Tutkimuksessani on valtava määrä nimenomaan kokemukseen pohjautuvaa tietoa. John Deweyn käsitteet kokemus, tilanne, tapa ja jatkuvuus ovat tukeneet kontakti-improvisaatiossa syntyneiden kokemusten ja arvojen hahmottamista ja ymmärtämistä. Tässä tutkimuksessa tanssijan subjektiivinen kokemus ja siihen latautunut merkityssisältö ovat yhteydessä omaan kehoon, omaan minään ja tietysti myös kokijan omaan elettyyn elämään. Deweyn pragmatistinen estetiikka pyrkii tuomaan taiteen teorian lähemmäs kokemusta syventääkseen ja tehostaakseen molempia (Shusterman 1997a, 17). Perimmäisenä tavoitteena ei ole varsinaisesti tieto vaan parempi kokemus ja kokemusten reflektointi.
John Deweyn filosofia on laajuudessaan valtava, ja sen tuominen kokonaisuudessaan osaksi tätä tutkimusta olisi liioittelua. Deweyn teos Taide kokemuksena (Art as experience 1934, suomennettu 2010) perustuu William Jamesin Harvardin yliopistossa pitämiin luentoihin, joiden pyrkimys oli osoittaa taiteen, kulttuurin ja jokapäiväisen kokemuksen eheys ja koskemattomuus. (Dewey 2010, 29.) Deweylle taide on, tai sen pitäisi olla, osa jokaisen luovaa elämää, ei pelkästään valittujen taiteilijoiden etuoikeus. Dewey painottaa myös, että yleisö on muutakin kuin vain passiivinen vastaanottaja. Deweyn ajatteluun liittyviä ominaisuuksia on, että hän ei voinut sietää eikä hyväksyä filosofiassa minkäänlaisia dualismeja eikä ristiriitojakaan. Filosofian täytyy Deweyn mukaan toteutua käytännössä, muuten sillä ei olisi mitään merkitystä. Taiteen tutkimuksessa ei tarvita erityisiä tieteen menetelmistä poikkeavia tai niille vastakkaisia metodeja. Deweyn käsitys tieteestä ongelmanratkaisuna ja näkemys tiedon luonteesta on hyvin salliva.
Taideobjektin ja taideteoksen välinen erottelu on John Deweyn pragmatistisen taidefilosofian keskeinen lähtökohta. Taideteos onkin Deweyn mukaan kokemus, jonka taideobjekti tuottaa havainnoijalleen. Tarkoituksena ei ole erottaa näitä asioita toisistaan ja tarkastella pelkkää kokemusta kohteesta irrotettuna. Taideobjektin kokeminen perustuu merkityksiin ja kielellisten ja kulttuuristen merkitysten ymmärtäminen on kykyä käyttää merkkivälineitä, jotka ovat objektiivisia ja julkisia havaitsemisen ja toiminnan välineitä ja kohteita, yhteisiä välineitä. Deweyn filosofian lähtökohtana on ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus. Kokemukset ovat siis jaettuja ja yhteisiä sikäli ja siinä määrin kuin niiden tulkitsemiseen ja jäsentämiseen käytettävät merkitykset ovat jaettuja ja yhteisiä. (Määttänen 2002, 192–193.)
Deweyn keskeisin ja tunnetuin filosofinen käsite on kokemus ja sen rinnalla Dewey usein puhuu myös luonnosta (nature). Luonto ei ole ihmisestä riippumaton ulkomaailma, vaan ympäristö, jonka kanssa ihminen on jatkuvasti vuorovaikutuksessa niin toiminnassa kuin tutkimuksessakin. Kokemus voidaan määritellä tietynlaiseksi tapahtumaksi, johon osallistuu subjekti, ihminen, jonka kokemus se on. Deweyn mukaan kokemuksessa on aina sekä aktiivinen että passiivinen osapuoli, toimiva ja kohteena oleva (Dewey 2010, 29). ”Tieto liittyy aina ihmisen aktiiviseen toimintaan kokemuksen järjestämisessä ja tosiasioiden perustelemisessa” (Niiniluoto 1986, 51). Hän koki teorioiden toimivan välineinä kokemuksen jäsentämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa. (Niiniluoto 1986, 52.)
Kokemus on Deweylle aina toimintaa. Kokemukset ovat jaettuja ja yhteisiä juuri siinä määrin kuin niiden tulkitsemiseen ja jäsentämiseen käytettävät merkitykset ovat jaettuja ja yhteisiä. Ihminen kuljettaa mukanaan omaa historiaansa ja hänen tapansa kokea ja toimia ovat pitkälti aikaisempien kokemusten ehdollistamia. Omaksumme itseemme menneisiin kokemuksiin kuuluvia arvoja ja merkityksiä, ne rakentavat persoonamme. Suurin osa menneistä kokemuksista vaikuttaa nykyhavaintoihimme ja on niiden ehdollistamia. Deweylle tietoisuus ei siis ole ympäristöstä riippumatonta, sen sijaan tietoisuus on yhteisöllistä koska merkitykset ovat yhteisöllisiä. Se on myös kehollista, koska ulkoinen toiminta on mahdotonta ilman fyysistä kehoa. Kehollisuudesta ei taas Deweyn mukaan voi puhua ilman kontekstia; fyysistä ja sosiaalista todellisuutta, jossa toiminta etenee.
Toinen tärkeä käsite Deweyn filosofiassa on tapa. Tapa tarkoittaa tässä toimijan enemmän tai vähemmän vakiintunutta toimintatapaa, sitä että ihminen toimii tai reagoi tiettyihin tapahtumiin juuri tietyllä tavalla. Kokemukset muovaavat ihmisen tapoja ja siten määrittävät kaikkia seuraavia kokemuksia. ”Jokainen kokemus sekä ottaa jotain aikaisemmista kokemuksista ja vaikuttaa jotenkin tulevien kokemusten laatuun.” (Dewey 2010, 27.) Näin Deweyn kokemuksen analyysissä ihmisen tapa toimia voi myös olla esteenä uusien asioiden havaitsemiselle. Dewey pohtii, kuinka elämän lokerointi on vienyt meiltä kyvyn käyttää aistejamme. Hänen mukaansa aistimaailma avaa oven kokemukseen – aistit ovat kokemuksen aines:
”Aistisuus merkityksenä, joka kehollistuu kokemukseen niin suoraan, että se käy kokemuksen omasta valaistuneesta merkityksestä, ilmaisee kuitenkin ainoana osoittimena aistien tehtävän täysimittaisesti. Aistit ovat jäseniä, joilla elävä olento osallistuu suoraan itseään ympäröivän maailman tapahtumiin. Näin osallistuvalle elävälle olennolle maailman vaihtelevaisesta ihmeestä ja säihkeestä tulee tosiasiallisia.” (Dewey 2010, 33.)
Jos kiellämme aistimme, emme saavuta lähellä olevaa kokemusta:
”Enimmäkseen eri aistit eivät yhdy kokemuksessamme kertomaan mitään yhteistä ja avartunutta tarinaa. Näkemisessämme ei ole tunnetta, jolloin myös kuulemamme asiat jäävät toiskätisiksi, koska näkökykymme ei tue niitä. Jotakin koskettaessamme yhteytemme siihen jää vajavaiseksi, sillä kosketukseemme ei yhdisty saumatta aistittuja laatupiirteitä, jotka ulottuisivat pintaa syvemmälle.” (Dewey 2010, 32.)
Kokemuksen filosofina tunnetun Deweyn näkemys esteettisestä kokemuksesta selittää ihmisen toiminnan subjektiivisen kokemisen tapaa. Ydinajatus on, että havaitsemamme merkityksellisyys ei ole seurausta assosiaatiosta tai reagoinnin tavoista, vaan menneisyydestä havaintoon tulevat merkitykset ovat välittömästi havaittavia laatuja. Havainnosta ei voi erottaa oletettuja puhtaita aistilaatuja ja merkityksiä erilleen. Havainnossa on välittömästi itsessään tunnetta ja merkitystä, jotka ovat aina osittain aikaisemman kokemusten määrittämiä. Dewey rinnastaa ihmisen tavan toimia ja aistimisen avulla tapahtuvan havaitsemisen. Aistisuus sisältää Deweyn mukaan paljon asioita: ”Aistimusvoimaisen lisäksi myös aistimuksellisuuden, aistihavainnot, aistiherkkyyden ja aistittavuuden” (Dewey 2010, 33). Tässä tutkimuksessa käytän sanaa aistisuus juuri Deweyn ajattelua mukaillen. Aistisuuteen sisältyy melkeinpä kaikki aina silkasta fysikaalisesta ja emotionaalisesta ärsykkeestä alkaen aistimiseen tai aistitajuun itseensä eli välittömässä kokemuksessa esiintyvien asioitten merkitykseen. (Dewey 2010, 33.)
Kolmas tärkeä Deweyn käyttämä käsite on tilanne. Se, että ihminen elää maailmassa (luonnossa), tarkoittaa Deweyn mukaan konkreettisti sitä, että hän elää tilanteiden muodostamassa sarjassa. Ihminen on osa luontoa, ja tilanne koostuu kokemuksen sekä sisäisistä että objektiivisista tekijöistä, siis sekä ihmisestä (kokijasta) itsestään (tapoineen) että muista ihmisistä ja tapahtumista, jotka ovat kulloisessakin kokemuksessa läsnä (Dewey 2010, 41). Sisäisillä ja ulkoisilla seikoilla on vuorovaikutuksen periaatteen mukaan ”yhtäläiset oikeudet” kokemuksessa (Dewey 2010, 38–40). Näin kokemus ei ole privaatti, vain yksilölle itselleen kuuluva tapahtuma, joka muuttaisi vain hänen tapojaan. ”Jokaisella aidolla kokemuksella on aktiivinen puoli, joka muuttaa jossain määrin niitä objektiivisia olosuhteita, joissa kokemus on saatu.” (Dewey 2010, 34.)
Esimerkiksi maalauksen esteettien muoto ei ole Deweylle sen värien ja muotojen sommitelma, vaan niiden ja niihin kuuluvien välittömien arvojen ja merkitysten sommitelma.
”Vaikka valmiita teoksia ylistettäisiin kuinka, ei tämä sinänsä edesauta niiden ymmärtämistä tai synnyttämistä. Voimme nauttia kukistakin, vaikkemme tietäisi mitään maaperän, ilman, kosteuden ja ne aikaansaaneiden siementen keskinäisistä vuorovaikutuksista. Kukkia ei kuitenkaan voi ymmärtää ottamatta huomioon juuri noita vuorovaikutuksia – ja teoria on ymmärtämistä. Teorian tarkoituksena on saada selville taideteosten tuottamisen ja havaitsemisen luonne.” (Dewey 2010, 21.)
Näin tilanteesta ja ympäristöstä, jossa kokemus tapahtuu, tulee yhtä tärkeitä kuin itse kokemus. Tässä tutkimuksessa tilanne ja ympäristö on huomioitu kolmessa taiteellisessa työssä. Ensimmäisessä taiteellisessa työssä julkinen tila, toisessa intiimi tila ja kolmannessa kehällinen tila määrittivät myös tanssijoiden kokemuksia.
Keskeistä kaikelle kokemukselle on Deweyn mukaan jatkuvuus. Tämä viittaa siihen, että kokemuksessa yhtyvät mennyt, nykyinen ja tuleva. Ihminen jäsentää menneen kokemuksen perusteella vallitsevaa tilannetta ja siihen liittyviä mahdollisuuksia ja suuntautuu tällä tavalla tulevaan. Onnellisille hetkille on Deweyn mukaan tyypillistä, että niissä mennyt ja tuleva sulautuvat nykyisyydessä. Tällöin ymmärrämme menneen avulla maailmaa ja näemme tulevaisuuden mahdollisuuksina. Liian usein oleilemme kuitenkin Deweyn mielestä käsityksissä siitä, mitä tulevaisuus tuokaan, ja hajaannumme sisältä.
”…koska hylkäämme nykyhetken niin usein menneisyyden ja tulevaisuuden hyväksi, toteuttavat yksittäisen esteettisen kokemuksen ihannettamme vain jotkin onnekkaat hetket, joina kokemus on täyteläinen… ihminen kiinnittyy ympäristöönsä ja herää sen ansiosta kunnolla eloon ainoastaan silloin, kun sitä ei vaivaa menneisyys eivätkä tulevaisuuden odotukset hämmennä sitä.” (Dewey 2010, 29.)
Jatkuvuus on kiinnittymistä läsnäolevaan hetkeen, jossa huoli tulevaisuudesta ei rajoita tapahtumaa eivätkä menneisyyden kokemukset vaivaa mieltä. Taiteella on Deweyn mielestä erityistä voimaa, koska se pystyy vaalimaan niitä hetkiä, joissa menneisyys syventää nykyisyyttä ja nykyhetki herättää henkiin tulevaisuuden. Kokemus muuttuuu esteettiseksi kokemukseksi tullessaan osaksi täsmällistä rytmistä liikettä kohti täyttymystä. (Dewey 2010, 29.)
Aistimaailmalla on Deweyn esteettisessä kokemuksessa suuri merkitys. Dewey tekee eron tunnistamisen ja havaitsemisen välille. Tunnistamisessa nimeämme tapahtuman aikaisemman kokemuksemme pohjalta. Havainnossa antaudumme aktiiviseen vuorovaikutukseen havaittavan kanssa ja kokemuksemme havaittavasta tuoreutuu. Aivan kuten tunnistamisessa, myös havainnossa mennyt kokemus osallistuu havaintoon, mutta siinä se lisäksi uudistuu itse koetun valossa. Tapahtuu rekonstruktio ja havainto kehittyy ajassa. (Dewey 2010, 29–30.)
Esimerkiksi taideteos edellyttää yleisöltä kykyä sulauttaa mennyt kokemus merkityksineen, tunteineen ja arvoineen välittömästi havaittavaan teokseen. Havainnossa on siis välittömästi itsessään tunnetta ja merkitystä, jotka ovat aina osittain aikaisemman kokemusten määrittämiä. Jatkuvuuden kokemuksen voi rinnastaa ihmisen flow-kokemukseen. Kyseisessä hetkessä mennyt ja tuleva sulautuvat nykyhetkessä, se on rytmistä liikettä kohti täyttymystä ja samalla havainto kehittyy ajassa.
Tässä tutkimuksessa jatkuvuuden käsite auttoi ymmärtämään tanssijoiden liikkeellisen valinnan kokemuksia.