1.4 Fragmentti 4

Jos akateemisen tutkijan tehtävä on ensin tunnistaa jokin puute alan tutkimuksessa ja sitten edistää tuon puutteen poistamista uudella, perustellulla tutkimustiedolla, näyttää DAR tekevän fragmentti 4:ssä eleen tämän tehtävän jonkinasteiseen toteuttamiseen omassa tutkimuksessaan. Fragmentti 4:ssä DAR nimittäin perustelee tämän tutkimuksen tarpeellisuutta sillä, että ”digitaalinen taiteellinen tutkimus” (engl. lyh. tässäkin tapauksessa DAR) näyttäisi olevan harvinainen termi. Näin ollen on tätä aluetta syytä tutkia ja käsitteellistää. Väite perustuu DAR:n oman ilmoituksen mukaan ”suppeaan internet-hakuun”, joka ei välttämättä ole tavoittanut fragmentti 4:ssä tarkemmin määrittelemättä jääviä ”erikoistuneita lähteitä” (1.4FI1).

DAR tuntuisi antavan ymmärtää, että laajemmat haut tuottaisivat samansuuntaisia tuloksia: digitaalinen taiteellinen tutkimus on niin alan sisällä kuin sen ulkopuolellakin vähäiselle huomiolle jäänyt alue, joka ansaitsee tulla tarkastelluksi tässä tutkimuksessa. Jos ainakin toistaiseksi hyväksymme DAR:n väitteen – ja jossain määrin kyseenalaisen todistusaineiston, johon se perustuu (1.4FI2) – voimme siirtyä kysymään mitä digitaalisella taiteellisella tutkimuksella itse asiassa tarkoitetaan.

Digitaaliset mediat tutkimuksen tapahtumapaikkoina

Tässä yhteydessä käännyn Haylesin puoleen. Yksi hänen keskeisistä väitteistä nimittäin on, että humanistinen tutkimus käyttää digitaalista mediaa kahdella toisistaan merkittävästi poikkeavalla tavalla. Yhä yleisemmin digitaalista mediaa käytetään tutkimusten tulosten julkaisukanavana, jolloin ne korvaavat perinteisempiä painettujen julkaisujen muotoja. Tämän perustason digitaalisuuden lisäksi Hayles kiinnittää huomiota toisenlaisiin käytäntöihin, joissa digitaalisia mediumeja käytetään itse tutkimuksen teon välineinä, tutkimuksen sijainti- tai tapahtumapaikkoina (vrt. engl. research sites). (Hayles 2012, 2–9.)

Joskin Hayles antaa digitaaliselle julkaisutoiminnallekin ansaitsemaansa arvoa, on hänen projektinsa päähuomio kuitenkin selvästi jälkimmäisessä vaihtoehdossa, sen tarkastelemisessa miten digitaalista mediaa voidaan käyttää edistämään tutkimuksen tekoa eikä pelkästään sen esiin tuomista. Fragmentti 4:ssä DAR näyttäisi Haylesin viitoittamana ottavan askeleen samaan suuntaan, kiinnittävän huomiomme siihen miten taiteellinen tutkimus voisi toteutua digitaalisessa mediassa. Hänellekään ei näytä riittävän pelkkä taiteellisen tutkimuksen – eikä varsinkaan tämän taiteellisen tutkimuksen – digitaalinen julkiseksi saattaminen. Ele on merkittävä, vaikka sen toteutus jättääkin toivomisen varaa, sillä se osoittaa miten digitaalisiin mediumeihin tässä tutkimuksessa suhtaudutaan, toisin sanoen minkä luontoista niiden instrumentaalisuus tässä yhteydessä on.

Esimerkkinä digitaalisia mediumeja tutkimusvälineinä käyttävästä työstä mainitsen Tuomo Rainion tutkimuseksposition ”Reconfigured Image – translations between concept, code and screen”. Kuvataiteilija Rainio esittelee verkkomuotoisen ekspositionsa katsojalle gallerian kaltaisen virtuaalisen tilan, johon hän on asetellut kuvia ja tekstiä. Katsoja navigoi monitahoisessa, Rainion digitaalisesti luomien ja/tai manipuloimien kuvien harvakseltaan täyttämässä mustassa tilassa kartan kaltaisen struktuurin avulla. Rainion kirjoittamat tekstit, joissa hän viittaa niin taiteilijoihin, filosofeihin kuin kirjailijoihinkin, kommentoivat tai laajentavat taiteilijan aikaisemmista näyttelyistään valitsemia liikkuvia ja liikkumattomia kuvia. Ekspositio synnyttää katsojaa (myös teknisesti) haastavan kompleksisen digitaalisen tilan, joka muuttuu jatkuvasti ja sallii silti mahdollisuuden pysähtyä Rainion kiehtovien kuvien äärelle, kuin myös hänen muun muassa digitaalisen kuvan olemisen tapaa koskevien (tekstimuotoisten) pohdintojen äärelle. (Rainio 2015FI.)

Parafraasi/imitaatio

Koska fragmentti 4 ei vastaa mitään tiettyä Hayles-katkelmaa, antaa se aihetta jatkaa sen pohtimista mitä DAR itse asiassa tekee. Fragmentti 4:ssä DAR selvästikin poikkeaa suunnitelmastaan sovittaa Haylesin kirjan jokaisen lauseen, mihin viittaan video 1.2.1:ssä, tehdäkseen löyhemmin sovitettavaan teokseen perustuvia havaintoja. Ilmeinen johtopäätös on, että DAR:n sovitus koostuu kahdentyyppisistä fragmenteista, joista osa perustuu suoremmin, osa taas väljemmin Haylesiin. Huomionarvoista on sekin, että jos DAR:n adaptaatio todella on kommentaari, kuten 1.3:ssa esitän, on minun tekstini sitten kommentaarin kommentaari (1.4FI4).

Sen sijaan, että esittäisin arvioni siitä miten monta kommentointikerrostumaa tämä työ voisi sisältää, haluan kääntyä käännöstieteen puoleen käsitteellisen tuen saamiseksi, kuten teen myös 3.6:ssa. Parafraasi-termi tulee kreikan paraphrasiksesta, jossa para-etuliite viittaa modifikaatioon. Phrazrein tarkoittaa ”kertoa”, joten parafraasi on toisin sanoin kertomista. Tämä näyttäisi kuvaavan melko tarkasti sitä, mitä DAR tekee: kertoo omin sanoin ja omassa kontekstissaan sen, minkä Hayles on ilmaissut kirjassaan. DAR:n kirjoitusta voidaan itse asiassa pitää eräänlaisena parafraasin praksiksena, siksi määrätietoista se on.

Käännöstieteessä parafraasi luokitellaan intralinguaalisen eli kielensisäisen kääntämisen muodoksi (Jakobson 1971, 233) tai “sananmukaisen ja vapaan käännöstavan väliin sijoittuvaksi kääntämisen tavaksi”. John Drydenin 1600-luvulla esittämässä luokittelussa parafraasilla tarkoitetaan käännöksiä, joissa kääntäjälle sallitaan luovia vapauksia kunhan alkuperäisen tekstin merkitys välittyy. (Tieteen termipankki 27.07.2017: Käännöstiede: parafraasi.) Tässä yhteydessä termi muuttuu ongelmallisemmaksi DAR:n tapauksessa: missä mielessä ja missä määrin DAR:n sovituksen voidaan katsoa välittävän Haylesin kirjan merkityksen? Voidaanko DAR:n katsoa pidättäytyvän ottamasta sellaisia vapauksia, jotka pakottaisivat ymmärtämään hänen sovituksensa joksikin muuksi kuin parafraasiksi?

Varmaa on, että DAR:n sovitusta ei voida pitää metafraasina eli “sanasanaisena käännöksenä”. Drydenin kolmas kategoria, imitaatio, sen sijaan näyttäisi sopivan parhaiten DAR:iin. Drydenin luokittelussa imitaatiota on se, kun kääntäjä käyttää kirjailijan vapauksia tehden muutoksia niin muotoon kuin sisältöön, toisin sanoen alkuperäistekstin varsinaiseen merkitykseen. (Tieteen termipankki 27.07.2017: Käännöstiede: parafraasi.) Parafraasin sijaan DAR:n praksista voidaan näin ollen pitää imitaationa, jossa hän jäljittelee Haylesin eleitä ja muokkaa niitä omiin tarkoituksiinsa (ks. 1.12:ssa). Omissa kommenteissani pyrin hyötymään etäisyydestä, joka minulla on tähän imitaatioon – olkoonkin, että oma osuuteni tässä opinnäytteessä saattaa sekin lopulta olla imitaatiota ellei peräti imitaation imitaatiota.