Edellisten fragmenttien lailla fragmentti 3 herättää jälleen monia kysymyksiä. Ensimmäiset kysymykset koskevat luonnollisesti tässäkin fragmentissa esiintyvää aukkokohtaa. Mitä muuta opinnäyte kommentoi kuin 1.2:ssa mainitsematta jääneiden taiteilijoiden ja tutkijoiden töitä? Tai – jos tulkitsemme aukon toisin – miten muuten kuin kommentoimalla opinnäyte ”jäljittää digitaalista mediavallankumousta”?
Entä miten meidän on ymmärrettävä se, että DAR kutsuu Hayles-sovitustaan ”opinnäytteeksi”? Onko se ikään kuin opinnäyte opinnäytteessä, tämän työn sisällä oleva toisinto tai vertaiskappale (ks. 2.6)? Entä mikä on se ”taiteellinen praktiikka”, johon DAR viittaa? Toistaiseksi tiedämme vain, että tavalla tai toisella se liittyy kirjoittamiseen, lukemiseen ja digitaaliseen mediaan.
Kysymysten esittämistä voisi jatkaa: mikä esimerkiksi on se ”laajempi kulttuurinen konteksti”, johon DAR viittaa? Maailmako? Vastausten penäämisen sijaan lähestyn fragmenttia kuitenkin hiukan toisin. Lukuisista kysymyksistä huolimatta se antaa nimittäin aihetta myös muutamalle huomiolle. Seuraavassa pyrin keskittymään yksinomaan siihen, mitä fragmentissa lukee – ikään kuin lukisin sellaisen linssin läpi, joka on zoomattu kohteeseensa jättäen kaiken muun ympärillään olevan sumeaksi tai kokonaan kuvan ulkopuolelle.
Käännettävyyden periaate
Fragmentti 3:ssa DAR:n kohtaamat jännitteet ovat selvästi havaittavissa. Hänen lähtökohtansa näyttäisi olevan vastata 1.2:ssa nimeämättä jääneille taiteilijoille ja tutkijoille omassa praktiikassaan ja sen kautta – in and through practice, kuten käytäntöön pohjaavassa tutkimuksessa yleinen muotoilu kuuluu (1.3FI0.5) – löytääkseen institutionaalisesti hyväksyttävän tasapainon taiteen ja akateemisen maailman vaatimusten välillä. Huomionarvoista on, että DAR käyttää verbiä ”kommentoida”, mikä voisi viitata siihen että hän kirjoittaa kommentaaria – tekstien tai tapahtumien selittävien tai kriittisten huomautusten joukkoa, joka voidaan ymmärtää myös usean puhujan tai työn välisenä vuoropuheluna (1.3FI1).
Sen lisäksi että tasapainoilee taidemaailman ja akateemisen maailman välillä DAR tasapainoilee myös potentiaalisesti idiosynkraattiseksi osoittautuvan taiteellisen praktiikkansa ja laajemman kulttuurisen kontekstin välillä – joista molemmat ovat fragmentti 3:n mukaan muuttuneet digitaalisen mediavallankumouksen myötä. Sanavalinta on jälleen paljastava. Siinä missä Hayles kirjoittaa ”mediamullistuksista” tai ”-myllerryksistä” (”media upheavals”) (ks. adapted from Hayles passage 3), uudelleenkirjoituksessaan DAR kirjoittaa ”mediavallankumouksesta” yksikkömuodossa (ks. fragmentti 3). Sekä ”mullistus” että ”vallankumous” viittaavat toki vallitsevan järjestyksen muuttumiseen tai häiriintymiseen, mutta jälkimmäinen on terminä selvästi poliittisempi.
Jos DAR:n sanat otetaan todesta, pyrkii hän siis osoittamaan miten mediaympäristössämme tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet paitsi hänen taiteelliseen praktiikkaansa myös kulttuuriimme yleensä (1.3FI2). Tässä halu jäljitellä Haylesin laajaa, niin luonnontieteitä, tekniikkaa, yhteiskunta- kuin humanistisiakin tieteitä yhteen tuovaa hanketta on ilmeinen. Jos Haylesin projektin keskeinen sisältö todella on ”tutkia ehdotusta, että ajattelemme eri medioiden läpi, kanssa ja rinnalla” (ks. sovitettu Hayles-katkelmasta 1), niin DAR:n tarkoitus näyttäisi olevan siirtää sama sisältö toiseen kontekstiin. On kuin hän pyrkisi kääntämään Haylesin projektin taiteellisen tutkimuksen kielelle.
Haastavaksi tehtävän tekee se, että kaikki ei ole käännettävissä, ei ainakaan ongelmitta (1.3FI3). Tämän tutkimuksen tärkein metodologinen periaate onkin käännettävyys. Jos en voi kääntää tekstiä tyydyttävästi, se ei kuulu tähän. Käännettävyys siis rajaa tutkimusta, toimii sen suunnannäyttäjänä. Ollakseen osa tutkimusta on lauseen, väitteen tai sitaatin oltava käännettävissä tutkimuksen kielelle (1.3FI3.5).
Aina kaksinainen
Palatakseni DAR:n fragmentti 1:ssä esittämään kysymykseen kolmen ensimmäisen fragmentin perusteella näyttää ilmeiseltä, että siinä missä me-pronomini viittaa Haylesilla lähinnä humanistisiin – ja erityisesti digitaalisten humanististen tieteiden piirissä toimiviin (1.3FI4) – tutkijoihin, viittaa se DAR:lla pääasiassa taiteenharjoittajiin ja taiteellisiin tutkijoihin. Tämä jo kielellisellä tasolla ilmenevä ero viittaa Haylesin ja DAR:n hankkeiden väliseen kuiluun, jota DAR näyttää päättäneen kaventaa – sen sijaan, että tunnustaisi ja hyväksyisi sen.
Tämä kuilu on sitäkin ilmeisempi, kun sitä tarkastellaan taiteellisessa tutkimuksessa toteutuvan praktiikan ja teorian suhdetta vasten. Kirjoituksessaan ”The Power of Deconstruction in Artistic Research” Michael Schwab käsittelee tätä jännitteistä suhdetta ja katsoo, että ”verrattain tuoreeksi akateemiseksi trendiksi” kutsumansa tutkimussuuntauksen metodologiaa koskeva suurin ongelma liittyy siihen missä taiteellinen tutkimus tapahtuu. Taiteellisen tutkimuksen määritelmä tutkimuksena joka käsittää taiteellista praktiikkaa tulee Schwabin mukaan väittäneeksi, ettei sen enempää praktiikka kuin sitä tukeva kirjallinen osakaan itsessään ole tutkimusta koska vain yhdessä ne muodostavat taiteellisen tutkimuksen. Taiteellinen tutkimus on näin ollen aina kaksinaista praktiikan ja teorian viitatessa toisiinsa. Kritiikissään Schawab tulee viitanneeksi myös taiteellisen tutkijan metodologiseen vapauteen: ”Luonnollisesti tällaista lykkäystä voidaan pitää ongelmana, koska tutkijalle ei voida antaa mitään selkeitä ohjeita sen suhteen miten hänen tulisi järjestää teorian ja käytännön välistä suhdetta”. (Schwab 2008FI, 1.)
Viitteet
1.3FI0.5
Tämä kuvaus käy esimerkistä: ”Sovellettuna taiteeseen käytäntöön perustuva tutkimus on taiteellisessa praktiikassa ja sen kautta tapahtuvaa tutkimusta (esimerkiksi kuvataiteessa, audiovisuaalisessa taiteessa, muotoilussa, sisustusarkkitehtuurissa, hybrideissä muodoissa ja poikkitaiteellisessa työskentelyssä), jossa tutkijan oma praktiikka ja kriittinen sitoutuneisuus ovat tutkimusaiheen, –prosessien ja -tulosten olennaisia osia. Käytäntöön perustuvassa tohtorintutkimuksessa tutkijan on siis osoitettava korkeatasoista taiteellista luovuutta, mielikuvitusta ja taitoa, jotta tutkimus voi antaa merkittävän ja aidon panoksen taidetta koskevaan tietoon, ymmärrykseen ja taiteen harjoittamiseen” (Phdarts.eu 1.2.2017, painotus lisätty)
1.3FI1
Esittävien taiteiden taiteellisen tohtoriohjelman nykyiset tutkintovaatimukset määrittelevät, että väitöstutkimus koostuu esitarkastettavista taiteellisista osista ja esitarkastettavasta kommentaarista. Kommentaari määritellään tutkintovaatimuksissa seuraavasti: “Kommentaari on taiteellisille osille rinnakkainen osa, joka perustelee tutkimuksen toteuttamistapaa ja tavoitteita suhteessa alan muuhun tutkimukseen ja käytäntöihin”. ”Väitöstutkimuksen kommentaarin tulee osoittaa kykyä analysoida, artikuloida, käsitteellistää ja teoretisoida taiteellisia tutkimusasetelmia ja kontekstualisoida niitä taiteelliselle tutkimukselle ominaisilla tavoilla”. ”Väitöstutkimuksen kommentaarista tulee käydä ilmi tutkimuksen tavoitteet, menetelmät, rakenne ja tulokset”. (Uniarts.fi 1.2.2017.)
1.3FI2
Viittaan tässä nykyaikaista teknologiaa omaaviin kulttuureihin, joissa digitaaliset mediat ovat yleisessä käytössä.
1.3FI3
Paljonpuhuva osoitus tästä on Dictionary of Untranslatables: A Philosophical Lexicon -teos, ”ensyklopedinen sanakirja”, joka sisältää ”lähes neljäsataa vaikeasti tai ei lainkaan kielestä ja kulttuurista toiseen käännettävissä olevaa tärkeää filosofista, kirjallista ja poliittista termiä sekä käsitettä” (Cassin et al. 2014FI).
1.3FI3.5
Olen suomentanut ”translatability” (saksan ”Übersetzbarkeit”) -käsitteen ”käännettävyydeksi”. Toinen suomennosvaihtoehto voisi olla ”käännöskelpoinen”. Samuel Weber esittää kirjassaan ”Benjamin’s -abilities”, että käännettävyys viittaa mahdollisuuteen tai potentiaaliin, kapasiteettiin pikemminkin kuin olemassa olevaan realiteettiin niin kuin muutkin -ability/-barkeit -päätteellä Walter Benjaminin työssä muodostetut substantiivit, ”citibility” (siteerattavuus) ja ”reproducibility” (uusinnettavuus) kuten tutkielmassa ”Taideteos teknisen uusinnettavuutensa aikakaudella” (suom. Miika Luoto). (Weber 2008.)
1.3FI4
Digitaalisten humanististen tieteiden (engl. ”digital humanities”) lyhyt määritelmä on ”digitaalitekniikan ja humanististen alojen risteysalueella tapahtuva työ” (Drucker 2013FI).