2.1 Fragmentti 13
Tämän neliosaisen opinnäytetyön toisen osan ensimmäisessä fragmentissa, fragmentti 13:ssa, digitaalinen taiteellinen tutkija (engl. lyhenne DAR) päättää vaihtaa keskustelun suuntaa. Kuten N. Katherine Hayles tekee kirjansa How We Think – Digital Media and Contemporary Technogenesis (2012) toisella sivulla, DAR:kin kääntyy fragmentti 13:ssa tarkastelemaan digitaalisen teknologian käytön vaikutuksia aivojen toimintaan. Tämä teko – Haylesin tekstuaalinen jäljittely – on suoraa jatkoa DAR:n tämän työn ensimmäisessä osassa, Prologissa, aloittamalle Hayles-sovitukselle.
DAR näyttää olevan johdonmukainen yrityksessään seurata Haylesin antamaa mallia etääntyen tästä vain silloin kun hänen taiteellinen praktiikkansa antaa aihetta väliintulolle. Asemapaikastaan Haylesin ja lukijan välillä DAR siten suorittaa ei vain Haylesin uudelleenmuotoilua tai kielensisäistä käännöstä (2.1FI1), vaan uudelleenkirjoitusta tai – ottaakseni jo esiin käsitteen johon palaan hetken kuluttua – uusiokäyttöä. Kuten sanottu, tässä kuten muissakin yhteyksissä DAR lähestyy aihetta (verkottuneiden teknologioiden käytön vaikutuksia aivojen toimintaan) käytännön eli oman praktiikkansa kautta. Niinpä hänen monialainen asiantuntemuksensa asettuu Haylesin eri tavoin monialaisen asiantuntemuksen rinnalle.
Nauru ja muut ruumiilliset vaikutukset
Lähestyäkseni fragmentti 13:a haluan puuttua kahteen sen varhaisemmassa versiossa esiin tulevaan käännösasiaan (vrt. fragmentti 13 vuodelta 2017 kuvassa 2.1.1 olevaan vuodelta 2016 peräisin olevaan versioon). Varhaisemmassa käännösversiossa tulee nimittäin esiin humoristinen yksityiskohta, jonka johdosta on syytä tehdä ensin yleisempi huomio: tässä opinnäytetyössä esiintyvien käännöskuvien (tai -laatikoiden, kuten niitä kutsun) ja videotekstien tarkoitus on korostaa algoritmisen käännöksen keskeistä roolia tässä tutkimuksessa. Koska katseella on ajan myötä taipumus hypätä algoritmisten käännösten yli, kuten omasta kokemuksestani tiedän, on huomio kiinnitettävä niihin uudelleen. Näin on ainakin kahdesta eri syystä: 1) algoritmiset prosessit ja niiden tulokset muuttuvat jatkuvasti ja 2) vain pysymällä niiden läheisyydessä – tai vaikutuspiirissä – on mahdollista tutkia algoritmisten prosessien vaikutuksia.
Tässä tarkoituksessa siteeraan DAR:n suomenkielisen Hayles-sovituksen englanninkielistä algoritmista käännöstä: ”Even the activities related to the use of the most prosaic computer, such as fingertip and moving the trackpad or double clicks, has been shown to cause significant changes in brain function” (ks. kuva 2.1.1). Käännösalgoritmit ovat vaihtaneet adjektiivin paikkaa niin, että ”prosaic” (”arkipäiväisen” asianmukainen englanninnos) ei enää viittaa tietokoneen käyttöön liittyviin toimintoihin vaan tietokoneeseen itseensä. Lisäksi käännösohjelma on lisännyt aiheettoman ”and”-sanan siihen virkkeen osaan, jossa näitä toimintoja kuvataan katkaisten omituisesti ”fingertipin” ja ”moving the trackpadin” yhteyden.
Näin ollen tässä algoritmisen käännöksen esimerkkitapauksessa meille jäävät arkipäiväinen tietokone, sijoiltaan siirretty sormenpää ja tietokoneen käyttöön liittyviä toimintoja, joiden on ”todettu aiheuttavan merkittäviä muutoksia aivojen toiminnassa” (2.1FI2). Tärkeämpää on, mitä käännös näyttää antavan ymmärtää: mitä jännittävämpi ja epätavallisempi tietokone – eli mitä vähemmän proosallinen –, sitä suurempi sen vaikutus aivojen toimintaan. Sen sijaan, että yrittäisin vahvistaa tai kumota tätä väitettä viittaan ilmiöön joka on käynyt ilmeiseksi tämän tutkimuksen kuluessa: algoritmiseen käännökseen liittyy erityinen huumori ja monitahoinen nauru, joka tuo ruumiin ja ruumiillisuuden mukaan kirjoitus- ja lukemisprosesseihin.
Se, miten tämä nauru syntyy, toisin sanoen miten algoritmisen käännösprosessin todistaminen vaikuttaa aivoihimme – tarkemmin ottaen sen kielikeskuksiin eli Brocan ja Wernicken alueisiin – olisi kiehtova lähtökohta verkottuneen teknologian vaikutuksia hermostoomme käsittelevään monialaiseen tutkimukseen. Tässä yhteydessä voin tuoda esiin havaintoni, että nauru näyttää laukaisevan kaikkeen ihmisen ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen liittyvää mutta erityisesti kielellisellä alueella korostuvaa jännitettä. Algoritmisten käännösprosessien seuraaminen synnyttää monenlaista naurua. Miltei pakonomaisen, jopa uuvuttavaksi käyvän, kyyneleet silmiin tuovan ja leukaperät kipeyttävän naurun lisäksi olen kokenut ja erilaisissa yleisöissä havainnut myös rauhallisempaa, hillitympää naurua.
Tämä jälkimmäinen naurun muoto muistuttaa vitsin synnyttämää naurua, minkä takia se tuottaa tuttuuden tunnetta ja psykofyysistä rentoutuneisuutta. Tällä jännityksestä vapautumisen kokemuksella on puolestaan se vaikutus, että algoritmiset mediat – koneellinen kääntäminen ja puheentunnistusteknologia tämän tutkimuksen tapauksessa – alkavat tuntua tutuilta, kumppaninomaisilta, jopa inhimillisiltä (2.1FI3). Multimediaalinen opinnäytteeni tarjoaa lukija-katsojalle mahdollisuuden havainnoida tässä kuvatun kaltaisia naurun muotoja ja algoritmisen käännöksen muita ruumiillisia vaikutuksia omakohtaisesti.
Kuvien ja videoiden kautta lukija-katsojalla on mahdollisuus kokea joiltain osin tutkimuksen taiteellisissa osissa esillä olleiden kirjoitus- ja lukemisprosessien kaltaisia prosesseja. Tällä tavalla opinnäytetyö jatkaa ja laajentaa taiteellisten osien työtä toisessa kontekstissa (ks. 3.1). Psykofyysiset vaikutukset ovat mielestäni samanlaisia molemmissa tapauksissa. Kuvat ja videot eivät siis ole pelkästään – tai edes ensisijaisesti – dokumentaatiota, vaan kutsuja astua algoritmien edellä mainittuun vaikutuspiiriin.
Mukauttaminen
Toinen käännöskysymys, johon fragmentti 13 antaa aihetta liittyy käännökseeni Haylesin katkelmasta (ks. sovitettu Hayles-katkelmasta 11). Huomioni kiinnittyy Haylesin alkutekstissä käyttämään ”repurpose”-verbiin, joka perusmerkitykseltään tarkoittaa ”käyttää uuteen tarkoitukseen” tai ”mukauttaa käytettäväksi eri tarkoitusta varten”. Suoranaista vastinetta verbille ei suomen kielessä ole, mutta näiden käännösten lisäksi on ehdotettu seuraavia: ”kierrättää”, ”ottaa parempaan käyttöön”, ”muuttaa” ja ”muuntaa”. Myös ”uudelleen ohjaamista” ja ”uudelleen yhdistelemistä” on ehdotettu. Ehdottamani ”mukauttaa” on sekin kompromissi, joka käännetään sanoilla ”adapt” tai ”assimilate” (assimiloida eli yhtäläistää, samankaltaistaa, mukauttaa, sulauttaa; biologiassa yhteyttää).
Kääntämisen vaikeuttakin tärkeämpää on kysyä, mihin Hayles sulkumerkkeihin sulkemallaan verbillä viittaa. Hayles kirjoittaa, että tavanomaiset tietokoneen käyttöön liittyvät toiminnot ”saattavat olla tavattoman tehokkaita uudelleenkoulimaan (tai tarkemmin ottaen: mukauttamaan) hermopiirejämme” (Hayles 2012, 2, painotus lisätty). ”Uudelleenkoulia” ja ”mukauttaa” -verbien välinen merkitysero on minusta huomattava (vrt. engl. ”retraining” ja ”repurposing”).
Mihin erilaisiin tai uusiin tarkoituksiin vuorovaikutuksemme verkottuneen teknologian kanssa on hermostoamme koulimassa tai jopa mukauttamassa? Jos oma teknologian käyttömme on tämän muutosprosessin alullepanija ja syy, kuka tai mikä itse asiassa koulii tai mukauttaa ketä tai mitä? Mitkä ovat kehityksen seuraamukset?
Viimeistään tässä vaiheessa vaikuttaisi selvältä, että DAR:n Haylesin kirjasta ja kirjalla suorittaman tekstuaalisen sovituksen lisäksi on käynnissä toinen, rinnakkainen ja perustava mukauttaminen, nimittäin biologinen, evolutionistinen adaptaatio, mihin Hayles viittaa teknogeneesin käsitteellä (2.1FI4), ihmisen ja digitaalisen teknologian keskinäisellä, vastavuoroisella evoluutiolla (Hayles 2012, 10). Tässä tutkimuksessa teknogeneesiin liittyvä kysymys koskee sitä, jos ja miten verkottuneen, ohjelmoitavan teknologian laajamittainen käyttö uudelleenkoulii ja mukauttaa meitä, tutkimuksen kirjoittamiseen osallistuvia inhimillisiä toimijoita ja toisaalta miten me omalla toiminnallamme muokkaamme teknologiaa (ks. 3.5).
Viitteet
2.1FI1
Kirjoituksessaan ”On Linguistic Aspects of Translation” (suomentamaton) Roman Jakobson käsittelee kolmea kääntämisen lajia: 1) ”intralingual translationia” eli kielensisäistä kääntämistä, jossa sanallisia merkkejä tulkitaan toisilla, samaan kieleen kuuluvilla merkeillä; 2) kieltenvälistä eli varsinaista kääntämistä, jossa sanallisia merkkejä tulkitaan toisen kielen avulla; ja 3) intersemioottista käännöstä, jossa sanallisia merkkejä tulkitaan ei-verbaalisen merkkijärjestelmän avulla (ja kaiketi myös toisinpäin) (Jakobson 1971FI, 261).
2.1FI2
Trujillon ymmärrettävyysasteikolla – väline, jota käytetään arvioimaan konekäännöksen tuloksia – tämä esimerkki voisi sijoittua kategoriaan 3: ”Lauseen perusvaikutin on selvä, mutta joissakin yksityiskohdissa on epäselvyyttä johtuen kielioppi- ja sanavalintaongelmista. Lauseen merkityksen selventämiseksi olisi tarkasteltava alkukielistä lausetta.” Parhaassakin tapauksessa se voisi sijoittua viisikohtaisen asteikon kategoriaan 2: ”Lauseen merkitys on selvä, mutta kieliopissa, sanankäytössä ja tyylissä on joitakin ongelmia, minkä takia kokonaislaatu on heikompi kuin 1.” (Tobin 2015, 102.)
2.1FI3
Tuttuuden vaikutelma ja “inhimillisyys” ovatkin tutkimusaiheita ihmisen ja robottien vuorovaikutusta tutkivalla robotiikan alalla (engl. human-robot interaction) (ks. esim. M. Kim et al. 2011FI, 24).
2.1FI4
Olen kääntänyt englanninkielisen technogenesis-termin ”teknogeneesiksi” seuraten muiden genesis-päätteisten termien vakiintuneita suomennoksia: ontogenesis | ontogeneesi (yksilönkehitys), phylogenesis | fylogeneesi (lajin- tai suvunkehitys). Teknogenia olisi toinen suomennosvaihtoehto.