3.4 Fragment 24

In this response to fragment 24, I will describe (love.abz)³, the second artistic part of this research. My reason for intervening in this way is an awareness of the lack of visibility that (love.abz)³ has, thus far, had in this thesis. Until now, the artistic parts have almost without exception been dealt with together, as if they were a uniform whole. However, this is not the case in all respects. By changing the internal textual relations of the performance and deconstructing the live writing method introduced in love.abz, (love.abz)³ brings to the broader project a qualitatively different and heightened variation of live writing. In doing so, it contributes to the development of the writing methods discussed in 3.6 and alluded to in the latter part of fragment 24.

Second artistic part: (love.abz)³ (Theaterdiscounter, 2015)

Performed five times in Theaterdiscounter, Berlin, in November 2015, (love.abz)³ brings together eleven performers, three of whom have already performed in love.abz (see 2.2). We divide Theaterdiscounter’s elongated, rather low performance space into five independent workstations that are not, however, isolated from each other by walls or in any other way (see fig. 3.4.1). The workstations are named after the letters in the title of the performance: LO, VE, A, B, and Z. At workstation LO, a performer works alone writing prose in English, Finnish, and German using a keyboard. (As in love.abz, this performer also closes the performance by selecting a passage from their prose for a synthetic voice to read.) On the opposite side of the performance space, at the other end, there is workstation VE, where I perform random draws that determine the dramaturgy of each round of writing (three in all per performance).

Workstations A, B, and Z are located in between LO and VE. Two of them (A and Z) face the audience passageways, while the third (B) faces in the opposite direction (see fig. 3.4.1). In these three workstations, the nine main performers stand on podiums, three performers per podium. Each performer has a microphone of their own that stands in front of them on the podium. Each workstation has identical video projections, behind and in front of the performers, from which both the audience and performers follow the writing processes in real time. Workstations LO and VE are also equipped with video projections for the audience to follow the progression of the prose (LO) and the random draws (VE).

When the doors are opened, all nine main performers exceptionally stand on the workstation B podium. They produce reference material (voice samples) for the speech recognition software Dragon Dictate by taking turns reading, in German, the texts that appear in the projection (see video 3.4.1). Some of the performers do not speak German, which is why this calibration phase is particularly challenging. There is no fixed auditorium in the space. The audience roams or sits on the few wooden benches placed in front of workstations A, B, and Z. While the main performers present the calibration texts in a relatively theatrical manner (e.g. whispering, shouting, singing), the prose performer begins his work, which, with the exception of a few pauses, continues uninterruptedly throughout the ninety-minute performance.

Video 3.4.1. See also (love.abz)3 production info. Video: Andrea Keiz

Calibrating the software takes about ten minutes. Once the process is completed and the computer starts processing the performer’s voices, all nine main performers gather around workstation VE. I go to the podium and type the words “Round 1, Random Draw, Old School” into the text-entry field of the Google Translate webpage. Google’s synthetic voices read the text and its German translation. I then navigate to the Random.org website and its “True Random Number Generator.” With this program, I generate numbers that determine the following factors for the first round of writing: 1) the workstation of each group; 2) the translation language, i.e. the language that Google Translate will translate the group’s writing into; 3) the stimulus texts used by each group.

Textual Relations

Importantly, the stimulus texts used in (love.abz)³ are not the looped scenes of An ABZ of Love, as in love.abz, but rather texts created by the performers themselves in rehearsals. A slight textual connection to my play, however, still exists in that I have asked the performers to create the stimulus texts based on dramatic situations extracted from the scenes of my play. Consequently, in this stage of the process the performers have translated dramatic situations rather than texts. More specifically, I have given them brief descriptions or prompts—such as “your partner forbids you from bringing a toothbrush over to their place”—that I have abstracted from the scenes of my play. From these prompts, the performers have produced text using the live writing technique in rehearsals. They have then shortened and, if necessary, made the texts more anonymous for performance.

In the first two rounds, the groups write in Finnish, German, and English according to the language skills of the group members. The composition of the groups is predetermined. Once the random draw for the first round is complete, I display a slide with all of its results (see fig. 3.4.2). We have named the first two rounds of writing “old school,” as they mainly follow the live writing technique established in love.abz—albeit with the significant exception that instead of one group there are three groups writing (and reading) simultaneously. The performers disperse to their assigned workstations. All three groups first tell the audience something about how the texts have been created (free speech). After that, the groups read the stimulus texts by themselves rather than in collaboration with synthetic voices, as in love.abz. Once they have finished reading, the members of each group confer amongst themselves, coming up with a situation for the scene they are about to write (who, where, when, what) (see 1.8 sample 3). Each performer adjusts their egg timer to alert in three minutes. Using either Dragon Dictate (for English and German) or Siri (for Finnish) as speech recognition engine, the performers start writing into the Google Translate text-entry field, taking turns speaking into their individual microphones.

When a performer’s egg timer sounds, they step back and watch the remainder of the improvisation from there. When the third performer in a group has stopped writing, the group looks to the other groups and either goes to watch the other groups work (if they are still working) or waits for the other groups to come to their workstation (if they are the last group to have finished writing). When all the performers have gathered around the last group’s workstation, the members of this group are asked three questions using the Google Translate synthetic voices: 1) please describe what you just read (stimulus text); 2) please describe what you just wrote (improvised text); 3) please tell us what you are going to read next. The members of the group decide on whether they read the text they have written or its translation.

When the group has answered the questions, it reads the text it has chosen. The text that the group has chosen not to read is then read by speech synthesis. (The only exception to this is texts in Bulgarian, for which we do not have speech synthesis.) When the synthetic reading ends, the group that has finished second to last returns to its workstation. The other groups follow it. Precisely the same procedure is repeated at its workstation with the questions, choices, and readings. Finally, the same procedure is repeated at the workstation of the third group. When the synthetic reading of the third group is over, all the performers again gather around workstation VE. I perform the random draw for the second round and the procedure described above is repeated with identical structure but different variables (workstations, translation languages, and stimulus texts).

When the second round of “old-school” writing is completed, all the performers gather once again around workstation VE. There, I perform the random draw for round three. This time, however, the draw is not carried out with the help of digital tools, but rather analogue ones (resembling the draw used in love.abz). Returning to the podium, I take a brown paper bag with the words “THIS IS MY PLAY” on one side of it and “PLEASE CHOOSE ONE” on the other. I then show the audience thirteen laminated tags, each corresponding to a “new school” scenario. I put the tags in the paper bag and shake it. Next, I approach an audience member that I have chosen for unspecified reasons, open the paper bag for them, and ask them to take a tag out of the bag. I thank them and return with the tag to my workstation. There, I open a computer file that corresponds with the tag. The document contains the following information: 1) writing positions for all nine main performers (this time individually, not by group); 2) writing language for each individual performer (one of eleven possible languages); 3) dictation language (software language setting); 4) translation language for each workstation (i.e. the target language in Google Translate); and 5) stimulus texts for each group (see fig. 3.4.3).

Deconstructing Live Writing

When the performers have taken in the information, they disperse to their assigned work positions. “New school” writing differs in many ways from the “old school” writing method of the first two rounds (and love.abz). First, the performers no longer write in the predetermined groups (unless, of course, the random draw happens to bring together all the members of a prior group, which does not happen in any one of the five performances). Second, although each workstation is assigned a dictation language, the performers may not be speaking in that language (because they have been assigned their own writing language). In other words, the language used by the performer does not necessarily correspond with the language setting of the software. Third, the performers in one group do not necessarily speak the same language. For example, it is possible that one performer speaks Finnish, the second Polish, and the third Czech, while the software’s language setting is Swedish.

In all other respects, the dramaturgy of the third round of writing is exactly the same as in the first two rounds. The results of “new school” writing, however, are anything but similar. Confronted with up to three foreign (i.e. unprogrammed) languages delivered by three different voices, the speech recognition software is given an overwhelming task. Instead of ceasing to produce text, however, it inevitably continues to do so as if it were to recognize the unprogrammed language(s) (cf. 1.8 sample 4 and video 2.2.1 EN). Unable to find the statistically most likely matches for the words uttered in the foreign languages, the speech recognition algorithms seem to search for phonetically similar words in the language it knows. In this blind translation process, there is no place for meaning, as it involves trying to carry phonetic rather than semantic structures from one language to another. The result is, again, impenetrable text, motley non-language as in the last monologue of love.abz, only now even more so, exponentially more. In the last part of (love.abz)³, the artistic parts of this research are closer to the dispersion of languages described in the Biblical myth of the Tower of Babel than at any other time (3.4EN1). In this deconstructed form of live writing, the research listens, for a good while, to meaning being replaced by noise.

3.4 Fragmentti 24

Tässä fragmentti 24:n vastineessa kuvaan tutkimukseni toista taiteellista osaa, (love.abz)³:a. Eräs syy tämänkertaiseen väliintulooni on tietoisuus eräänlaisesta näkyvyyden puutteesta, joka on toistaiseksi leimannut (love.abz)³:a tässä opinnäytetyössä. Tähän mennessä taiteellisia osia on lähes poikkeuksetta käsitelty yhdessä, ikään kuin ne olisivat yhtenäinen kokonaisuus. Näin ei kuitenkaan kaikissa suhteissa ole. Muuttamalla esityksen sisäisiä tekstuaalisia suhteita ja dekonstruoimalla love.abz:ssä esiteltyä live-kirjoittamismenetelmää (love.abz)³ tuo tutkimuksen kokonaisuuteen mukaan toisenlaisen, kvalitatiivisesti poikkeavan muunnelman live-kirjoittamisesta. Näin tehdessään se edistää fragmentti 24:n jälkimmäisessä osassa mainittujen ja 3.6:ssa tarkemmin käsiteltyjen kirjoitusmenetelmien kehittämistä.

Toinen taiteellinen osa: (love.abz)³ (Theaterdiscounter, 2015)

Viisi kertaa Theaterdiscounterissa Berliinissä marraskuussa 2015 esitettävä (love.abz)³ kokoaa yhteen yksitoista esiintyjää, joista kolme on esiintynyt jo love.abz:ssä (ks. 2.2). Jaamme Theaterdiscounterin pitkänomaisen, matalahkon esitystilan viiteen itsenäiseen työasemaan, joita ei kuitenkaan eristetä seinin tai muilla tavoin toisistaan (ks. kuva 3.4.1). Työasemat on nimetty esityksen nimessä esiintyvien kirjainten mukaan: LO, VE, A, B ja Z. LO:ssa työskentelee yksin proosaa englanniksi, suomeksi ja saksaksi näppäimistöllä kirjoittava esiintyjä, joka päättää esityksen valikoimalla tekstistään synteettisen äänen esittämän katkelman (kuten love.abz:ssä). Esitystilan vastakkaisella puolella, aivan sen toisessa päässä on työasema VE, jossa suoritan kunkin kirjoituskierroksen dramaturgiaa määrittäviä arpomistoimituksia (kierroksia on yhteensä kolme per esitys).

Työasemat A, B ja Z sijaitsevat työasemien LO ja VE välissä. A ja Z on sijoitettu samansuuntaisesti, kohti yleisön kulkuovia, kun taas keskimmäinen työasema on käännetty vastakkaiseen suuntaan (ks. kuva 3.4.1). Yhdeksän pääesiintyjää seisoo korokkeilla näillä kolmella työasemalla, kolme esiintyjää kullakin korokkeella. Edessään heillä on mikrofonit. Kullakin työasemalla on identtiset videoprojisoinnit – yksi esiintyjien takana ja toinen heidän edessään –, joista niin esiintyjät kuin yleisönjäsenetkin seuraavat kirjoitusprosesseja reaaliajassa. Työasemilla LO ja VE on niin ikään videoprojisoinnit, joista yleisö seuraa proosan etenemistä (LO) ja arvontoja (VE).

Kun ovet avataan, kaikki yhdeksän pääesiintyjää seisoo poikkeuksellisesti työasema B:n korokkeella. He tuottavat viitemateriaalia (ääninäytteitä) puheentunnistusohjelmisto Dragon Dictatelle lukemalla vuorotellen näyttöön ilmestyviä, saksankielisiä tekstikatkelmia (ks. video 3.4.1). Osa esiintyjistä ei puhu saksaa, mistä syystä tämä kalibrointivaihe on erityisen haasteellinen. Tilassa ei ole kiinteää katsomoa. Yleisö kuljeskelee tilassa tai istuu puupenkeille, jotka on sijoitettu pääesiintyjien työasemien (A, B ja Z) eteen. Sillä aikaa kun pääesiintyjät esittävät kalibrointitekstit verrattain teatraalisesti (esim. kuiskaten, huutaen, laulaen) proosaa kirjoittava esiintyjä aloittaa työskentelynsä, joka muutamaa taukoa lukuun ottamatta jatkuu keskeytyksettä läpi puolitoistatuntisen esityksen.

Video 3.4.1 Ks. myös (love.abz)3 produktiotiedot. Video: Andrea Keiz

Ohjelmiston kalibrointi kestää noin kymmenen minuuttia. Kun prosessi on päättynyt ja tietokone alkaa käsitellä esittäjien ääniä, kaikki yhdeksän pääesiintyjää kokoontuu työasema VE:n eteen. Nousen korokkeelle ja näppäilen Google-kääntäjän verkkosivuun tekstinsyöttökenttään sanat ”Round 1, Random Draw, Old School”. Google-kääntäjän synteettiset äänet lukevat tekstin ja sen saksannoksen. Sitten siirryn käyttämään Random.org-verkkosivuston ”True Random Number”-generaattoria. Ohjelman avulla arvon numerot, jotka määrittävät ensimmäisen kirjoituskierroksen muuttujat: 1) kunkin kirjoitusryhmän työaseman; 2) käännöskielen eli kielen, johon Google-kääntäjä kääntää ryhmän kirjoittaman tekstin; 3) kunkin ryhmän käyttämät herätetekstit.

Tekstuaaliset suhteet

On tärkeää huomata, että (love.abz)³:ssa käytetyt herätetekstit eivät ole Rakkauden ABZ:n luupattuja kohtauksia kuten love.abz:ssa, vaan esiintyjien harjoituksissa luomia tekstejä. Hento tekstuaalinen yhteys näytelmääni kuitenkin säilyy, sillä olen pyytänyt esiintyjiä luomaan herätetekstit näytelmäni kohtauksista otettujen draamallisten tilanteiden pohjalta. Näin ollen esiintyjät ovat prosessin tässä vaiheessa kääntäneet draamallisia tilanteita pikemminkin kuin tekstejä. Tarkemmin sanottuna olen antanut heille lyhyitä kuvauksia tai yllykkeitä – kuten ”kumppanisi kieltää sinua tuomasta hammasharjan asunnolleen” –, jotka olen abstrahoinut näytelmäni kohtauksista. Näistä yllykkeistä esiintyjät ovat luoneet herätetekstit käyttämällä live-kirjoitustekniikkaa harjoituksissa. Esiintyjät ovat lyhentäneet ja tarvittaessa muokanneet tekstejä anonyymimmiksi esityskäyttöä varten.

Kahdella ensimmäisellä kirjoituskierroksella ryhmät kirjoittavat suomeksi, saksaksi ja englanniksi ryhmän jäsenten kielitaidon mukaan. Ryhmien koostumus on ennalta sovittu. Kun ensimmäisen kirjoituskierroksen arpomistoimitus on valmis, esitän kuvakoosteen muodossa kaikki sen tulokset (ks. kuva 3.4.2). Olemme nimenneet kaksi ensimmäistä kirjoituskierrosta ”vanhan koulukunnan” kirjoittamiseksi, sillä niissä noudatetaan pääosin love.abz:ssä kehitettyä live-kirjoitustekniikkaa – tosin sillä merkittävällä poikkeuksella, että yhden ryhmän sijaan kolme ryhmää kirjoittaa (ja lukee) yhtä aikaa. Esiintyjät hajaantuvat työasemilleen. Kaikki kolme ryhmää kertoo ensin yleisölle jotakin siitä, miten tekstit on luotu (vapaamuotoinen puheosuus). Sen jälkeen ryhmät lukevat herätetekstit kokonaan itse toisin kuin love.abz:ssä, jossa luenta suoritetaan yhdessä synteettisten äänten kanssa. Kun ryhmä on lukenut tekstin, se kokoontuu keskinäiseen neuvonpitoon jossa määritellään kirjoitettavan kohtauksen tilanne (kuka, missä, milloin, mitä) (ks. 1.8 näyte 3). Jokainen esiintyjä säätää oman munakellonsa hälyttämään kolmen minuutin kuluttua. Käyttäen joko Dragon Dictatea (englanti ja saksa) tai Siriä (suomi) puheentunnistukseen esiintyjät alkavat kirjoittaa Google-kääntäjän tekstinsyöttökenttään puhumalla vuorotellen omiin mikrofoneihinsa.

Kun esiintyjän munakello hälyttää, hän lakkaa kirjoittamasta ja vetäytyy seuraamaan improvisaation kulkua taaempaa. Kun ryhmän kolmas esiintyjä on lakannut kirjoittamasta, ryhmä katsoo muita ryhmiä ja joko menee seuraamaan muiden työskentelyä (jos se on vielä kesken) tai jää odottamaan, että muut ryhmät tulevat sen luo (jos ryhmä on lopettanut kirjoittamisen viimeisenä). Kun kaikki esiintyjät ovat kokoontuneet viimeisen ryhmän työaseman ympärille, tämän jäseniltä kysytään kolme kysymystä Google-kääntäjän synteettisten äänten välityksellä: 1) kuvailkaa juuri lukemaanne tekstiä (herätetekstiä); 2) kuvailkaa juuri kirjoittamaanne tekstiä (improvisaatio); ja 3) kertokaa meille, mitä aiotte lopuksi lukea. Ryhmän jäsenet päättävät keskenään, lukevatko he kirjoittamansa tekstin vai sen käännöksen.

Kun ryhmä on vastannut kysymyksiin, se lukee valitsemansa tekstin. Sen jälkeen synteettinen ääni lukee tekstin, jota ryhmä ei ole lukenut. (Ainoa poikkeus tähän sääntöön on bulgariankieliset tekstit, joita varten meillä ei ole käytössämme puhesynteesiä.) Kun synteettinen luenta päättyy, ryhmä joka on lopettanut toiseksi viimeisenä palaa työasemalleen. Muut ryhmät seuraavat sitä. Ryhmän työasemalla toistetaan täsmälleen sama menettely kysymyksineen, valintoineen ja lukemisineen. Lopuksi sama menettely toistetaan vielä kolmannen ryhmän työasemalla. Kun kolmannen ryhmän synteettinen luenta on päättynyt, kaikki esiintyjät kokoontuvat taas työasema VE:lle. Suoritan arvontatoimituksen toista kierrosta varten ja edellä kuvattu menettely toistetaan rakenteellisesti identtisenä mutta eri muuttujilla (työasemat, käännöskielet, herätetekstit).

Kun ”vanhan koulukunnan” kirjoittamisen toinen kierros on päättynyt, kaikki esiintyjät kokoontuvat jälleen työasema VE:lle. Siellä toimitan kolmannen kierroksen arvonnan. Tällä kertaa arvonta ei kuitenkaan tapahdu digitaalisia vaan hyvinkin analogisia työkaluja käyttäen, mikä muistuttaa love.abz:ssä käyttämäämme arvontamenetelmää. Nousen korokkeelle ja näytän yleisölle ruskean paperipussin, jonka toisella puolella lukee englanniksi ”TÄMÄ ON MINUN NÄYTELMÄNI” ja toisella ”OLE HYVÄ JA VALITSE YKSI”. Seuraavaksi näytän yleisölle kolmetoista laminoitua lappusta, joista jokainen vastaa yhtä ”uuden koulukunnan” skenaariota. Laitan lappuset paperipussiin ja ravistan sitä. Seuraavaksi lähestyn vaihtelevin perustein valitsemaani yleisönjäsentä ja ojennan tälle paperipussin avatun suun. Pyydän yleisönjäsentä ottamaan pussista lappusen. Kiitän häntä ja palaan lapun kanssa työasemalleni. Avaan tietokoneella kyseistä lappua vastaavan tiedoston, josta käyvät ilmi seuraavat tiedot: 1) pääesiintyjien kirjoitusasemat (tällä kertaa yksilöittäin ei ryhmittäin); 2) pääesiintyjien kirjoituskielet (valikoima koostuu yhteensä yhdestätoista kielestä); 3) sanelukieli (ohjelmiston kieliasetus); 4) kullakin työasemalla käytössä oleva käännöskieli (eli Google-kääntäjän kohdekieli); ja 5) herätetekstit kullekin työasemalle (ks. kuva 3.4.3).

Live-kirjoittamisen dekonstruointi

Kun esiintyjät ovat sisäistäneet tiedot, he hajaantuvat osoitettuihin kirjoitusasemiinsa. ”Uuden koulukunnan” kirjoittaminen eroaa monella olennaisella tavalla ”vanhan koulukunnan” eli kahdella ensimmäisellä kirjoituskierroksella (ja love.abz:ssä) käytetystä kirjoitusmenetelmästä. Kirjoittajat eivät ensinnäkään enää kirjoita ennalta sovituissa ryhmissä (ellei arvontatuloksen seurauksena ennalta sovittujen ryhmien jäsenet päädy taas yhteen, mitä ei tapahdu viiden esityksen aikana kertaakaan). Toisekseen jokaiselle työasemalle on määritelty sanelukieli, mutta esiintyjät eivät välttämättä kirjoita tällä kielellä (sillä heille on määritelty omat kirjoituskielensä). Toisin sanoen esiintyjän käyttämä kieli ei välttämättä vastaa ohjelmiston kieliasetusta. Kolmanneksi yhteen ryhmään kuuluvat esiintyjät eivät välttämättä puhu samaa kieltä keskenään. On esimerkiksi mahdollista, että yksi esiintyjä puhuu suomea, toinen puolaa ja kolmas tšekkiä ohjelmiston kieliasetuksen ollessa ruotsi.

Muutoin kolmannen kirjoituskierroksen dramaturgia noudattaa kuitenkin täsmälleen kahden ensimmäisen kierroksen rakennetta. ”Uuden koulukunnan” kirjoittamisen tulokset eivät kuitenkaan ole samanlaisia kuin kahden ensimmäisen kierroksen. Puheentunnistusohjelmisto on ylivoimaisen tehtävän edessä, kun se joutuu vastakkain jopa kolmen vieraan (so. ei-ohjelmoidun) kielen kanssa – ja vieläpä kolmen eri äänen tuottamina. Sen sijaan, että ohjelmisto lakkaisi tuottamasta tekstiä se kuitenkin jatkaa yhtä vääjäämättömästi ikään kuin se tunnistaisi ohjelmoimattomat kielet (vrt. 1.8 näyte 4 ja video 2.2.1 FI). Kun puheentunnistusalgoritmit eivät löydä tilastollisesti todennäköisimpiä vastineita vieraan kielen sanoille, ne näyttävät etsivän foneettisesti vastaavanlaisia sanoja tuntemastaan kielestä. Kielen kantamilla merkityksillä ei tässä sokeassa käännösprosessissa ole enää mitään sijaa, sillä semanttisten rakenteiden sijaan siinä pyritään kääntämään äännerakenteita kielestä toiseen. Tuloksena on taas läpitunkematonta tekstiä, kirjavaa epäkieltä kuten love.abz:n viimeisessä monologissa, nyt vain sitäkin enemmän, eksponentiaalisesti enemmän. Tämän tutkimuksen taiteelliset osat ovatkin (love.abz)³:n loppuosassa lähempänä Raamatun Baabelin tornin myytissä kuvattua kielten hajaannusta kuin milloinkaan muulloin (3.4FI1). Tässä live-kirjoittamisen dekonstruoidussa muodossa tutkimus kuuntelee hyvän aikaa merkityksiä korvaavaa melua.