1.10 Fragmentti 10

Fragmentti 10:ssä DAR selvästi paljastaa jotakin olennaista tämän tutkimuksen sisäisestä toimintalogiikasta. Hän esittää, että verkottuneen teknologian eri muodot ovat ”muokanneet ja laajentaneet” tutkimusta. Sanavalintaa voi pitää yhtenä avaimena tähän työhön. DAR korostaa tutkimuksen velkaantuneisuutta digitaaliselle teknologialle. Huomionarvoista on sekin, että tämä on vasta toinen ”itsenäinen” fragmentti – so. vasta toinen, joka ei suoraan sovita mitään tiettyä Hayles-katkelmaa (ks. 1.4) –, mikä lisää entisestään sen painoarvoa.

Fragmentti 10 viittaa siihen, että digitaalinen teknologia ei ainoastaan tue tutkimusta vaan on keskeinen tekijä sen metodien ja lopputulemien määrittämisessä. Sen sijaan, että spekuloisin kätkeekö fragmentti 10 DAR:n mahdollisesti kokemaa epämukavuuden tunnetta tai huolta – teknologisesta riippuvuudestaan tai siitä, miten teknologia vaikuttaa tutkimukseen – haluan viipyä sanojen ”muokanneet ja laajentaneet” äärellä tarkastelemalla niitä yleisemmällä tasolla. Tarkemmin sanottuna haluan käsitellä niitä oikeusfilosofi Antoinette Rouvroyn algoritmisen hallinnan käsitteen näkökulmasta.

Algoritminen hallinta

Artikkelissaan ”The end(s) of critique – Data behaviourism versus due process” Rouvroy kysyy, onko kriittinen ajattelu enää mahdollista laskennallisen käänteen (1.10FI1) jälkeen ottaen huomioon missä tilassa tiedontuotanto, vallankäyttö ja jopa inhimillinen subjektiviteetti sen jäljiltä ovat. Laskennallisen käänteen jälkeisessä ”episteemisessä maailmankaikkeudessa” (de Vries & Hildebrandt 2013FI, 5) pidetään yllä teeskenneltyä objektiivisuutta samalla kun käytännössä torjutaan modernin rationaliteetin tavoitteet, joihin sisältyvät empiiriset kokeet ja deduktiivinen, kausaliteettiin perustuva logiikka. Rouvroy väittää, että tätä uutta episteemistä maailmankaikkeutta tai ”totuusjärjestelmää” leimaa hallintotapa, joka poikkeaa kahdessa merkittävässä suhteessa aiemmista: 1) se ei enää oleta, että sen alaiset olisivat järkeviä, moraalisia ja intentionaalisia toimijoita; ja 2) se ei enää perustu sosiaalisesti testattuihin luokitteluihin. (Rouvroy 2013bFI, 144, 146.)

Algoritminen hallinta – nimitys, jonka Rouvroy antaa tälle uudelle hallintotavalle – lupaa ottaa yksilöllisyyden, yksilöllisen ansiokkuuden, henkilökohtaiset tarpeet, kyvyt ja mieltymykset paremmin huomioon kaikkialle leviävän profiloinnin avulla. Tosiasiassa se ei huomioi yksilöiden reflektointikykyä eikä heidän sisällyttämistä kollektiivisiin rakenteisiin, sillä se keskittyy yksinomaan algoritmisesti luotuihin profiileihin. Kritiikkiä on yhä vaikeampi harjoittaa laskennallisen käänteen jälkeen, koska sellaiset käsitteet kuin ”koe”, ”kokeilu”, ”tutkimus”, ”arviointi” ja jopa ”kokemus” ovat kadonneet tai menettäneet merkityksensä. (Rouvroy 2013bFI, 144.)

Rouvroyn kritiikin ydin on, että nämä samaiset käsitteet ovat välttämättömiä toimivan yhteiskunnan kaikilla alueilla, kuten yliopistomaailmassa, oikeuslaitoksessa ja itse yksilöllisessä olemassaolossa. Hän puolustaa artikkelissaan kaikkea sitä, mikä algoritmisen hallinnan rinnalla näyttää inhimilliseltä heikkoudelta. Automaattisen sääntelyn nopeuden sijaan hän korostaa inhimillisen tehottomuuden tärkeyttä. Inhimillisen subjektin vaikutusvalta säilyy ainoastaan, jos inhimilliselle merkityksenannolle annetaan aikaa ja tilaa palauttaa (ainakin osan) autonomisuudestaan. (Rouvroy 2013bFI, 145.)

Esimerkkinä tällaisesta tuottavasta inhimillisestä tehottomuudesta Rouvroy mainitsee oikeudellisten prosessien viivästymiset (Rouvroy 2013bFI, 145). Tämän tutkimuksen yhteydessä toisenlaista (mutta mahdollisesti samanlaisen vaikutuksen omaavaa) viivyttelyä tai epäröintiä ilmenee 1.8:ssa olevassa videodokumentaatiossa, jossa inhimilliset kirjoittaja-esiintyjät adaptoituvat ja ottavat uusia positioita suhteessa algoritmisiin kanssakirjoittajiinsa. Prosessien merkityksellisyyden tunne menetetään, jos inhimillisille toimijoille ei anneta riittävästi aikaa koherenssin luomiseen. Tällöin algoritmien voidaan katsoa hallitsevan kirjoitusprosesseja samalla tavalla kuin ne Rouvroyn näkemyksessä hallitsevat yhteiskuntaa kokonaisuudessaan.

Algoritmien mahdollistama vai hallitsema tutkimus

Koskien fragmentti 10:tä Rouvroyn kriittiset huomautukset antavat aihetta kysyä, onko tämä tutkimus algoritmien mahdollistama vai hallitsema (nyt viittaan tutkimukseen kokonaisuudessaan mukaan lukien taiteelliset osat, DAR:n sovituksen ja minun kommenttini). Toisin sanoen onko algoritmisten prosessien rooli tässä yhteydessä tukeva, täydentävä ja jopa luova – kuten DAR Haylesin argumentaatiota sovittaen esittää – vai ohjaava, rajoittava ja estävä, kuten Rouvroyn hypoteesien pohjalta voisi väittää. On selvää, että näiden kahden kannan välillä on jännite. Siinä missä Hayles kartoittaa rakentavien väliintulojen mahdollisuuksia nykyisissä ”tekno-lingvistisissä olosuhteissa” (Raley 2018FI), Rouvroy näyttää kannattavan radikaaleja (joskin nimeämättä jääviä) muutoksia niihin – ellei nykyisten järjestelmien poistamista kokonaan.

Haylesilla laskennallinen käänne – tai ”mediamullistukset” kuten hän kirjoittaa (Hayles 2012, 1) – on johtanut kriittisen ajattelun keinojen ja toimintatapojen monipuolistumiseen digitaalisten teknologioiden huomattavista ongelmista huolimatta. Rouvroylle digitaalinen maailma on taas sulkeutunut itseensä tuottaakseen digitaalisia objekteja, joita ihmiset eivät voi ymmärtää saati käyttää (Rouvroy 2013FI). Mitä tulee fragmentti 10:een ja DAR:n mainintaan verkkohakujen käyttämisestä, Rouvroyn kritiikki tiedontuotannon nykytilanteesta on erityisen osuvaa: sisällön sijaan verkkosivujen väliset suhteet toisiinsa kun määrittävät niiden statuksen internetin tiedon hierarkioissa (Rouvroy 2013FI).

Tässä yhteydessä Rouvroy kiinnittää huomiota siihen, miten Googlen PageRank-ohjelman kaltaiset algoritmit ovat korvanneet ”ankarat keskustelut” (Rouvroy 2013FI), jotka ovat olleet olennainen osa tiedon luotettavuuden punnitsemisen perinteisempiä menetelmiä. PageRankin ja muiden samankaltaisten algoritmien toimintatapojen johdosta verkkosivustojen status hakukoneissa paranee, kun muut sivut linkittyvät niihin. Linkit ovat kuin ääniä: se jolla on eniten ääniä, ilmestyy todennäköisemmin hakutulosten kärkeen. (Kaplan 2014, 57.)

”Algoritmisesti tuotetut väärennetyt sisällöt” korruptoivat hakuja jatkuvasti keinotekoisesti pönkittämällä tiettyjen sivujen asemaa, kuten Frederik Kaplan tiivistää (Kaplan 2014, 58.) Tätä taustaa vasten Rouvroyn väite, että vain hyperlinkeillä ja niiden määrällä on enää merkitystä – asia jota tätä opinnäytettä kirjoittaessani usein pohdin –, ei ole yllättävä. Tämä näkemys on tietysti räikeässä ristiriidassa Googlen perustajien Lawrence Pagen ja Sergei Brinin kuvauksen kanssa, jossa he luonnehtivat PageRankia ”verkkosivujen arvioinnin objektiiviseksi ja mekaaniseksi menetelmäksi, joka käytännössä mittaa niiden saamaa inhimillistä kiinnostusta ja huomiota” (Page et al. 1999FI, 1).

Ei-robustit käännökset robustin tiedon palveluksessa

Miten voimme arvioida hyötyvätkö tämän tutkimuksen kaltaiset akateemiset ja taiteelliset hankkeet algoritmisten prosessien sisällyttämisestä itseensä? Toisin sanoen mihin algoritminen hallinta (tai sen toistaiseksi nimeämätön rakentava vastaskenaario) voisi taiteellisen tutkimuksen yhteydessä johtaa? Suoraan sanoen petämmekö DAR ja minä itseämme uskomalla työmme riippumattomuuteen ja koskemattomuuteen, kun osa käyttämistämme menetelmistä hylkii tai ainakin haastaa perinteisiä arviointimenetelmiä?

Hayles ja Rouvroy esittävät silmiinpistävän erilaisia näkemyksiä, minkä vuoksi on houkuttelevaa hyödyntää tätä kontrastia edelleen. Sen sijaan haluan kuitenkin saattaa tämän vastineeni fragmentti 10:een päätökseen antamalla esimerkin siitä, miten tämän tutkimuksen aikana tehdyt havainnot tukevat Haylesin teknologiamyönteisempää näkemystä. Tätä tarkoitusta varten lainaan Rouvroylta seuraavan kohdan: ”Algoritmisen hallinnan ‘voima’ on siis verrannollinen sen ei-robustiuteen (jos robustius ymmärretään kykynä vastata haasteisiin ja kritiikkiin). Tämä ’ei-robustius’ muodostaa myös algoritmisen hallinnan estetiikan, jota luonnehtivat sujuvuus, jatkuvuus, reaaliaikainen adaptaatio, välittömyys, dynaamisuus, plastisuus, ei-häiritsevyys, saumattomuus jne.” (Rouvroy 2013bFI, 152).

Rouvroyn kritiikki on sekä merkityksellistä että yksipuolista. Merkityksellistä se on, koska laskennallisen käänteen myötä tapahtuneet muutokset koskevat kaikkia julkisen ja yksityisen elämän alueita, kuten Rouvroy vakuuttavasti esittää. Yksipuolista se on jättäessään täysin huomiotta mahdollisuuden, että digitaalista mediaa voidaan käyttää paljastamaan ja vastustamaan niistä aiheutuvia ongelmia – väite, joka on keskeisellä sijalla Haylesin ajattelussa (Hayles 2012, 18).

Esimerkiksi algoritmisten käännösten osalta on selvää, etteivät ne ole robusteja Rouvroyn edellä määrittelemällä tavalla. Koneiden tekemiä käännöksiä arvioidaan tavallisesti vain silloin, kun halutaan mitata koneellisen kääntämisen alalla tapahtunutta kehitystä (1.10FI2). Tavallisessa käytössä ne ovat vain nopeita käännöksiä, joita ohjelman käyttäjä ei jää tarkemmin arvioimaan riippumatta niiden hyödyllisyydestä tai tarkkuudesta. Pääasiallinen väitteeni algoritmisen hallinnan teoriaa vastaan kuitenkin on, että algoritmiset käännökset ja muut algoritmisen käsittelyn muodot, mukaan lukien verkkohaut, voivat toimia osana prosesseja jotka tuottavat paitsi robusteja käännöksiä myös robustia tietoa.