Pohjola, Hanna Lectio Praecursoria

Väitöstutkimuksessani tarkastelen uransa loukkaantumiseen päättäneen nykytanssijan identiteettiä. Identiteetti näyttäytyy tutkimuksessani kolmenlaisina kertomuksina. Näiden kertomusten kautta esittelen lektiossani tiivistetysti keskeisiä tutkimustuloksia.

Lektion sujuvoittamiseksi en mainitse lähdeviittauksia. Halutessanne voitte tutustua niihin tarkemmin erillisen lektioliitteen avulla. Se löytyy tilaisuuden päätteeksi auditorion sivupöydältä. Ensin kuitenkin muutama sana tutkimuksestani ja ammattitanssijan aktiiviuran päättymisestä.

Tausta

Länsimaisen taidetanssijan aktiiviura päättyy usein 40 ikävuoden vaiheilla, mutta hyvin monet lopettavat aktiivisen tanssimisen jo paljon nuorempana, 25–35 vuoden iässä (ks. Laakkonen 1993, 15–16; Dinan 1999, 294; Baumol, Jeffri & Throsby 2004, 1, 15; Jeffri & Throsby 2005, 2; Roncaglia 2006, 183; Suhonen 2008, 21). Tanssijan uran päättymistä ja siirtymää aiemmin tarkastelleiden tutkimusten mukaan uudelleenkouluttautuminen ja uran päättäminen näyttäytyy kokonaisvaltaisena elämänmuutoksena. Lopettaessaan tanssimisen tanssija luopuu paitsi työstään, mutta samalla mahdollisesti myös työyhteisöstään, palkkatuloistaan ja ennen kaikkea siitä osasta elämää, joka määrittää eniten tanssijan arkea (Laakkonen 1993; Leach 1997; Laakkonen & Isto 1999; Baumol, Jeffri & Throsby 2004; Jeffri & Throsby 2005; Wainwright, Williams & Turner 2005). Kyseessä on hyvin monitahoinen muutos, jonka kohtaamiseen vain harvat tanssijat ovat valmistautuneet (Laakkonen 1997, 18; Laakkonen & Isto 1999, 1, 7; Throsby & Hollister 2005, 22, 28). Muutoksen haasteet ylittävät myös hallinnolliset rajat; kyse on sosiaali-, koulutus-, työvoima-, kulttuuri- ja sosiaalipolitiikasta (Laakkonen & Isto 1999, 12; Baumol, Jeffri & Throsby 2004, 16).

Tanssijoiden lyhyen aktiiviuran, alan korkean työttömyysprosentin, yleisen eläkeiän ja työurien pidentämisen vuoksi voidaan ammattitanssijoiden uudelleenkouluttautumisen, täydennyskoulutuksen tai työtehtävien muuttamisen (kts. Ahjo & Asikainen 2012) tulkita koskettavan suurelta osin lähes koko tanssijoiden ammattikuntaa lähitulevaisuudessa. Viime vuosina yleisiä koulutusrakenteita on pyritty uudistamaan ja kohdentamaan korkeakoulupaikat vuoteen 2015 mennessä hakijoille, joilla ei ole aiempaa korkeakoulupaikkaa (Oksanen 2011, 5; OPM 2011). Tämä mahdollisesti vaikeuttaa ammattiaan vaihtavan uudelleenkouluttautumista.

Tanssijaidentiteetti, loukkaantuminen ja aktiiviuran päättäminen ovat toistaiseksi olleet vähän tutkittuja aiheita suomalaisessa tanssin kentässä. Tutkimuksessani jäsennän tätä vielä harvalti tarkasteltua tutkimusaihetta tanssija-, muutos- ja uuden identiteetin etsimisen kertomusten avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat narratiivisuus, sosiaalipsykologinen identiteettikäsitteistö ja tanssintutkimus. Tavoitteenani tutkimuksessa on tarkastella kolmen suomalaisen entisen nykytanssijan 1990–2000-luvuille sijoittuvia kertomuksia loukkaantumiseen päättyneestä aktiiviurasta ja tuottaa tietoa tanssijaidentiteetistä loukkaantumisen ja uran päättämisen positioista.

Tanssijakertomukset

Tutkimusaineiston mukaan nykytanssijan identiteetti on muuntuva. Sitä muovaavat tanssin traditio, sosio-ekonominen asema yhteiskunnassa, tanssiarjen käytänteet ja tanssiteokset, mutta myös tanssijan henkilökohtaiset tavoitteet ja henkilökohtainen identiteetti. Tanssijaidentiteetti näyttäytyy siis sosiaalisesti neuvoteltuna, paikallistuneena ja ajallistuneena.

Tanssijalle leimallinen fyysinen ulottuvuus muodostaa vahvan ankkurin kehollisuuden kokemiseen, sen tuottamiseen ja sen jäsentämiseen. Aineistossa tämä kertomuksissa välittyvä sosiaalisesti muotoutunut kehollisuus näyttäytyy pääasiallisesti kahdenlaisina toisiinsa kietoutuvina kehotyyppeinä (Frank 1991): kurillisena ja vuorovaikutteisena kehoina. Näistä kurillinen kehotyyppi ilmenee tanssijakertomuksissa kliinisenä ja teknisenä (työ)välineenä, katseiden kohteena sekä ohjeiden noudattajana. Tämän ohella keholla on aineistossa kinesteettinen kieli, jolloin ruumiillisuus jäsentyy vuorovaikutteisena kehotyyppinä: ajattelevana, tuntevana ja kokevana.

Kertomuksissa kuvataan myös arjen sosiaalisia käytäntöjä. Tällöin tanssijuus on ammattina itsen ja oman elämän arvojen punnitsemista ja niiden työstämistä: valintoja, arvojen reflektointia, oman ammattitaidon arviointia ja määrittelyä sekä oman paikan etsimistä tanssin kentällä. Täten tanssijuus on vuorovaikutusta, osallisuutta, vetäytymistä ja ulkopuolisuutta. Se on sosiaalista toimijuutta.

Muutoskertomukset

Elämänmuutoskertomukset näyttäytyvät aineistossa loukkaantumisen, uran päättämisen sekä ammatillisen tanssijaidentiteetin kyseenalaistamisina. Kertomuksissa merkittävin yksittäinen tekijä uran päättämisessä on vamman aiheuttama tanssijan fyysisen toimintakyvyn merkittävä heikentyminen. Samalla aineisto valottaa lopettamisen taustalla olevia muita syitä kuten psyykkistä väsymystä ja pettymystä tanssin niukkoihin taloudellisiin resursseihin.

Lopettaessaan kertojat kohtaavat myös tanssijaidentiteettinsä ytimen, joka kietoutuu erityisellä tavalla minuuden sekä henkilökohtaisen ja sosiaalisen identiteetin tasoihin. Tanssijaidentiteetin ydin luonnehtii myös urasiirtymää joko sitä hidastaen, vaikeuttaen tai helpottaen. Esimerkiksi minuuden ja identiteetin osittainen samuudenkokemus, kiinnittyminen tanssijan fyysiseen taitoon ja urheilulliseen kehonkuvaan hidastavat aineistossa lopettamisen päätöstä ja muodostavat haastavan siirtymävaiheen. Siirtymä näyttäytyy särkymisen kokemuksena, sumun metaforana ja etsimisen prosessina. Uran päättämisen voi kokea myös helpottavana, jolloin siirtymä uuteen ammatilliseen identiteettiin on luonnollinen. Siirtymävaiheen voi siis kokea paitsi eräänlaisena seikkailuna, joka tarjoaa uusia ja itseä kehittäviä mahdollisuuksia, mutta myös henkilökohtaisen identiteettityön jatkumona ja sen kirkastumisena, joka antaa pohjan uuden ammatillisen identiteetin löytämiselle. Tämän ohella ammatillisten identiteettien osittainen päällekkäisyys ja tätä kautta uraan päättymiseen valmistautuminen jo aktiiviuran aikana helpottaa uran lopettamista. Tanssija-identiteetin ydin voi olla myös itseyden prosessissa, jota voi rakentaa ja syventää tanssin ulkopuolella. Tällöin uran päättyminen saa luonnollisen päätöksensä ja identiteettityö jatkuu uudessa ammatillisessa kontekstissa.

Identiteettien vuorovaikutussuhteen, eli tanssijaidentiteetin ytimen, lisäksi aineistossa siirtymään vaikuttavat myös uran ajallinen kesto ja uravaihe.

Uuden ammatillisen identiteetin etsimisen kertomukset

Aineisto ehdottaa, että kipu ja loukkaantuminen ovat osa tanssijan ammatillista identiteettiä ja osa toipumismuotoista kertomusta, jolloin loukkaantuneen tanssijan tavoitteena on palata tanssin kentälle ja vahvistaa tanssijaidentiteetti sosiaalisesti. Mikäli palaaminen tanssijaidentiteetin edellyttämään fyysiseen toimintakykyyn ei ole mahdollista, neuvotellaan ammatillinen identiteetti sosiaalisesti uudelleen. Aineiston kertomuksissa se neuvotellaan pääasiallisesti uudelleensosialisaatiossa tanssin kentältä poistuneena, kouluttautumalla uuteen ammattiin.

Siirtymävaihe korostuu aineistossa erityisesti taloudellisesti haastavana. Se osoittaa tarpeellisiksi taloudellisen tukemisen ja ohjauksen tanssijoiden siirtymävaiheessa. Loukkaantumisen mukanaan tuoma elämänmuutos näyttäytyy siis taloudellisena, mutta samaan aikaan myös sosiaalisena ja tanssijaidentiteetin muutoksena. Näin ollen tutkimustulokset myötäävät aiempia tanssijauran päättymistä tarkastelleita selvityksiä (vrt. Laakkonen 1993; Leach 1997; Laakkonen & Isto 1999; Baumol, Jeffri & Throsby 2004; Jeffri & Throsby 2005; Wainwright, Williams & Turner 2005). Tässä tutkimuksessa korostuvat tanssijaidentiteetin muutoksen prosessin kannalta keskeiset tekijät: muutoksen vaatima aika, ammattitanssijuuteen kiinnittyminen ja siitä irtaantuminen.

Vaikka loukkaantuminen ja uran päättyminen määritellään aineistossa menetykseksi ja luopumisen prosessiksi, osoittaa tutkimusaineisto identiteetin muuntuvaisen luonteen sisältävän myös muutoksen mahdollisuuden. Tällöin tanssijaidentiteetistä irrottautuminen ja symbolisesti sivuun astuminen voi johdattaa vielä tuntemattomaan; uuteen ihoon.

 

Lektion kirjallisuusviitteet

Ahjo, P. & Asikainen, E. 2012. Tanssi täyttää koko elämän. Meteli 1/12, 31–33.

Baumol, W., Jeffri, J. & Throsby, D. 2004. Making Changes: Facilitating the Transition of Dancers to Post-Performance Careers. New York: The aDvANCE Project.

Dinan, S. 1999. Life After a Professional Dance Career. In Koutedakis, Y. & Sharp, C. N.C. (eds.) The Fit and Healthy Dancer. Chichester: John Wiley & Sons, 293–322.

Frank, A. W. 1991. For Sociology of the Body: An Analytical Review. In Featherstone, M., Hepworth, M. & Turner, B. S. (eds.) The Body: Social Process and Cultural Theory. Sage: London, 36–102.

Jeffri, J. & Throsby, D. 2005. Life After Dance: Career Transition of Professinal Dancers. www-tiedosto: http://neumann.hec.ca/aimac2005/PDF_Text/JeffriJ_ThrosbyD.pdf. (luettu 5.7.10)

Laakkonen, J. 1993. Selvitys tanssijoiden aktiiviuran päättymisestä ja uudelleenkoulutuksen mahdollisuuksista. Täydennyskoulutuskeskus. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 19. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.

Laakkonen, J. 1997. Mitä tanssija voi tehdä aktiiviuran jälkeen? Tanssi 1/97, 18–19.

Laakkonen, J. & Isto, R. 1999. Tukiprojekti aktiiviuransa päättäville tanssijoille: Ray:n rahoittaman pilottivaiheen (19971999) loppuraportti. Helsinki: Tanssin Tiedotuskeskus.

Leach, B. 1997. The Dancer´s Destiny: Facing the Limits, Realities and Solutions Regarding the Dancer in Transition. Lausanne: International Organization for the Transition of Professional Dancers (IOTPD).

Oksanen, T. 2011. Laki suitsemaan alan vaihtoja. Uljas 9, 5.

OPM (Opetus- ja kulttuuriministeriö). 2011. Koulutus ja tutkimus vuosina 20112016: Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma. Luonnos 13.09.2011. www-tiedosto: http://minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolittiikka/asiakirjat/KESUluonnos_13092011.pdf (luettu 28.02.2012)

Roncaglia, I. 2006. Retirement as a Career Transition in Ballet Dancers. International Journal for Educational and Vocation Guidance 6, 181–193.

Suhonen, T. 2008. Ammatti vai identiteetti? Puhetta tanssijuudesta. Tanssi 4/08,18–21.

Throsby, D. & Hollister, V. 2005. Moving On: Career Transition of Professional Dancers in Australia. Canberra: Australian Dance Council / Ausdance.

Wainwright, S. P., Williams, C. & Turner, B. S. 2005. Fractured identities: Injury and the Balletic Body. An Interdisciplinary Journal for the Social Study of Health, Illness and Medicine, 49–66.

 

13.12.2012

CC BY NC ND