Skotlannissa projektin aikana kokoonnuimme aamuisin piiriksi, seisoimme käsi kädessä ja lauloimme usein The Beatles yhtyeen kappaletta Come Together. Hayn mukaan tällainen rituaali on kiitollisuuden ja arvostuksen osoitus niille voimille, ihmisille ja tapahtumille, jotka tuovat meidät yhteen. Hereillä olon leikki ei hänen mukaansa erottele mystisen, maallisen tai käytännöllisen voimanlähteitä. (Hay 1994, 4.) Päivät jakautuivat aamu- ja iltapäiväjaksoihin. Aamupäivän työjaksoilla teimme yleensä yhteisen kokoontumisen jälkeen 30–45 minuuttia omaa lämmittelyä ja sen jälkeen avointa havainnon (perception) ja esiintymisen harjoittamista sekä soolokoreografiaa. Iltapäivän jaksoilla keskityimme yleensä avoimeen esiintymisen harjoittamiseen ja sooloon. (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 1.–10.9.2004.)
The Ridge -soolo on sovitus Deborah Hayn neljän tanssijan ryhmälle koreografioimasta teoksesta The Match, jonka ensi-ilta oli New Yorkissa helmikuussa 2004 (Hayn kotisivut 5.12.2011). Kahden ensimmäisen päivän aikana saimme soolon tilallisen rakenteen sekä koreografian muut elementit, jotka olivat muutamaa liikkeellistä osaa lukuun ottamatta äänellisiä ja toiminnallisia mielikuvia. Koreografian tilarakenteen ja tehtävät saimme kahdessa osassa. Tämän jälkeen koreografiaa tehtiin aina kokonaisuutena. Tanssimme soolon muutaman kerran päivittäin joko kaikki yhtä aikaa, muutaman hengen ryhmissä tai yksin. Koreografian tehtävistä suurin osa on sen kaltaisia, että ne oli mahdollista tehdä täysin omista lähtökohdista käsin, joten lopputulos oli aina tekijänsä näköinen. Tehtävät sisälsivät myös humoristisia elementtejä, mutta tarkoitus ei kuitenkaan ollut pyrkiä yleisön naurattamiseen. Hayn yksi ohje on, että yleisölle ei saa antaa mahdollisuutta nimetä tai tunnistaa mitään näkemäänsä (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 6.9.2004).
Soolojen yksilöllisyys, omakohtaisuus ja erilaiset ratkaisut kaikille yhteisen koreografisen materiaalin käyttämisestä avasivat mahdollisuuden koreografiseen oppimiseen. Tässä mielessä Hayn koreografin työ sijoittuu Butterworthin didaktinen–demokraattinen-mallin(*) toiseen ääripäähän, yhteisomistajuuteen (co-owner) (Butterworth 2009). Tavallaan Hay on kuitenkin koreografina myös samaisen viisiluokkaisen mallin toisessa päässä eli teoksen asiantuntija (expert) ja luoja tai kirjoittaja (author). Hayn työtapa kattaa oikeastaan mallin kaikki osat, sillä yhteisen työjakson aikana hän on myös perinteinen ohjaaja välittäessään koreografian käsikirjoitusta. Tanssijan rooli soolon sovelluksen tekijänä on kyseistä mallia seurattaessa sen demokraattisella puolella, eli tekijä (creator) ja yhteisomistaja.
Hayn tapa ohjata sooloa oli antaa aina erittäin positiivista, joskin myös tarkkaa ja soolon maailmaa kohdentavaa palautetta. Yksi hänen tärkeistä ohjeistaan oli, että ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana soolon kolmen kuukauden harjoittamisajasta ennen julkista esitystä sen on ilmettävä aina uudenlaisena variaationa. Näin tanssija ei voi jäädä kiinni ensimmäisiin hyviltä tuntuviin ratkaisuihin, vaan prosessi säilyy avoimena uusille ehdotuksille. Soolo tanssitaan aina alusta loppuun eli sitä ei harjoitella osissa, kuten usein on tapana, kun harjoitellaan uutta teosta. Tämä oli minulle erittäin tärkeää työn kokonaisrakenteen kannalta. Soolon aika ja rytmi muodostuivat alusta alkaen merkityksellisiksi kokonaisvaltaisen harjoittamisen tavan johdosta.
