaan, avaruuteen. Pohdin aistisuuden merkitystä tanssijan tiedon muodostumiselle ja osana havaitsemisen prosessia. Tanssija teki liikkeellisiä valintoja läsnäolevassa hetkessä. Improvisaation olemus avautui ei-tietämisen hetkissä, yllätyksellisyydessä ja itsen tai toisen kohtaamisessa. Tuo ei-tietämisen ja valinnan hetki oli usein hauras ja intiimi. En olettanut intiimiyttä seksuaalisuuden käsitteenä vaan ei-tietämisen hetkenä. Jatkoin Inner Landscape -teoksessa tutkimusta kontakti-improvisaation arvoista tanssijan ollessa katsottuna ja siihen liittyvästä valintaprosessista.
Koin ensimmäisen ja toisen taiteellisen osion jälkeen, että jokin oleellinen kontakti-improvisaation arvoihin liittyvä elementti tai asia, jota kontakti-improvisaation parissa koen ja näen, vielä puuttui taiteellisista osioistani. Kontakti-improvisaation yksi liikkeellinen olemus on kehällinen tila. Se määrittää kontakti-improvisaation estetiikkaa. Kehällisen tilan kokemiseen liikkeen täytyy olla tarpeeksi vauhdikas. Esimerkiksi tanssijan ollessa vauhdikkaassa liikkeessä hän usein sulkee silmät tai pitää katseen kulkemassa liikkeen mukana kohdistamatta katsetta mihinkään yksittäiseen kohtaan tai hetkeen. Tämä on Steve Paxtonin mukaan yksi tanssijan selviytymiskeino. Pohdin kuinka nopeassa ja virtaavassa liikkeessä tanssijalla on mahdollisuus kokea somaattisia läsnäolon kokemuksia ja onko tanssijan mahdollista tehdä liikkeellisiä valintoja. Kuinka katsottuna oleminen vaikuttaa tanssijan liikkeelliseen vauhdin kokemukseen?
Kolmannessa taiteellisessa työssä huomioni kiinnittyi erityisesti jatkuvuuden, vauhdin ja rytmisyyden merkitykseen kontakti-improvisaation estetiikassa. Voiko tanssija ns. unohtaa itsensä, jotta voisi olla vapaasti itsessään, ja kuinka tämä vaikuttaisi katsottuna olemisen kokemukseen? Olin kiinnostunut vauhdista mahdollisuutena kontrollista irti päästämiseen ja siitä, kuinka vauhti olisi suhteessa jäsentämiini arvoihin. Teoksen nimi viittaa liikkeen kehällisyyteen.