Jäsentämäni arvot johdatti minua tutkimaan tanssijan kokemuksia kontakti-improvisaatiossa. Tämä myös rajasi taiteellisten töiden koreografisia valintoja. Pyrkimykseni oli taiteellisissa töissä tukeutua haastatteluaineistosta jäsentämiini sisältöihin ja keskityin niiden edelleen työstämiseen.
Taiteelliset työt mukailivat ajatuksia, joita kirjoitin luvussa 3.5. Somaesteettisten arvojen mukaisesti pyrin taiteellisten töiden ohjaajana ja koreografina ohjaamaan ryhmiä tasa-arvoisesti ja dialogisesti. Tutkimusta tehdessäni olen pohtinut paljon ryhmän ohjaajan vastuuta ja ohjaaja-koreografina toimimista. Mikä on ohjaajan tai koreografin rooli silloin, kun kyseessä on improvisaatio? Tutkimme taiteellisissa töissä somaattisen läsnäoloon liittyviä sisällöllisiä kysymyksiä sekä improvisaatioesitysten rakenteen kysymyksiä. Halusin luottaa siihen, että yksilön ja ryhmän aistimisen ja kuuntelemisen taidot olisivat niitä asioita, jotka nousisivat mielenkiintoisina asioina esiin myös katsojalle. Tutkimuskysymykset kontakti-improvisaation arvoista ja tanssijan kokemuksista hänen katsottuna ollessaan nousivat tärkeiksi erityisesti esityksissä. Koin taiteellisissa töissä olevani toisaalta organisoija, toisaalta ryhmän yhteisöllistäjä ja toisaalta ryhmän herkistäjä. Pyrin siihen, etten vetäjänä jyräisi tai alistaisi esitystä oman esteettisen ajatteluni mukaiseksi, vaan jokainen ryhmässä oleva tanssija voisi vapaasti tehdä valintoja esityksen aikana. Tutkimusmatka johdatti meitä herkistyneeseen somaattisen läsnäolon pariin.
Tanssijoiden läsnäolemisen tapa tai somaattinen läsnäolo oli taiteellisten osioiden yksi tärkeimmistä asioista, joille pyrin ohjaajana antamaan tilaa. Somaattinen läsnäolo oli pikemminkin synnyttämistä ja aikaansaamista kuin johonkin päämäärään pyrkimistä. Nita Little kirjoittaa väitöskirjassaan, kuinka läsnäolo on aktiivista suuntautumista. Hän kirjoittaa läsnäolosta teon sanana, verbi muodossa (Little 2014a, 2–3, 7). Tavoitteeni oli harjoitusprosessien aikana luoda tilanteita, jotka sallisivat hetkessä olemisen, kiireettömyyden ja mahdollistaisivat tanssijoiden kokemuksen somaattisesta läsnäolosta. Tanssijoiden subjektiivisten kokemusten pohjalta kirjoitan heidän somaattisesta kokemuksestaan ja katsottuna olemisesta. Läsnäolon ymmärtämisessä olen käyttänyt apunani Nita Littlen väitöskirjassa ilmenevää aktiivisen länäolon käsitettä.
Liikkeellisten valintojen tekemistä improvisaation aikana ohjasin tanssijoita havainnoimaan tietoista valitsemista. Timo Klemola kirjoittaa:
”Mitä enemmän mielemme vaeltaa kaukana tästä hetkestä, sitä vähemmän olemme läsnä valinnoissa, jota teemme jatkuvasti. Yksi keskeinen mielen harjoittamisen päämäärä on tulla enemmän tietoiseksi valintahetkistä ja erilaisista tunteista ja motiiveista, jotka ohjaavat päivittäisiä ratkaisujamme(…) Tämä liittyy myös siihen, miten koemme vapautemme ja miten näemme valintojemme rajat.” (Klemola 2013, 35.)
Liikkeellisten valintojen tekeminen oli tietenkin sidoksissa myös menneisiin kokemuksiin ja tanssijoiden totuttuihin tapoihin, mutta se oli myös itse valinnan hetkestä tietoiseksi tulemista. Klemola kuvailee tietoisen valitsemisen taidosta, että ”voimme tehdä jatkuvasti uudelleenvalintoja, jotka voivat muuttaa sitä kurssia, johon varhaisemmat valinnat ovat meidät heittäneet” (Klemola 2013, 35).
Taiteelliset työt jakautuivat julkiseen, intiimiin ja kehälliseen tilaan. Jokaista työtä ohjasi kontakti-improvisaation arvojen tutkiminen. Tilalliset ratkaisut olivat taiteellisten töiden prosessin tulosta.