Teoreettisena viitekehyksenä käytän Richard Shustermanin kehittämää somaestetiikkaa, John Deweyn kokemuksellisuuteen liittyvää pragmatismia sekä Timo Klemolan taidon filosofiaa. Tutkimukseni väistämättä sivuaa myös peruskysymystä esittämisestä ja esityksen ontologiasta (1). Esityksen ontologiasta pohdin, kuinka esittäminen liittyy kysymykseen kehollistamisesta, representaatiosta, läsnäolosta ja esiintymisestä. Shustermanin, Deweyn ja Klemolan filosofiat tukevat tämän tutkimuksen toteuttamista ja vahvistavat sen käsitteellistä perustaa.
Kiinnostuin somaestetiikasta jo tutkimuksen alkumetreillä lukiessani filosofi Richard Shustermanin teosta Body consciousness: a philosophy of mindfulness and somaesthetics (2008). Ihastuin, rakastuin ja myös vihastuin Shustermanin ajatuksiin. Kiireettömyys, hyvinvointi, väkivallaton suhde kehoon, kehotietoisuus, tietoisesti tekeminen ja hyväksyvä tietoinen läsnäoleminen puhuttelivat minua. Shustermanin ajatukset olivat hyvin lähellä hetkiä, joille olen herkistynyt ja joita olen kokenut kontakti-improvisaatiota tehdessäni. Koin jollakin tavalla löytäneeni Shustermanin ajattelun avulla sanat ja viitekehyksen. Richard Shusterman käsittelee kehokeskeistä ajatteluaan myös teoksissaan Pragmatist aesthetics: living beaty, rethinking art (1992), Performing live (2000) ja Thinking through the body (2012). Näistä ensimmäisessä, Pragmatist aesthetics (1992) kirjan artikkelissa “Somaesthetics: a disciplinary proposal” Shusterman avaa somaestetiikkaa kertomalla, mitä aiheita, käsitteitä, päämääriä ja harjoituksia se sisältää. Kirjassaan Thinking through the body (2012) Shusterman avaa somaesteettistä ajatteluaan syvällisemmin ja selittää somaestetiikan filosofisia perusteita. Teos koostuu 14 esseestä ja määrittää keskeisiä teemoja mm. taiteen kontekstissa.
Somaestetiikka tarkoittaa Shustermanille sekä sisäistä kehotietoisuutta että kehon käyttämistä tiettyjen asioiden ulkoiseen ilmaisuun. Shustermanin mukaan kehollisuus kuuluu olennaisena osana ihmisen toimintaan ja on osana myös filosofista analyysia. Havaintomme ja toimintamme tapahtuvat kehon välityksellä. Shustermanin väite on, että filosofian ongelma on itse asiassa se, että sen piirissä on pyritty unohtamaan kehollinen puoli ihmisestä antiikin perinteestä lähtien ja pohdittu ihmisen olemassaoloa maailmassa mielen kautta. Shustermanin analyysin tavoite onkin tuoda esille, että kehotietoisuus ja kehollisuus ovat olennaisia teemoja filosofialle ja ne ovat myös esillä monien eurooppalaisten ja amerikkalaisten filosofien tuotannossa.
Somaestetiikka perustuu tietoiseen ja kokevaan kehoon. Shusterman kuvailee, että hän on keho ja hänellä on keho. Hän kirjoittaa kokevansa kehonsa yleensä pikemminkin läpinäkyvänä havainnon ja toiminnan lähteenä kuin tietoisuuden objektina. Hän kuvailee myös kokevansa joskus kehonsa asiana, jota hän käyttää tai joka hänellä on. Tämä tapahtuu erityisesti tilanteissa, joissa hän kokee epäröivänsä, tai vaikeina hetkinä. Nuo hetket ovat usein Shustermanin mukaan sellaisia, joissa hänen tulisi esiintyä tai suorittaa, vaikka kokemus itsestä olisi vaikea tai kärsivä. Tuolloin kehosta tulee helposti instrumentti tai objekti. (Shusterman 2008, 3.) Tämä oli myös helposti havaittavissa tähän tutkimukseen liittyvissä taiteellisten töiden prosesseissa ja esityksissä. Lähes kaikki esiintyjät kirjoittivat kokemuksesta ja havainnosta, joissa keho onkin hetkittäin instrumentti tai objekti.
Richard Shusterman viittaa teoksissaan usein John Deweyn (1859–1952) pragmatismiin. John Dewey oli yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi. Pragmatismi (2) on filosofian suuntaus, joka kieltää modernin filosofian epistemologian ja metafysiikan keho-mieli -dualismin. Toiminnan käytännöllinen luonne ja keho-mieli -dualismin kieltäminen sai minut kiinnostumaan John Deweyn pragmatismista tämän tutkimuksen yhtenä viitekehyksenä. Pragmatistiseen tutkimuksen teoriaan perehtyessäni ymmärsin, kuinka siihen kuuluu keskeisesti kaikkialle ulottuva inhimillisen erehtyväisyyden korostaminen. Pragmatismin naturalistisen katsontakannan mukaan ihmismieltä ei voi käsittää itsenäiseksi, ruumiista irralliseksi entiteetiksi, joka tarkkailee passiivisesti maailmaa aistien välityksellä. Ihminen on perustaltaan ympäristöönsä aktiivisesti sopeutuva organismi, jonka kokemuksen pohjana on toiminta. Tämä naturalistinen ihmiskäsitys on John Deweyn filosofian kulmakivi, jolle hän rakensi koko teoriansa.
Deweyn pragmatismin näkökulmasta kaikki tieto on väistämättä eräänlaista taitoa tai ainakin edellyttää monenmoisia käytännöllisiä taitoja, koska tiedolla tulee tarkoittaa nimenomaan käytännöllisesti orientoituneessa arjen ilmiöiden tutkimuksessa muodostettuja, ongelmatilanteita tehokkaasti ratkaisevia uskomuksia, jotka jälleen korjautuvat uusissa ongelmatilanteissa ja niiden käynnistämissä tutkimuksissa. Tieto ei ole Deweyn ankarasti arvosteleman ”tiedon katseluteorian” (the spectator theory of knowledge) mukaista ikuisten tosiseikkojen passiivista katselemista vaan taitavaa toimintaa käytäntöjen puitteissa, ongelmallisia tilanteita selvitellen ja arvokkaina pidettyjä päämääriä tavoitellen. Taiteellinen tutkimus on Deweyn kuvailemaa taitavaa toimintaa käytäntöjen puitteissa, ongelmallisia tilanteita selvitellen ja arvokkaina pidettyjä päämääriä tavoitellen. John Deweyn käsitteet kokemus, jatkuvuus, tapa ja tilanne auttoivat ymmärtämään tässä tutkimuksessa tapahtuneita tanssijoiden liikkeellisiä valintoja ja katsottuna olemisen kokemuksia.
1) Juha Perttula määrittelee ontologian olemassa olemisen tapana. (Perttula ja Latomaa 2011, 136).
2) Sana pragmatismi tulee alunperin kreikkalaisesta, toimintaa tarkoittavasta kantasanasta praksis ja praktillinen (käytäntö, käytännöllinen). (James 1913, 33; Mäkinen 2013, 38).