Deborah Hayn Solo Performance Commissioning Projectiin Skotlannissa vuonna 2004 osallistui 21 tanssijaa. Muutaman ensimmäisen harjoituspäivän jälkeisiin muistiinpanoihin olen kirjannut, että käytän Alexander-tekniikkaa ja erityisesti inhibitiota lähinnä sosiaalisissa tilanteissa. Olen herkkä asettamaan muiden toiveet omieni edelle. Tästä johtuen kadotan usein oman tilani ja rajani, voin huonosti ja muutun kärttyisäksi. Näin tapahtui myös Findhornissa, jossa asuin yhdessä toisen projektiin osallistuvan tanssijan kanssa. Siellä vaikeudet liittyivät erilaisiin iltarituaaleihimme. Hukkasin muutaman kerran tietoisuuden omista tarpeistani, mutta opin myös pitämään niistä huolta. Lisäksi havaitsin ryhmätilanteissa, että vertailin helposti itseäni toisiin ja löysin negatiivisia ominaisuuksia itsestäni ja tekemisestäni. Harjoituspäiväkirjastani paljastuu, että sain kuitenkin itseni usein ajoissa kiinni tällaisissa tilanteissa ja saatoin muuttaa toimintaani. Onnistuin käyttämään Alexander-tekniikan inhibition eli pysähtymisen menetelmää ja katkaisemaan tottumukseni mukaiset reaktiot sosiaalisissa tilanteissa. Hayn ajattelu kannusti samaan suuntaan. Kirjeessään soolotyöhön osallistujille Hay kehotti ohittamaan oman kehon tuomitsemisen.
I by-pass judgment about my body. In the LAB the body is a transitory one. I have no interest in judging what anyone else is doing. (Hay 11.8.2004.)
Varhaiset kokemukseni Alexander-tekniikan käyttämisestä 1980-luvulla liittyivät aluksi itsen käytön fyysisiin muutoksiin. Inhibitiota ja suuntaamista käyttäen oli mahdollista antaa kehon ja liikkumisen olla tilavaa. Minun oli mahdollista tanssia, kävellä mäkeä ylös tai istua vähemmällä ponnistelulla. Vuosien myötä olen huomannut Alexander-tekniikan käytön siirtyneen myös mieleen liittyviin reaktioihini. Ajatuksellisissa tottumuksissani ja asenteellisissa reaktioissani suhteessa itseeni ja ympäristööni on tapahtunut muutoksia. Kysymys on painotuksesta, sillä molemmissa tapauksissa syntyy vaikutuksia itsen käytön kokonaisuuteen. Alexander-tekniikka on nykyisin käytössäni hienovaraisena itsen havainnoimisen tapana, kun teen valintoja, niin tanssiessani kuin muussa toiminnassani. Sen avulla voin siis useimmiten tunnistaa jännittämisen, niin henkisen kuin fyysisenkin, ennen kuin sillä on haitallisia vaikutuksia. Välillä ärsykkeet tulevat kuitenkin niin yllättäen, ettei niihin ehdi puuttua. Kuten alussa kuvailin, tilanteet ja ärsykkeet ovat usein jo päässeet vaikuttamaan ennen kuin ehdin niitä havaita. Avaan syvemmin Alexander-tekniikan perusteita ja käsitteitä luvussa 2.
Deborah Hayn työmenetelmän perustana oleva esitysmeditaatio on lähellä Alexander-tekniikan työskentelytapoja. Hayn mukaan:
The role of consciousness is choice.
Consciousness of movement is performance.
A performance meditation practice is the choice of the performer to exercise movement consciousness.
(Hay 1994, 3.)
Kuten Haykin ehdottaa, myös Alexander-tekniikassa tietoisuus on valinta. Tietoinen itsen käyttö on keino olla läsnä nyt-hetkessä ja hereillä reaktioidensa suhteen. Molempien menetelmien keskiössä on tietoinen läsnäolo, sen harjoitteleminen ja harjoittaminen.
Intensiivinen työjakso Skotlannissa Hayn kanssa sisälsi niin omaa fyysistä työtä koreografiaa harjoitettaessa kuin toisten työn katsomista. Koin jonkun verran sosiaalisesta paineesta johtuneita jännityksiä, mutta ne eivät kuitenkaan aiheuttaneet suurempia ongelmia. Selvisin työjaksosta myös ilman fyysisiä rasituskipuja tai lihasvammoja. Vastaopitun materiaalin kanssa työskentely ja soolon esittäminen uusien tuttavuuksien edessä oli jännittävää ja samalla kiinnostavan haastavaa. Esimakua soolon yksin työstämisestä saimme jo yhteisen jakson kahdeksantena päivänä, jolloin työskentelimme ulkona kukin yksinään, muista erossa. Olin tuolloin suuren haasteen edessä, ja seuraava päiväkirjamerkintäni tuo hyvin esille, että minulle yksin harjoitteleminen oli vaikeaa.
Hiekkaa ja pieniä kiviä – paljon tilaa ja metsän reuna vasemmalla – meri kaukana näkymättömissä oikealla. Tilan luominen.
What the fuck am I doing?
Ja sitten ihmisiä kaukana takana ja heti aloin kiinnostua ja toivoin että jäävät ja pelkäsin että jäävät.
Olen laiska kun olen yksin.
Ja lentokoneiden äänet jylisee koko ajan pienet ja isot.
Pitääkö mennä jo – onko aika täysi – ohje oli, että niin kauan kun menee paikan löytämiseen ja koreografian practiceen? (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 8.9.2004.)
Palattuani Suomeen jatkoin työtä välittömästi itsekseni. Aloitin omatoimisen soolon harjoittamisen aina konkreettisesti keskittyen Alexander-tekniikkaan aktiivisessa lepoasennossa eli lattialla maaten polvet koukussa kirjapino pääni alla tukena. Inhibition ja suuntaamisen muistuttaminen ja käyttäminen tässä pysähtymisen tilassa on minulle yksi tämän menetelmän tärkeimpiä keinoja tulla nyt-hetkeen. Alexander-tekniikka oli apuna siinä, että ylipäätään pystyin kohtaamaan yksin työskentelyn haasteen. Keskittymisen palauttaminen aina uudelleen tähän hetkeen ja tämän hetken havaintoon sai paljon tukea jatkuvasta itsen tiedostamisen tehtävästä, mikä on oleellista Alexander-tekniikassa. Tällä kaikella on myös vahva yhteys Hayn työmenetelmään, jota avaan seuraavaksi.
