Hetken koreografiaa -projekti sisälsi tutkimukseni kannalta käänteen Alexander-tekniikan käytön suhteen. Ensimmäisen vaiheen aikana teimme Alexander-tekniikan harjoitteita vielä vain ryhmässä, mutta toiseen vaiheeseen sisällytin myös yksityistuntien antamisen. Alexander-tekniikkaa opetetaan Euroopassa perinteisesti pääasiassa yksityistunteina ja vain poikkeuksellisesti ryhmätilanteessa. Projektin toiseen vaiheeseen osallistuneet kymmenen esiintyjää, niin tanssijat kuin muusikot, saivat haluamansa määrän yksityistunteja. Kymmenellä esiintyjällä tuntien määrät vaihtelivat nollasta yhteentoista. Kaikilla projektiin osallistuneilla oli myös hiukan aikaisempaa kokemusta yksityistunneista. Tunnit sovittiin henkilökohtaisesti yhteisten harjoitusten ulkopuolelle. Keskimäärin tunteja tuli 5,2 henkilöä kohti. Toisen vaiheen aikana jatkoin kuitenkin edelleen Alexander-tekniikan tuomista myös ryhmäharjoituksiin.

Projektin ensimmäisessä vaiheessa Alexander-tekniikan ryhmäharjoittelussa käytössä olivat aktiivinen lepoasento, inhibition ja suuntausten käyttäminen sekä niin sanottu tuolityö eli istumaan menemiseen ja seisomaan nousemiseen liittyvien reaktioiden tarkastelu. Viimeksi mainittua tein yhden henkilön kanssa kerrallaan, jolloin toteutui myös tekniikkaan liittyvä käsillä ohjaaminen. Samaan aikaan muut tekivät aktiivista lepoasentoa tai omaa lämmittelyään. Lepoasennosta liikkeelle lähtemisen hetki johdattelee tekniikan soveltamiseen myös liikkuessa. Yksi minulle tärkeistä Alexander-tekniikkaan liittyvistä kysymyksistä on, mitä tapahtuu ennen kuin jotakin tapahtuu. Liikkeelle lähtemisessä tapahtuvien reaktioiden ja liikkeellä ollessa tehtävien valintojen tiedostaminen kasvattaa tekniikan käyttöönottomahdollisuuksia tanssissa. Inhibitio ja suuntaaminen siis mahdollistavat uudelleenvalinnan eli vapauttavat totutusta, ja näin avautuu tila valita toisin, totutusta poikkeavasti ja kyseisellä hetkellä on mahdollisuus toimia entistä spontaanimmin. Esimerkiksi jos tottumuksenmukainen reaktioni ärsykkeeseen olisi ojentaa käteni kurkotukseen tiettyä liikerataa noudattaen, inhibition käyttäminen mahdollistaa toisen reitin tai kokonaan toisen toiminnan valitsemisen. Harjoitusta tarvitaan runsaasti, jotta päästään ärsykkeen vastaanottamisen ja siihen reagoimisen eli toiminnan väliin, jolloin inhibition käyttäminen on mahdollista. Ensimmäisen harjoitusvaiheen aikana esiintyjät olivat saaneet ryhmäharjoitusten yhteydessä kokemuksia tästä edellä mainitusta reaktion ja sen toiminnaksi muuttumisen ehkäisemisestä eli inhibition käytöstä. Siksi he kokivat henkilökohtaisen Alexander-tekniikan työskentelyn erityisen tarpeelliseksi nimenomaan viimeisinä harjoituspäivinä ja ennen esityksiä. Tämä rohkaisi minua tuomaan yksityistunnit mukaan seuraavaan jaksoon.

Olen antanut kolmen tutkimukseeni liittyvän projektin esitysperiodien jälkeen esiintyjille Alexander-tekniikkaan ja harjoitusprosessiin liittyviä kysymyksiä. Päänäkökulmani on kuitenkin alusta asti ollut tarkastella tutkimuksen aineistoa koreografin asemastani. Kuvasin harjoituspäiväkirjoihini mahdollisimman tarkasti omaa työtäni ja kirjasin kyllä työryhmältä tulleita kommentteja sekä keskustelujen kautta saamaani informaatiota. Esiintyjät vastasivat kysymyksiin vaihtelevasti.  Aavan työryhmältä en saanut kirjallisiin kysymyksiini vastauksia lainkaan. Hetken koreografiaa -projektin ensimmäisen vaiheen jälkeen sain kolmelta esiintyjältä vastaukset, toisen osan jälkeen en kysymyksiä lähettänyt. Viimeisen projektin, Myrskyn ja myötätuulen terraarion, jälkeen koin tanssijoiden palautteet tärkeiksi ja sainkin kaikilta viideltä tanssijalta vastaukset, joita avaan sen prosessin kuvauksen yhteydessä. Välitön tila – hetken koreografiaa -vaiheen jälkeen pyysin esiintyjiä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Kuinka paljon olet tehnyt Alexander-tekniikkaa yksityistunteina tai ryhmätilanteessa?
2. Jos sinulta kysytään, mitä Alexander-tekniikka on, miten vastaat?
3. Miten käytät Alexander-tekniikkaa esiintyessäsi tai muuten elämässäsi?
4. Kommentteja Välitön tila -esityksistä ja harjoituksista

Sain vastauksia runsaan kuukauden sisällä esitysperiodista kahdelta tanssijalta neljästä ja yhdeltä muusikolta kolmesta. Ensimmäisen kysymyksen vastaukset paljastavat, että kaikki kolme vastannutta olivat jo aiemmin tutustuneet Alexander-tekniikkaan ryhmäopetustilanteessa ja että heillä oli kokemus muutamasta yksityistunnista.

Toisen kysymyksen olin asettanut kuullakseni, millainen käsitys vastaajilla oli tekniikasta. Kaikki kuvasivat vastauksissaan kehotietoisuuden lisääntymistä ja tottumusten purkamiseen liittyviä kokemuksia. Riikka Theresa Innanen kertoi, että hän oli aiemmin käsittänyt tekniikan vain fysiologisena, kehon käyttöön liittyvänä välineenä. Prosessin aikana hän oli kuitenkin alkanut pohtia sen mahdollisuutta taiteellisena lähestymistapana ja ”metodina” teokselle (Innanen 28.8.2004). Tulkitsen tämän kommentin liittyvän siihen, miten tanssia opettavat henkilöt Alexander-tekniikasta vaikuttuneina tuovat sitä omaan opetukseensa korostaen usein vain yksittäisiä suuntauksia ja kehon linjausta. Tuolloin Alexander-tekniikkaan liittyvä, kokonaisvaltaisen tietoinen ajattelu tai ohjaus (conscious control) itsen käytössä jää huomiotta. Painotus on suuntauksessa (direction) ja pääasia eli inhibitio eli ei-reagoiminen jää käyttämättä.

Kolmannen kysymyksen vastaukset toivat esille, että kaikki olivat onnistuneet käyttämään ja hyödyntämään Alexander-tekniikkaa harjoitus-, esiintymis- tai arkitilanteissa. Olin iloisesti yllättynyt vastauksista. Ville Hukkiselle tekniikan käyttäminen oli lähinnä aktiivisessa lepoasennossa makaamista ja suuntausten käyttämistä (Hukkinen 5.7.2004). Päivi Rissanen taas sai esiintymisjännityksen laskemaan, suuntausten käyttäminen selkeytti kehollisuutta, ja ”liikkeellinen suttu” oli vältettävissä improvisaatioesityksessä. Hänellä oli myös kokemus kesälomalta, jolloin hänen oli mahdollista purkaa kehostaan niittämisen jälkeinen rasite Alexander-tekniikan avulla. (Rissanen 14.8.2004.) Rissanen kuvaa lisäksi arkikokemustaan raitiovaunussa istuessaan seuraavasti:

… mieli oli jotenkin epäselvä. Huomasin istuvani jalat tuttuun tapaan ristissä ja alaselkä sen mukaisesti kurtussa. Korjasin jalat solmusta auki, ajattelin kantapäitä poispäin istuinluista ja polvia kuten olet ohjannut. Ja kas, alaselkä leveni ja ihme ja kumma, kun kehollinen muoto/suunta selkeytyi, ajatuksetkin alkoivat olla selkeämpiä. (Rissanen 14.8.2004.)

Vastanneista Innasella oli eniten aikaisempaa kokemusta tekniikasta sekä ryhmä- että yksityistunneilta. Hän oli käynyt viiden ja kymmenen päivän mittaiset kurssit joitakin vuosia aikaisemmin, ja hänen tanssinopettajansa olivat tuoneet tekniikkaa omaan opetukseensa. Innanen kertoi käyttävänsä aktiivista lepoasentoa aina, kun mielessä tai kehossa on ”tukkoisuutta” tai epämukavuutta. Jos makuulle asettuminen ei ole mahdollista, pelkät suuntaukset ovat käytössä. Hän sanoi myös aloittavansa tanssilämmittelyt Alexander-tekniikan avulla pyrkien ”löytämään suuntaukset ja mielentilan, jossa keho voi liikkua ja mieli luoda vapaasti (lue vapaammin)”. Myös joogaa Innanen kertoi tekevänsä Alexander-tekniikkaa hyödyntäen, ja arkipäivän tilanteissa hän miettii tai tekee asioita tekniikan näkökulmasta. (Innanen 28.8.2004.)

Neljännen kysymyksen, esitys- ja harjoitusjakson vapaan kommentoinnin, osiossa Ville Hukkinen sanoo, että ”Alexander-tekniikka toimi loistavasti johtolangaksi ja ajatusimpulssiksi ryhmälle: ilahduttavasti sekä kehossa että ajatuksissa tuntui uutta liikahtelua” (Hukkinen 5.7.2004). Päivi Rissanen toteaa: ”Se alkoi käydä mielessäni aina silloin tällöin esitysten aikana, ja huomasin sen selkeyttävän kehollista olemustani, liikkeellistä tarkkuutta, tuovan tanssillista ajattelua.” Hän koki harjoitusten aikana tapahtuneen työskentelyn tekniikan parissa ennättäneen laskeutua käyttöön ennen esityksiä. (Rissanen 14.8.2004.) Riikka Theresa Innanen kirjoittaa: ”Esityksistä sain kummasti energiaa: niihin meni mutta niistä sai sen myös takaisin.” Hän toteaa, että on kokenut vastaavaa aikaisemmin afrikkalaisessa tanssissa, jossa kehotus oli: ”maasta otetaan ja taivaalle annetaan.” (Innanen 28.8.2004.)

Saamani palaute kannusti minua jatkamaan Alexander-tekniikan syventämistä projektin toisessa osassa. Olin ja olen edelleen hämmästynyt siitä, miten vähäinen määrä tekniikan parissa työskentelyä oli vaikuttanut näiden kolmen esiintyjän mahdollisuuteen soveltaa sitä esiintymisessä ja arjessa. Sama vähäisen työskentelymäärän vaikuttavuus havaittiin myös englantilaisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin Alexander-tekniikan käyttöä ja vaikuttavuutta kroonisen selkäkivun hoidossa. Tämän tutkimuksen tulokset osoittivat, että jo kuusi Alexander-tekniikan yksityistuntia yhdistettynä liikuntaohjeisiin ohittivat tehokkuudessa sekä pitkäaikaisvaikutuksiltaan niin hieronnan kuin kipulääkkeen ja fysioterapiankin kautta saadun hoidon. Paras tulos, joka tässä tutkimuksessa tarkoitti nimenomaan parasta taloudellista hinta–hyöty-suhdetta, saatiin 24 Alexander-tekniikan yksityistunnin ja liikuntaohjeiden yhdistelmällä. (Hollinghurst et al. 2008.)