Alussa kuvaamani Skotlannin-työjakson aikana sosiaalisissa tilanteissa tapahtuneet rajojeni kadottamiset tulivat esiin myös tehdessäni Deborah Hayn The Ridge -koreografian sovitusta. Yksin sooloa harjoittaessani olin huolissani siitä, miten ja minkä verran minun oli oltava uskollinen koreografin ohjeille ja koreografialle ja milloin minun oli luotettava omiin ratkaisuihini. Suurimmat onnistumisen kokemukset liittyivät niihin hetkiin, kun rohkeasti otin koreografian itselleni ja luotin omaan sovitukseeni. Kyse oli siis pitkälle mielen vapautumisesta omista rajoitteistaan. Haasteena tällaisessa työtavassa, jossa tekijyys jakautuu, on löytää oma tilansa ja luottaa valintoihin, joita toinen ei ole kommentoimassa. Dialogisuus olikin yksi tästä prosessista puuttunut elementti. Kymmenen päivän työjakso Hayn kanssa Skotlannissa sisälsi toki mahdollisuuden jakamiseen ja keskusteluun, mutta pääasiassa koreografi tuolloin vain välitti teoksen rakenteen, scoren, Butterworthin mallia(*) ajatellen didaktisesti (Butterworth 2009). Me tanssijat otimme vastaan hänen konseptinsa. Itsenäinen soolon työstäminen ja oman sovituksen tekeminen antoivat sitten mahdollisuuden ja haasteen toimia vapaasti annetun materiaalin kanssa. Tässä mielessä Hay luopuu erittäin avokätisesti koreografiansa hallinnasta, jolloin teoksen jaettu omistajuus koreografin ja tanssijan välillä mahdollistuu.
Kokemuksessani tanssijantyöstä tässä prosessissa oli häkellyttävää se, miten usein etsin koreografin hyväksyntää ja miten usein kuvittelin kuulleeni jonkin ohjeen, johon sitten jäin kiinni, vaikka se oli ollut ehkä väärinymmärrys. Henkilökohtaista palautetta sain vain muutaman kerran. Skotlannin-työjaksolla Hay oli kannustava, piti tekemistäni sisältörikkaana ja kehotti olemaan rohkea ja spontaani. Hän käytti mielikuvaa ”ready, fire, aim” nimenomaan tässä järjestyksessä mahdollistamaan harjoittamisen avoimuutta. (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 6.9.2004.) Vuoden 2005 Sivuaskel-festivaalin aikana järjestetyssä tapaamisessa sain palautteen, että liikkumiseni oli riemastuttavaa osassa, joka oli ennen koreografian varsinaista alkua ja että Hay koki varsinaisen alun sisältävän koko tanssin historian. Sain kehotuksen lisätä ”kutsua tulla katsottavaksi” (Lahdenperä The Ridge -työpäiväkirja 28.2.2005). Tämä kokemukseni palautteen niukkuudesta on herättänyt minut kuuntelemaan tarkemmin tanssijoita, jotka tekevät työtään omissa koreografioissani. Pyrin kannustamaan heitä ja luomaan kysyvän ja keskustelevan ilmapiirin, jossa voin tukea tanssijaa epävarmuuden hetkillä.
Hayn kanssa työskentelystä siirtyi seuraaviin tutkimukseni töihin vaikutteita, koska hänen esiintymisen harjoittamisen menetelmänsä ja Alexander-tekniikan perusteet tukevat toisiaan. Hayn ajatus nyt-hetkessä olemisesta on lähellä Alexanderin välittämää tiedostamista käsillä olevasta. Myös Hayn ohje ”invite to be seen”, jonka ymmärrän avautumisena ulos kohti tilaa ja toista, on suhteessa Alexander-tekniikan suuntausten kanssa, jotka tuovat sekä sisäisen tilan että suhteen ympäristöön avoimeksi. Lisäksi spontaanius on kiinnostavasti läsnä molemmissa. Alexander-tekniikassa on prosessin päämääränä tarkoituksenmukainen ja vapautunut itsen käyttö. Kun vapaudumme turhiin ulkoisiin ärsykkeisiin reagoimisesta, nyt-hetkessä tapahtuvat valinnan vaihtoehtoehdot kasvavat ja spontaanius lisääntyy.
Olen esittänyt The Ridge -sooloa hyvin erilaisissa tiloissa. Kiinnostavaa on ollut se, miten erilaisissa paikoissa sitä on ollut mahdollista esittää ilman tilan aiheuttamia hankaluuksia. Koen sen johtuvan siitä, että itse koreografia sisältää tehtävänä kutsun avautua olemassa olevaa kohti, jolloin erilainen ympäristö on pikemminkin etu kuin haitta. Myös ääni- ja valosuunnittelun osuus on vaihdellut eri esityskerroilla. Ensiesitys oli perinteisessä tanssin näyttämötilassa Zodiakissa (17.–19.3.2005), josta on ohessa oleva esitystaltiointi. Tuolloin musiikista vastasi Ville Hukkinen ja valosuunnittelusta Tarja Ervasti. Tilasta oli purettu nouseva katsomo ja yleisö istui kaarevasti asetelluilla sekalaisilla tuoleilla ja sohvilla. Samankaltaisella studionäyttämöllä Turun Barker-teatterissa (2.–4.4.2005) yleisö istui perinteisemmin nousevassa katsomossa. Siellä tein esityksen hiljaisuudessa ja yleisvalossa. Pietarissa (16.5.2005) The Body Word -festivaalilla esiinnyin pienellä Osobnyak-teatterin luukkunäyttämöllä, ja mukana olivat Hukkinen ja Ervasti. Soolo on soveltunut myös päivänvalossa studiossa esitettäväksi, esimerkiksi São Paulossa (21.7.2006) ja toisaalta vain muutaman neliön seminaaritilassa Joensuussa Kulttuurintutkimuksen päivillä (14.12.2007). The Ridge -soolosta on nähtävänä kaksi versiota.
Vuodelta 2005 oleva esitystaltiointi on näyttämötilassa ja toinen versio on luentotilaisuudesta vuodelta 2007.
