Taiteellisessa tutkimuksessani tarkastelen esityskeskeisen pedagogiikan käytäntöjen muodostumista yli kymmenen vuotta kestäneen tutkimusprosessin aikana. Esityskeskeinen pedagogiikka on avoimeen esityskäsitykseen perustuva yhteisöllinen lähestymistapa teatterin oppimiseen ja opettamiseen. Esityskeskeinen pedagogiikka ehdottaa teatterin opiskelemisen lähtökohdaksi tilaan ja aikaan sidotun, hetkessä syntyvän toiminnan ja olemisen tarkastelemista ilman teatteritaiteeseen liittyviä laatumääreitä. Pedagogisesti olennaista on tavoitteiden täsmentyminen ryhmäerityisesti taiteellisen toiminnan kautta. Toimintaan osallistuminen ei vaadi aiempaa kokemusta teatterista tai esittävästä taiteesta. Esityskeskeisen pedagogiikan harjoitteisiin voi osallistua monenlaisista taustoista ja lähtökohdista käsin.
Tutkimukseni on taidepedagogista oman työn tutkimusta. Se sisältää yhteensä neljästä taiteellis-pedagogisesta projektista peräisin olevaa aineistoa, jota analysoin opetuksen sisällön, taidepedagogisen käytännön kehittymisen, pedagogisten teemojen ja opettajuuteen liittyvien kysymysten näkökulmista. Projektit ovat olleet osa tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisterikoulutusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Taiteellis-pedagogiset tapahtumat, joita tutkimuksessani käsittelen ovat: Teuraaksi Kasvatettu 2008, Virhe – Opas Aloittelijoille 2010, The School for Unforced Errors – Episode III 2012 sekä tutkimuksen tarkastettavana käytännön osana every something is an echo of nothing 2019.
Tutkimukseni tavoitteena on lisätä ymmärrystä esityksestä ja esittämisestä pedagogisena sisältönä. Kysyn tutkimukseni eri vaiheista peräisin olevilta aineistoilta, mitä esitys on, mitä se voisi olla, mitä sen pitäisi olla ja mitä esityskäsityksestä seuraa opettamiselle ja oppimiselle? Paikallistan opettajuudessani tapahtuneita muutoksia, jotka ovat johtaneet esityskeskeisen pedagogiikan syntymiseen tutkimukseni pitkän keston eri vaiheissa. Kriittisen reflektion kohteeksi valikoituvat taidepedagogiset käytännöt, joissa korostuvat opiskelijan henkilökohtaisuus ja yksilöllinen ilmaisu. Teatteripedagogiikan kannalta tärkein tutkimusprosessissani tapahtunut muutos oli siirtymä ilmaisukeskeisestä ajattelutavasta kohti esityskeskeistä pedagogiikkaa.
Esityskeskeisen pedagogiikan käytäntöjä ovat esityksenkaltaiset harjoitteet, joissa opitaan tunnistamaan niistä syntyviä havaintoja, mielikuvia ja toimintaimpulsseja. Työskentelyssä korostuu esityksen esteettis-sosiaalinen luonne, etenkin mahdollisuudet aktivoida osallistujia toimintaan, murtaa kahtiajakoa aktiivisiin ja passiivisiin, esiintyjiin ja katsojiin. Yksilön ilmaisun sijaan esityskeskeisessä pedagogiikassa kuulostellaan jaetusta tilasta nousevia havaintoja, jotka voivat johtaa eleisiin, kokeiluihin, improvisatoriseen esittävään toimintaan ja edelleen esteettisiin kokemuksiin. Toiminta ei rajoitu draamalliselle teatterille ominaisiin muotoihin (esim. roolien esittäminen, tunteiden tai sisäisen maailman ilmaiseminen), vaan mitä tahansa sosiaalista tilannetta ja toimintaa voidaan tarkastella esityksenä ja esittämisenä. Esityskeskeinen pedagogiikka laajentaa osallistujien mahdollisuuksia taiteelliseen toimintaan teatterin kehyksiä koetellen.
Kehittämäni esityskeskeinen pedagogiikka on teatteripedagoginen suuntaus, jossa korostuu kohtaaminen. Esitykseen liittyviä taitoja harjoitellaan kokeilevasti ryhmässä, ilman tavoitetta valmiista lopputuloksesta. Esityskeskeinen pedagogiikka kutsuu osallistujat muotoilemaan yhteistä näyttämöä, kokeilemaan omia hetkessä syntyviä ideoita sovittaen ne toisten osallistujien toimintaan. Tutkimus ja pedagogiikka kehittyvät tapauskohtaisesti taiteellisessa praktiikassa monipuolisen reflektion kautta. Taidepedagogisena tavoitteena on mahdollistaa kokonaisvaltainen esitystaiteellinen tilanne ja osallistujan esteettinen kokemus.
Opettaminen esityskeskeisessä pedagogiikassa edellyttää erityistä huomion kiinnittämistä dialogisen opiskelijasuhteen muodostumiseen sekä osallistujien henkiseen ja pedagogiseen turvallisuuteen. Onnistuessaan esityskeskeisen pedagogiikan käytännöt voivat vahvistaa osallistujien toimijuutta sekä lisätä erilaisten oppijoiden taiteellisen toiminnan mahdollisuuksia ja kokemusta yhteisen taiteellisen praktiikan luomisesta.
Mot en performanceorienterad pedagogik
Jag fokuserar i min konstnärliga forskning på uppkomsten av performanceorienterade pedagogiska förfaringssätt under de över tio år som min forskning omspänner. Med performanceorienterad pedagogik avses ett kollaborativt perspektiv på lärande och undervisning på teaterområdet som bygger på en öppen syn på representation. Premissen för performanceorienterad pedagogik är att teaterstudier går ut på att studera rumsligt och tidsmässigt förankrade handlingar och tillstånd utan de kvalitetsattribut som är förknippade med teaterkonsten. Det pedagogiskt relevanta är att målsättningarna preciseras för den specifika gruppen genom den konstnärliga verksamheten. Det krävs ingen tidigare erfarenhet av teater eller andra former av scenkonst för att kunna delta i verksamheten. Man kan delta i övningar inom performanceorienterad pedagogik oavsett bakgrund och förutsättningar.
Min avhandling är en konstpedagogisk analys av mitt eget arbete. Den omfattar material från totalt fyra olika konstnärliga/pedagogiska projekt, som jag analyserar i förhållande till undervisningens innehåll, utvecklingen av den konstpedagogiska processen, de pedagogiska temana och pedagogskapets frågeställningar. Projekten har ingått i magisterutbildningen för lärare inom danskonst och teaterkonst vid Konstuniversitetets Teaterhögskola. De konstnärliga/pedagogiska event som jag analyserar i min avhandling är Teuraaksi Kasvatettu 2008, Virhe – Opas Aloittelijoille 2010, The School for Unforced Errors – Episode III 2012, samt every something is an echo of nothing 2019. Det sistnämnda utgör den praktiska delen i avhandlingen.
Syftet med min avhandling är att öka förståelsen för framföranden och att framföra som ett pedagogiskt innehåll. Jag fråga materialet, som härstammar från olika tidpunkter under min forskning, vad performance är, vad den kunde vara, vad den borde vara och vad synen på performance innebär för undervisning och lärande. Jag lokaliserar sådana förändringar i mitt pedagogskap som gett upphov till utvecklingen av performanceorienterad pedagogik under avhandlingens långa tidsspann. Jag har valt att fokusera de kritiska reflektionerna på sådana konstpedagogiska processer som framhäver studentens personliga och individuella uttryck. Den viktigaste förändringen i min forskningsprocess med tanke på teaterpedagogik var förskjutningen från ett uttrycksorienterat tänkesätt till performansorienterad pedagogik.
Processer inom performansorienterad pedagogik är performansliknande övningar i vilka deltagarna lär sig att identifiera observationer, intryck och handlingsimpulser. I arbetet framhävs föreställningens estetiska och sociala karaktär, särskilt möjligheterna att aktivera deltagarna, bryta upp dikotomin mellan aktiva och passiva, uppträdanden och åskådare. I stället för att fokusera på det individuella uttrycket är man inom performanceorienterad pedagogik lyhörd för observationer som föds i rummet och som kan föda gester, experiment, improviserade handlingar och vidare estetiska intryck. Verksamheten är inte begränsad till de hävdvunna formerna inom dramateater (t.ex. rollspel, uttryck för känslor eller inre tankar), utan vilken som helst social omständighet eller handling kan föreställas och behandlas som en föreställning. Performanceorienterad pedagogik utvidgar deltagarnas möjligheter till konstnärlig verksamhet genom att ställa teaterns ramar på prov.
Den performanceorienterade pedagogik som jag har utvecklat är en teaterpedagogisk inriktning som fokuserar på möten. De färdigheter som behövs för föreställningen övas genom experiment i grupp, utan att ha ett färdigt slutresultat som målsättning. Performanceorienterad bjuder in deltagarna att utforma en gemensam scen, testa sina spontana idéer och anpassa dem till varandras agerande. Forskningen och pedagogiken utformas från fall till fall genom mångsidigt reflekterande konstnärlig praktik. Det konstpedagogiska målet är att möjliggöra ett holistiskt performativt sammanhang och en estetisk upplevelse för deltagarna.
Undervisning kräver inom performanceorienterad pedagogik att man särskilt tänker på att bygga upp en dialog med studenterna och främja mental och pedagogisk trygghet. Framgångsrik performanceorienterad pedagogik i praktiken kan stärka deltagarnas aktionsförmåga och ge inlärare mer möjligheter att delta i konstnärlig verksamhet och uppleva att de medverkar till konstnärlig praxis.
Towards performance-based pedagogy
In my artistic research, I explore the formation of performance-based pedagogy practices during an over ten-year research process. Based on the open concept of performance, performance-based pedagogy is a communal approach to theatre learning and teaching. Performance-based pedagogy proposes that the basis for learning theatre should be the examination of group’s emerging actions in time and space without any qualities associated with the theatre arts. Pedagogically, defining goals specific to the group through artistic activity is essential. Participating in the activity requires no prior experience in theatre or the performing arts. People with a variety of backgrounds and starting points can participate in performance-based pedagogy exercises.
My research is the art pedagogical exploration of my own work. It contains materials from a total of four art pedagogy projects that I analysed from the perspectives of educational content, the development of art pedagogy practices, pedagogical themes and issues related to teachership. The projects had been part of the Master’s programmes in dance pedagogy and theatre pedagogy at the Theatre Academy of the University of the Arts Helsinki. The artistic-pedagogical events I deal with in my research are: Teuraaksi Kasvatettu (2008), Virhe – Opas Aloittelijoille (2010), The School for Unforced Errors – Episode III (2012) and every something is an echo of nothing (2019), which was the artistic component examined in the research.
The aim of my research is to increase the understanding of performance and performing as pedagogical content. In materials taken from different stages of my research, I ask what performance is, what it can be, what it should be and what the concept of performance means for teaching and learning. I locate changes occurring in my teachership that led to the creation of performance-based pedagogy at different points in the long duration of my research. Art pedagogy practices which emphasise the personality and individual expression of students were selected for critical reflection. From a theatre pedagogy standpoint, the most significant change in my research process was the transition from an expression-based approach to thinking toward performance-based pedagogy.
Performance-based pedagogy practices are performance-like exercises, in which students learn to identify the observations, mental images and action impulses arising in them. The aesthetic-social nature of performance is emphasised in working, particularly the opportunities to participate in activities, break down the dichotomy between active and passive, performer and audience. In performance-based pedagogy, attention is given to observations arising from the shared space that can lead to gestures, experimentation, improvisation and aesthetic experiences as opposed to individual expression. Activity is not restricted to forms characteristic of dramatic theatre (e.g. performing roles, expressing emotions or inner thoughts) – on the contrary, any social situation and activity can be examined as a performance. Performance-based pedagogy expands the possibilities of participants to engage in artistic activity, testing the boundaries of theatre.
My proprietary performance-based pedagogy is an approach to theatre pedagogy that emphasizes encounters. Performance-related skills are exercised experimentally in a group, without aiming to achieve a set outcome. Performance-based pedagogy invites participants to shape a shared stage and try out emerged ideas, adapting them to what the other participants are doing. Research and pedagogy evolve on a case-specific basis in artistic practice through multifaceted reflection. The art pedagogical aim is to facilitate a holistic performative situation and provide participants’ aesthetic experience.
Teaching in performance-based pedagogy requires giving special attention to establishing a dialogical relationship with students and fostering a sense of mental and pedagogical security among the participants. When successful, the practices of performance-based pedagogy can enhance the agency of participants and increase the opportunities for different learners to engage in artistic activity and their experiences in creating a shared artistic practice.