Tutkimusprosessin seurauksena syntyi menetelmiä, joita käytin viimeisen taiteellisen työn, Terraario-teoksen (2006), harjoittamiseen. Edellisen työn, Hetken koreografiaa -projektin toisen osan aikana oli tullut selväksi Alexander-tekniikan yksityistuntien merkityksellisyys. Ne kehittivät esiintyjien itsen käyttöä tietoisemmaksi. Kohtaamisemme yksityistunnilla kahden kesken edisti myös dialogisen yhteyden syntymistä. Kontakti-improvisaation harjoitteet auttoivat kasvattamaan itsen käytön ymmärrystä sekä suhdetta toiseen esiintyjään. Esityksen nyt-hetkessä luotavaan koreografioimiseen tarvittava herkästi havainnoiva kompositiontaju tarkentui harjoittelemalla ajan- ja tilankäytöllisiä elementtejä. Soveltamalla Alexander-tekniikkaa kehittämiini tanssinharjoitusmenetelmiin oli mahdollista lisätä seuraavia tutkimuksen aikana tärkeiksi nousseita tekijöitä, joita esiintyjä tarvitsee koreografioidakseen esityksen nyt-hetkessä:

  • tietoinen itsen käyttö
  • kontakti itseen, toiseen ja tilaan
  • havainnoiva ja tiedostava asenne
  • avoin ja arvostava asenne niin itseä kuin toista kohtaan
  • rohkeus kohdata tuntematon reaktio, tilanne, impulssi

Tutkimusprojektien aineistoa käsitellessäni syntyi halu koetella kehittämiäni koreografian luomisen menetelmiä, ja vuonna 2010 tein viiden tanssijan, valosuunnittelijan, äänisuunnittelijan ja pukusuunnittelijan kanssa teoksen Drómos – liikkeen jälki.(57) Työ ei kuulu tutkimuksen tarkastettuihin taiteellisiin töihin, vaan se on seurausta tutkimustyöni löydöksistä ja muodostaa siten eräänlaisen taiteellisen johtopäätöksen sille.

Drómos – liikkeen jälki esitettiin Helsingin taidemuseossa Tennispalatsin näyttelytilassa osana Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelyn ohjelmistoa 1.–11.12.2010. Työryhmään kuuluivat lisäkseni tanssija-koreografit Nina Viitamäki, Riikka Theresa Innanen, Anni Rissanen, Giorgio Convertito ja Janne Aspvik, valosuunnittelija Tomi Humalisto, äänisuunnittelija Jouni Tauriainen ja pukusuunnittelija Terttu Torkkola.

Harjoitusprosessi seurasi pitkälti Terraario-teoksen valmistamisen viitoittamaa tietä. Työskentelimme tämän luvun alussa kuvaamieni esiintymisen menetelmien parissa. Harjoitukset sijoittuivat vuodenmittaiselle ajanjaksolle. Tanssijat saivat Alexander-tekniikan yksityistunteja haluamansa määrän. Halusin kaikkien projektien kohdalla jättää yksityistunneilla käymisen vapaaehtoiseksi, koska tämä menetelmä toimii parhaiten itse valittuna työskentelytapana. Yhteisiä yksittäisiä työskentelytapaamisia oli ensimmäisen puolenvuoden aikana kuusi. Tämän jälkeen meillä oli kiinnostava ja intensiivinen työskentelyjakso Koneen Säätiön Saaren kartanon residenssissä 16.–25.8.2010. Siihen osallistui lisäkseni neljä tanssijaa viidestä, ja valosuunnittelijakin oli mukana puolet ajasta. Kymmenen päivän residenssi harjoituksineen antoi mahdollisuuden uudenlaiseen tutustumiseen ja kohtaamiseen yhdessä kokaten ja retkeillen harjoitusten välipäivänä. Tämä oli tärkeää erityisesti, koska projektissa oli kaksi uutta tanssijaa, joiden kanssa en ollut aiemmin tehnyt yhteistyötä. Oli helppoa jatkaa näin syntyneeltä pohjalta harjoituksia marraskuun ajan ennen esityksiä.

Pohdimme työryhmässä paljon esityksen suhdetta näyttelytilaan ja näyttelyn taideteoksiin. Miten esiintymiselle syntyy näyttämöitä ja miten niitä luodaan etukäteen esimerkiksi esiintyjän sijoittumisella tilaan tai valojen käytöllä? Näyttelyn taideteokset olivat ilmaisultaan vahvoja ja niihin oli luotava suhde. Emme pyrkineet kuitenkaan kertovaan vaan pikemminkin assosiatiiviseen suhteeseen näyttelyn töiden kanssa.

Käsiohjelmatekstissä avaan työtä seuraavasti:

… Esityksen rakenne koostuu tilallisista ratkaisuista ja teemallisista tehtävistä, jotka olen antanut tanssijoille. Tanssin teemoina ovat; kontakti, jakaminen, kosketus – estämisen ja myötätekemisen valta/voima – peittäminen ja paljastaminen. Tanssijat tekevät lopullisen koreografian valitessaan liikkeen, suhteen toisiinsa ja yleisöön sekä näyttelyn teoksiin. Koreografioiminen tapahtuu esityksen nyt-hetkessä…

…kreikankielen sana drómos, joka tarkoittaa niin tallaantumalla syntynyttä kulkuväylää kuin tietä tai sisäänkäyntiä. Kreikkalainen tuttavani sanoi sitä käytettävän myös merkityksessä ”löytää tiensä”. Drómoksen liitteenä oleva ”liikkeen jälki” taas tuo esiin ajatukseni tanssista, joka jättää niin tekijään kuin katsojaan jäljen ja tilaan piirtyvän muiston. Tekomme, liikkeemme jättävät myös koko ajan jälkiä hermostoomme ja sitä kautta lihaksiimme. Tällä on yhteys Alexander-tekniikkaan, jossa tiedostamalla tottumuksia ja purkamalla toimimattomia tapoja voidaan saada valinnan vaihtoehtoja, uusia mahdollisuuksia valita tekemisen suunta. (Lahdenperä 2010.)

Drómoksen harjoitus- ja esitysprosessista muodostui minulle tutkimukseni yhteenveto. Palatessani kokeilemaan tutkimuksen aikana syntyneitä työtapoja teoksen luomiseksi ammattilaisprojektin yhteydessä, saatoin todeta ne hyvin toimiviksi. Tästä oli apua käsitellessäni tutkimuksen aikana syntynyttä aineistoa kirjalliseksi raportiksi. Palaaminen käytännön työhön, harjoitusprosessiin, nosti kirjallisen- ja videoaineistoni elävämmäksi tutkimuksen taiteellisten töiden osalta. Tutkimusprosessin myötä olin kehittänyt käyttökelpoisia menetelmiä soveltaa Alexander-tekniikkaa taiteelliseen työskentelyyn. Drómoksen tanssijoiden itsen käyttö vahvistui Alexander-tekniikan yksityistunneilla. Heidän kontaktinsa esitystilanteessa oli niin duettotyöskentelyssä kuin koko ryhmän välillä herkkää, rohkeaa ja antautuvaa. He loivat teoksen jokaisella esityskerralla aina uudenlaisena, kuitenkin yhteisiin teemoihin pohjautuen. Teos tarjosi minulle mahdollisuuden jatkaa kehittämieni menetelmien käyttämistä.

Tutkimusprosessi on ollut erittäin arvokas. Se johti Aava-teoksen aikaisesta ja sitä edeltäneestä koreografisesta ajattelustani tietoisempaan työskentelymenetelmien valintoihin. Löysin dialogisemman, teoksen yhteisomistajuutta tukevan työskentelyasenteen. Se mahdollisti Terraario-teoksen nyt-hetkessä syntyneen, joka esityksessä uutena ilmenneen koreografian. Drómoksen työprosessin aikana vakuutuin kehittämieni menetelmien käyttökelpoisuudesta ja merkityksestä taiteellisessa työskentelyssäni. Nyt vuonna 2013 hyödynnän niitä edelleen työssäni.

Drómos – liikkeen jälki 8.12.2010. Esitystallenne. Kuvaaja Kari ”Ufo” Tossavainen.
57) Projekti sai apurahoja seuraavilta tahoilta: Valtion tanssitaidetoimikunta, Helsingin kulttuurikeskus, Koneen säätiö ja Teatterikorkeakoulu.