Tutkimukseni töistä Terraariossa toteutui tutkimuksellisesti ja menetelmällisesti pisimmälle vietynä Alexander-tekniikan käyttö läpi harjoitusten ja esitysten. Tanssijat saivat Alexander-tekniikan yksityistunteja Terraarion prosessissa pääasiassa kevään aikana. Neljästä tanssijasta kolme oli ollut mukana edellisessä taiteellisessa tutkimustyössäni, NYT – hetken koreografiaa, ja heillä oli yksityistunteja siltä ajalta takanaan. Yksittäisen tanssijan yhteenlaskettu yksityistuntien määrä sekä edellisen, että tämän prosessin ajalta oli yhdellä tanssijalla 23, toisella 14, kolmannella 11 ja neljännellä seitsemän.

Parinkymmenen yksityistunnin katsotaan antavan harjoittajalle pohjan omalle työskentelylle tekniikan parissa. Yksityistuntien lisäksi Alexander-tekniikka oli läsnä ohjauspuheessani kaikissa harjoituksissa. Arvioin tanssijoiden saaneen yhteensä vähintään noin 40:ää yksityistuntia vastaavan annoksen tekniikan käytön opetusta osakseen. Alexander-tekniikkaan ensisijaisesti keskittyviä harjoitteita tehtiin 42 harjoituksesta 29:ssä. Tällöin olen käyttänyt henkilökohtaista käsilläni ohjausta sanallisen kannustamisen lisäksi. Aktiivista lepoasentoa tanssijat tekivät ohjauksessani kevään harjoitusten aikana yksitoista kertaa ja toisella jaksolla neljä kertaa. Harjoituksessa ollaan selinmakuulla polvet koukussa ja kirjapino pään alla tukemassa kaulan lihasten vapautumista. Samanaikaisesti keskitytään inhibitioon ja suuntaamiseen, jotka ovat tekniikan peruselementtejä. Kävin kyseisten harjoitusten aikana käsilläni kannustamassa tanssijoiden perushallintaa eli pään, kaulan ja keskivartalon toiminnallista suhdetta. Tanssijat käyttivät aktiivista lepoasentoa myös oman lämmittelyosuuden aikana tarpeensa mukaan, jos sitä ei ollut yhdessä tehty. Aktiivisessa lepoasennossa kokeiltiin myös yksittäisen raajan liikuttamista häiritsemättä kaulan lihaksia. Esimerkiksi jalan tuominen koukkuasennosta ojennukseen lattialle tai käden avaaminen lattiaa pitkin auki sivulle, oli ja on yllättävän haasteellinen tehtävä kaulan seudun lihaksia jännittämättä. Perussuuntausten, joihin kuuluvat ajatukset kaulan lihasten vapauttamisesta, jotta pää pääsee suuntautumaan eteen ja ylös suhteessa kaularankaan ja selän piteneminen ja leveneminen, lisäksi otimme käyttöön myös joitakin erityisiä suuntausajatuksia. Niihin kuuluvat esimerkiksi selkää vapauttava ajatus vastapuolilla olevien eli ristikkäisten pakaran ja kainalon loittonemisesta toisistaan, olkapäiden suuntautuminen pois rintalastasta tai silmänpohjan lihasten vapautuminen ylimääräisestä jännityksestä silmien liikettä vapauttamaan. Parin kosketus auttaa usein kohdentamaan tunnistamista ja tiedostamista tietyille kehon alueille. Esimerkiksi reisilihasten vapauttaminen ylimääräisestä jännitteestä sai apua parin tuodessa kätensä kevyeen kosketukseen suuntausta ajattelevan alaselälle ja polven päälle, jolloin ajatus polven loittonemisesta lonkasta tai alaselästä kohdentuu tietoisemmaksi.

Muita Alexander-tekniikan käyttöön ja soveltamiseen keskittyneitä harjoitteita tehtiin keväällä kaksi ja toisella jaksolla kaksitoista kertaa. Näihin kuuluivat sekä reaktioiden tunnistaminen omassa käytössä ja toisten havainnoiminen heidän toiminnassaan että mekaanisesti edullisen liikkeen tiedostaminen istumaan mentäessä ja seisomaan noustaessa. Edellä mainitun tilanteen kautta tekniikan soveltaminen toimintaan yleensä aloitetaan yksityistunnilla. Esimerkkinä tällaisesta harjoituksesta on paritehtävä, jossa istuutuja tiedostaa reaktioitaan ja toimintaansa sitä tehdessään ja pari tekee samaan aikaan havaintoja ulospäin havaittavasta toiminnasta. Kun havainnoista ja aistimuksista sitten keskustellaan, molemmat osapuolet saavat arvokasta tietoa koetun suhteesta nähtyyn. Tarve suhtautua kriittisesti kinesteettisen aistin luotettavuuteen tulee usein tämän harjoituksen kautta ilmeiseksi. Toiminta ei aina vastaa kokemusta. Toinen esimerkki parin kanssa tehtävästä harjoituksesta oli kävelyyn lähtö ja kysymys, mitä tapahtuu ennen kuin itse kävely tapahtuu. Kuten edellä, toinen parista tutki reaktiotaan liikkeellelähdössä ja toinen teki havaintoja ulospäin näkyvistä tekijöistä. Tämä tehtävä toi esille sen, miten jo ajatus liikkeellelähdöstä näkyi toimintana ennen kuin tekijä kuvitteli sen näyttäytyvän. Inhibition ja suuntaamisen käyttöä harjoitettiin myös muissa käytännön tilanteissa, kuten konttauslähtöisessä liikkumisessa ja seisomisessa. Näiden yksinkertaisten toimintojen kautta edettiin sitten monimuotoisempaan ja kompleksisempaan liikkumiseen.

Hieman erityisempiä Alexander-tekniikkaan ja toiminnallisuuteen liittyviä harjoittelu- ja tarkastelukohteita olivat kuiskattu aa-äänne, äänenkäyttöharjoitus, jossa tarkastellaan koko itsen toimintaa sekä niin sanottu mekaanisesti edullisen itsen käytön tutkiminen kumartumista eli koukistumista vaativissa tilanteissa. Pääasiassa näitä yksittäisiä Alexander-tekniikalle tyypillisiä harjoitteita tehtiin ennen tanssijoiden oman lämmittelyn (20–45 minuuttia) osuutta, koska silloin ne olivat heillä käytössä täydemmin omassa toiminnassa. Harjoitusten aikana Alexander-tekniikka oli olennainen osa ohjauspuhettani.

Terraarion esitysten jälkeen annoin tanssijoille kahdeksan kysymystä liittyen Alexander-tekniikkaan, harjoitusprosessin sujuvuuteen, kokemukseen ohjauspuheestani ja henkilökohtaiseen sooloteemaan. Kaikki neljä tanssijaa vastasivat kirjallisesti parin kuukauden sisällä esitysten päättymisestä. Alexander-tekniikkaan liittyviä kysymyksiä oli kaksi:

1. Oletko tehnyt Alexander-tekniikkaa ennen tätä produktiota ja jos niin missä ja kuinka paljon?
2. Mitä sinulle tulee mieleen sanoista inhibitio ja suuntaus?

Ensimmäisen kysymyksen vastauksista kävi ilmi, että kaikilla oli aikaisempaa kokemusta tekniikasta minun kanssani tehtynä joko edellisen tutkimusprojektin aikana tai opiskeluajaltaan Teatterikorkeakoulussa. Kahdella oli tämän lisäksi muiden Alexander-tekniikan opettajien ohjausta, toisella kymmenen yksityistunnin sekä parin kurssin verran ja toisella tanssitunneille sovelletussa muodossa.

Toisen kysymyksen vastaukset osoittivat, että inhibition käsitettä oli melko vaikea määritellä. Kahdella vastanneista oli muutama sana kuten ”viive” ja ”olla tässä hetkessä”. Giorgio Convertito sanoi kosketuksen tekniikkaan olevan niin kokemuksellinen, että hänen on mahdotonta sanallistaa käsitteitä. Toisaalta hän toteaa: ”Se on avannut lisää vaihtelua mahdollisuuksiin luoda kehossa tilaa liikkeelle ja tämä on pääasiassa yksityistuntien aikana tapahtuneen tilakokemuksen seurausta”.(47) (Convertito 28.11.2006.) Veli Lehtovaara sitä vastoin sanallisti ymmärryksensä inhibition käsitteestä erittäin kohdallisesti. Hän kirjoittaa siitä seuraavasti: ”… havainto kehon tai mielen aikomuksesta liikahtaa ja valinta malttaa mielensä ja kehonsa. Antaa jäädä aikomuksen liikahtaa tapahtumatta, muutoin kuin havaintona aikomuksesta. Pysytellä havainnoivana. Valita toistuvasti, joka hetki uutena valintana pysytellä havainnossa, sallia liikkumattomuus yhtenä mahdollisuutena.” (Lehtovaara 21.11.2006.) Tämä on kypsästi esitetty ei-reagoimisen ja tiedostavan läsnäolon kuvaus, joka osoittaa, että käsite on avautunut käyttäjälleen toimintaan. En ole yllättynyt siitä, että sanallistaminen on muilta jäänyt vähäisemmäksi, sillä kysymykseni on asetettu kevyesti muotoon ”mitä tulee mieleen” ja olen kysymysten lopuksi kannustanut vastaamaan ilman painetta tuottaa enempää kuin mitä on mielen päällä helposti kirjattavissa. Asenteeni kysymysten esittämisessä johtui halustani kannustaa vaikka vähäiseenkin palautteeseen, sillä mielessäni oli kokemukseni edellisestä projektista, jolloin vastauksia kysymyksiini tuli vähän: vain kolme työryhmän seitsemästä jäsenestä vastasi.

Kysymyksen toinen käsite suuntaaminen tuotti seuraavanlaista tekstiä: Riikka Theresa Innanen kokee sen liikkeenä ja energiana (Innanen 26.9.2006). Nina Viitamäki kirjoittaa sen olevan ”apukeinoja liikkeen syntymiselle, mielikuvituksen aukeamiselle” sekä auttavan hahmottamaan suhteen muihin ja tilaan. Hän toteaa sen myös auttavan huomioimaan kehon selkäpuolen. (Viitamäki 20.11.2006.) Veli kokee suuntauksen helpottavan kehon paikkojen ja niiden välisten suhteiden hahmottamista ja näihin suhteisiin vaikuttamista suuntia ajattelemalla. Oleellista hänen ymmärryksessään on seuraava: ”Keskeistä on pysytellä havainnossa ja ajatuksessa suunnasta/-ista eli toteuttaa suuntaamisen kanssa yhtäaikaisesti inhibitiota. Toteutuessaan suuntaaminen on ajatuksen kehollistumista irtipäästämisen ja jännityksistä vapautumisien kautta.” (Lehtovaara 21.11.2006.) Tulkitsen Velin ymmärtäneen, että keskeistä suuntaamisessa on havainnoiva ja tiedostava toiminta. Alexander kirjoittaa tietoisen suuntautumisen tärkeydestä äänenkäytön ongelmien purkamisen yhteydessä seuraavasti: ”… jotta olisin koskaan pystyvä tyydyttävästi reagoimaan ärsykkeeseen käyttää ääntäni, minun täytyy vaihtaa vanha vaistomainen (perustelematon) suuntautumiseni uuteen tietoiseen (perusteltuun) suuntaan.”(48) (Alexander 2000a, 39). Äänen tilalle voi laittaa tanssin tai minkä tahansa tekemisen, kun halutaan tietoisella suuntaamisella kannustaa tottumuksista vapaan toiminnan tapahtumista. Veli on myös oivaltanut, että inhibitio kulkee koko ajan mukana totutun purkamisessa, jotta uuden suunnan eli tarkoituksenmukaisemman itsen käytön on mahdollista tapahtua.