Kiinnostuin amerikkalaisen koreografin, Deborah Hayn työskentelystä osallistuessani hänen vetämäänsä työpajaan Sivuaskel-festivaalilla Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa Helsingissä vuonna 2003. Hayn työtapa tuntui läheiseltä, sillä sen juuret ovat 1960-luvun amerikkalaisen tanssin murroksen ajassa kuten aikaisempien opettajieni Simone Fortin, Nancy Topfin, Mary Fulkersonin ja Steve Paxtonin. Heillä jokaisella on oma persoonallinen tyylinsä, mutta heitä kaikkia yhdistää kiinnostus ja kunnioitus kehon ja mielen yhdistävään työtapaan.(38)

Hay oli yksi Judson Dance Theaterin esityksiin osallistuneista artisteista 1960-luvulla. Muutettuaan pois New Yorkista hän teki 1970-luvulla ei-ammattilaisten kanssa sarjan tansseja nimellä Ten Circle Dances, joista hän kirjoitti vuonna 1975 julkaistun kirjan Moving through the Universe in Bare Feet. Tämän jälkeen 1980- ja 90-luvuilla Hay työsti monia vuosia esitysmeditaatiotaan niin ammattitanssijoista kuin ei-ammattilaisista koostuvien isojen ryhmien kanssa. Nämä noin neljän kuukauden ajan kestäneet päivittäiset työpajat päättyivät julkisiin esityksiin. Tuolloin hän kehitti hereillä olon leikiksi (playing awake) nimettyä työskentelyään, jonka moninaisten tehtävien äärellä esiintyjä on pakotettu tulemaan nyt-hetkeen (Hay 1994). Käytän Hayn playing awake -käsitteestä käännöstä hereillä olon leikki. Kirsi Monni on kääntänyt sen heräämisen leikiksi (Monni 2006, 51).(39) Keskustellessani Hayn kanssa käsitteestä playing awake hän korosti erityisesti leikin merkitystä. Hän puhui intohimoisesta leikistä ja vertasi sitä lapsena leikittyyn kuolleena olemiseen. (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 8.8.2010.) Hay kirjoittaa siitä seuraavasti: ”Hereillä olon leikki viittaa vuosiin kuolleena leikkimistä – niin kuin lapsuuden peleissä ja väsyneissä aikuisissa”(40) (Hay 1994, 46). Näitä nyt-hetkeen tuovia Hayn esitysmeditaation tehtäviä ovat esimerkiksi seuraavat eri vuosina käytössä olleet ajatukset:

1985: I imagine every cell in my body invites being seen perceiving no movement wrong, out of place, or out of character.
1987: I imagine every cell in my body has the potential to perceive wisdom every moment, while remaining postitionless about what wisdom is or what it looks like.
1990: I imagine every cell in my body perceives that alignment is everywhere.
1991: Every cell in my body invites being seen just so.
(Hay 2000, 103.)

Työpajoissa syntyneen materiaalin pohjalta Hay valmisti myös sooloja. 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien hän keskittyi soolokoreografioiden tekemiseen sekä itselleen että ammattitanssijoille.

Hayn kanssa tehty sopimus, jossa on määriteltynä kolmen kuukauden harjoittamisaika ja, että teoksen informaatiossa hänen nimikkeensä on koreografi ja tekijän sovittaja ja esittäjä (adaptation and performance).

Tästä kehittyi myös Solo Performance Commissioning Project, jonka kautta Hay opettaa kehittämäänsä harjoittamisen ja esiintymisen menetelmää ja luovuttaa koreografiansa tanssijoille sovitettavaksi ja tanssittavaksi ilman kontrollointiaan. Hayn kanssa kuitenkin kirjoitetaan sopimus, jossa on määriteltynä kolmen kuukauden harjoittamisaika sekä se, että teoksen informaatioteksteissä hänen nimikkeensä on koreografi, ja toinen osapuoli on sovittaja ja esittäjä (adaptation and performance). Sooloprojektiin pääsyn ehtona ja ammattilaisuuden varmistajana on, että osallistuja saa projektin rahoituksen perheensä ulkopuolisilta tahoilta. Soolon esittäjä on myös velvollinen liittämään käsiohjelmaan kaikkien kyseiseen sooloprojektiin osallistuneiden henkilöiden mesenaattien eli taloudellisten tukijoiden nimet. Liitteenä olevalla listalla ovat siis kaikkien The Ridge -sooloprojektin kahdenkymmenenyhden Englannista, Irlannista, Skotlannista, Yhdysvalloista ja Suomesta osallistuneiden tanssijoiden rahoittajien nimet. Hay on 2000-luvulla tehnyt luomallaan menetelmällä myös ryhmäteoksia, kuten Suomessa vuonna 2010 nähdyn Lightening-teoksen(41) (Hayn kotisivut 5.12.2011).

Lista The Ridge -sooloprojektin (21:n tanssijaa) rahoittajista.

Hayn Solo Performance Commissioning Project Findhornissa Skotlannissa koostui työskentelystä toinen toisiinsa kietoutuneiden havainnoinnin ja esiintymisen harjoittamisen menetelmien parissa sekä soolon koreografisen rakenteen vastaanottamisesta. Hay kertoi Skotlannin-projektin kutsukirjeessään, että fokus on kysymisessä, ei vastaamisessa. Tarkoitus oli olla etsimättä mitään erityistä ja luopua siitä, mitä kuvittelee tanssin olevan tai miltä sen pitäisi tuntua. Sen sijaan, että etsisin sitä mitä kuvittelen tanssin olevan tai miltä sen pitäisi tuntua, huomioin kyseessä olevan kehon, ja tämä on tanssi(ni). Hay kirjoittaa näin:

The Body in Question… is the Dance
Within The Body in Question, I need to remember that I am not looking for anything. For instance, I am not looking for what I imagine dancing is or I should feel like dancing. I can’t tell you how important this is, all by itself, as an element in the practice of The Body in Question. I have been looking for what I imagine dancing is or should feel like, for most of my life. Instead of looking for what I imagine dancing is or what it should feel like, I notice the body, in question, and, this is the dance. (Hay 11.8.2004.)

Hayn esiintymisen harjoittamisen perustana ovat kysymykset, joihin palataan aina uudestaan. Hay kirjaa ”Mitä jos…” -kysymyksiään seuraavaan muotoon eri vuosilta:

1995–96: What if where I am is what I need? Wherever I am is what I need. Everywhere I am is what I need.
1996: What if my whole body at once has the potential to perceive Here, spatially, including everything I see and everything I can’t see, now, and now, and now? What if Now is my past, present, and future here, here, and here?
1999: What if every cell in my body at once had the potential to locate and choose the oxygen it needs to keep my fire burning?
(Hay 2000, 104.)

Itselleni työskentelymme aikana Hayn antamista kysymyksistä nousivat tärkeimmiksi seuraavat (omina käännöksinäni): Mitä jos kaikilla 100 triljoonalla solullani on mahdollisuus kokea aika ja tila juuri nyt? Nyt sisältää sekä menneen, tulevan että tämän hetken. Mitä jos havaintoni on tanssini? Mitä jos tanssini on omaperäinen ja ainutlaatuinen?

Nämä jossain mielessä mahdottomat tehtävät pitävät tanssijan hereillä tuoden keskittymisen nyt-hetkeen ja toisaalta antavat kaikelle läsnä olevalle mahdollisuuden olla merkityksellistä. Nämä kysymykset toivat minut myös pois ennakko-oletuksista tai kuvitelmista ja palauttivat tähän aikaan ja paikkaan, jota en voi ennalta tietää. Tällä asenteella on mielestäni suora yhteys Alexander-tekniikan ajatteluun jatkuvasta muutoksen tilassa olemisesta. Minulle tämä liittyy omien tottumusten ja tapojen kohtaamiseen. Lähestymistapa on tässä menetelmässä vastakkainen Hayn ajattelun kanssa, mutta johtaa parhaimmillaan samankaltaiseen vapautumiseen tottumuksista. Hay kannustaa asettamaan mahdottomia tehtäviä ja pysymään liikkeessä, mistä seuraa havainnoimisen kautta uusia mahdollisuuksia ratkaista toimintaansa. Alexander-tekniikassa taas tottumusten tunnistamisen ja muutoksen tuottamisen keinona käytetään pysähtymistä, inhibitiota ja uudelleenvalintaa. Työskennellessäni soolon parissa ratkaisin menetelmien käytön pääasiassa niin, että keskityin ensin pysähtymisen ja edellisten rasitteiden purkamisen kautta vapauttamaan tilaa Hayn menetelmälle.

Hayn käyttämä käsite harjoittaminen (practice), muodostui minulle erittäin tärkeäksi, ehkä jopa avainajatukseksi suhtautumisessani työhön. Tanssin kentällä puhutaan yleisemmin harjoittelemisesta (rehearsing, training). Harjoittaminen merkitsee minulle vakavampaa ja työtäni kunnioittavampaa asennetta. Jokaisella harjoittamisen hetkellä on ratkaiseva merkitys lopputulokseen. Näin on tietysti myös harjoitellessani, ja siis myös huolimaton tai epäkeskittynyt tekeminen siirtyy lopulliseen työhön. Harjoittaessani en tee kokeillen, markkeeraten tai puolinaisesti vaan jokaiseen hetkeen vakavasti suhtautuen. Hay kuitenkin tähdentää, että täydellistä työskentelyä ei voi saavuttaa, ja siksi energia on muistettava käyttää harjoittamisen ylläpitämiseen. Näin harjoittamiseen luodut mahdottomat tai saavuttamattomat tehtävät tuovat tähän hetkeen ja päivittäisen työn tekemiseen. (Hay 2000, 2.) Hayn työtavassa korostuu prosessi ja sen tärkeys. Tässä on jälleen yksi vahva yhteys Alexander-tekniikan ajatteluun, jossa pääpaino on keinoissa, joilla edetään, ei päämäärässä.