Avaan seuraavaksi Alexander-tekniikan peruskäsitteitä, joiden kautta menetelmän harjoittaminen tulee mahdolliseksi. Kuvaan lyhyesti neljää, Alexanderin itsensä menetelmästään kirjoittamaa kirjaa, joita käytän lähteinäni. Kirjoista ensimmäinen, Man’s Supreme Inheritance (1910), on vielä hieman vaillinainen yritys sanallistaa menetelmää, joka on lähtöisin käytännön kysymyksistä ja työstä. Walter Carrington toteaa vuonna 1996 editoidun painoksen esipuheessa, että kirjan ensimmäisen painoksen julkaisuaikaan Alexander oli opettanut 15 vuotta ja halusi varmistaa työnsä aitouden ennen kuin joku muu alkaisi siitä kirjoittaa (Carrington 1996). Plagioinnin pelko olikin asia, joka esti häntä usein elämänsä varrella tarttumasta kiinnostaviin yhteistyöehdotuksiin. Kirjasta on tehty kolme uusintapainosta Alexanderin eläessä ja kaksi hänen kuoltuaan. Viimeisimpään, vuoden 1996 painokseen on koottu aikaisempien versioiden aineisto. Alexander sortuu kirjan alussa ensin selittämään koko ihmiskunnan kehitystä varsin vajavaisin tiedoin. Hän väittää jopa, että tietoisella ohjauksella voimme päihittää kaikki ruumiin vaivat. Kirjan viesti painottaa ihmisen mahdollisuutta toimia tietoisesti itseään ohjaten (conscious control). (Alexander 1996.)

Alexanderin toisena julkaistussa kirjassa Constructive Conscious Control of the Individual (1923) tulee esiin myös John Deweyn vaikutus. Kirja sisältää pohdintaa koulutuksesta, oppimisesta ja uudelleenkoulutuksen tarpeesta. Kirjan pääteemana on sensory appreciation, aistinvarainen ymmärtäminen,(25) ja sen merkitys käyttäytymiselle. (Alexander 1992.) Alexanderin kirjoittamista kirjoista helpoimmin lähestyttävä on mielestäni kolmantena ilmestynyt The Use of the Self (1932). Siinä Alexander tuo selkeimmin esiin menetelmän kehittymisen ja pääperiaatteet. Dewey tuo kirjan esipuheessa esiin sen, miten Alexanderin työ täyttää tieteellisen menetelmän vaatimukset (Dewey 2000a, 9). The Universal Constant in Living (1941) on Alexanderin viimeiseksi kirjoittama teos ja sisältää hänen kypsimmät ajatuksensa menetelmästä. Olen käyttänyt tutkimuksessani Jean M. O. Fischerin toimittamaa painosta. Hän kuvaa osuvasti esittelytekstissään, miten Alexander on tässä kirjassaan vapaa käsittelemään tekniikan laajempaa merkitystä terveyden, kasvatuksen ja demokratian kannalta, kun hänen ei enää tarvitse esitellä terminologiaa (Fischer 2000b). Fischer on toimittanut myös Alexanderin artikkeleista ja luennoista koostuvan kirjan, joka sisältää tekstejä vuodesta 1894 vuoteen 1950. Erityisen kiinnostavia ovat kolme luentoa vuosilta 1925, 1934 ja 1949. Ne on litteroitu Alexanderin puheesta, ja näin niistä tulee esiin hänen huumorinsa ja spontaani, välitön esiintymistapansa. Puheissaan hän avaa myös käsitteitä sekä antaa esimerkkejä, jotka selventävät asiaa. (Alexander 1995.)

2.2.1 Itsen käyttö — The Use of the Self

Alexanderin tutkimus- ja kehitystyö alkoi hänen henkilökohtaisesta tarpeestaan löytää keinoja, joilla hän voisi parantaa ja kehittää tapaa käyttää itseään toiminnassa. Hänen ongelmanaan olivat äänen käheytyminen ja hengitysvaikeudet, jotka johtuivat huonosta itsen käytöstä. 1800-luvun lopun ajattelulle tyypilliseen tapaan Alexander piti aluksi tutkimustyössään ruumista ja mieltä saman organismin erillisinä osina. Pian hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, että jaottelu ei ollut toimiva. Hän oivalsi, että ihmisen toiminnassa henkistä ja fyysistä prosessia ei voi erottaa toisistaan. (Alexander 2000a, 21). Ihmisen mieli vaikuttaa ruumiiseen ja fyysiset tekijät vaikuttavat mieleen. Alexander käyttää tästä fyysisen ja psyykkisen, kehon ja mielen ykseydestä käsitettä itsen käyttö.(26) Hän korostaa, ettei käyttö tai käyttäminen tässä tarkoita yhden osatekijän tai kehon alueen käyttämistä, vaan koko ihmisen organismin toimintaa yleisesti (Alexander 2000a, 22). Pyrin tutkimuksessani ja koreografisessa työssäni hyödyntämään itsen käytön käsitettä. Korvaan siis itsen käytöllä sellaiset tanssikirjoituksissa käytetyt käsitteet kuin kehomieli ja psykofyysinen kokonaisuus aina, kun se on mahdollista. Usein joudun kuitenkin myös antamaan periksi näille tanssin teksteihin asettuneille käsitteille.

Ihmisen reaktio ärsykkeeseen on aina kokonaisvaltainen, vaikka käsitteellisesti voidaan ehkä tehdä jako venähdyksen aiheuttaman kivun tai rahojen loppumisen vaikutusten välillä. Kipu tai särky vaikuttaa hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti ja taloudellinen ahdinko voi muuttaa fyysistä olemusta. Alexander-työskentelyssä ensimmäinen tavoite on alkaa tiedostaa sitä, miten käyttää itseään ja miten reagoi erilaisiin ärsykkeisiin. Vasta tiedostamisen kautta on mahdollista vaikuttaa tilanteeseen ja kenties valita toisin. Kyse on syvällisistä muutoksista, jotka ovat isoja haasteita kaikille tekniikkaa harjoittaville. Usein tottumuksissa on nimittäin kyse myös suojareaktioista, jotka ovat ehkä joskus aiemmin olleet tarpeellisia. Tarpeettomien ja nyt-hetkelle haitallisten reaktioiden purkamiselle ja niistä poisoppimiselle on annettava aikaa ja rauhaa. (Lahdenperä 2003, 8.)

Yksilön vastuu itsestään on Alexander-työskentelyn keskeinen, ellei jopa keskeisin lähtökohta. Alexander tuo kirjoituksessaan esiin sen, miten vain harvat ovat tähän asti kiinnittäneet huomiota siihen, kuinka suurelta osin olemme itse vastuussa vaivoistamme. Meistä harva ymmärtää, miten epäedullisesti saatamme käyttää itseämme päivittäisissä toimissamme ja jopa nukkuessamme ja miten nämä haitalliset toiminnat kuormittavat ja kuluttavat energiaamme. Olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä sitä, että kykenemme parhaaseemme toimissamme. (Alexander 2000b, 3.)

Havainnoidessaan omaa toimintaansa Alexander tiedosti, ettei ollut juuri koskaan ottanut vastuuta siitä, miten käytti itseään. Hän oli aina perustanut toimintansa siihen, mikä tuntui oikealta. Hän ei ollut koskaan kyseenalaistanut tapaansa käyttää itseään ennen kuin pani merkille, että tietyt tottumukset haittasivat hänen kykyään toimia. Tämän jälkeen hän joutui vielä huomaamaan, että vaikka hän päättikin käyttää valintakykyään tehdäkseen toisin, niin hän kohtasi itsessään muutosta vastustavan ja miltei ylitsepääsemättömän tottumuksen voiman. (Gelb 1987, 25–26.)

Alexanderin aloittaessa äänenkäyttönsä ongelmien tutkimukset hän koki, että ongelmat ilmenivät hänen harjoittaessaan lausuntaa mutta eivät normaalissa puheessa. Hän päätti tutkia lausunta- ja normaalin puhetilanteen eroja peilien avulla. Hänen huomionsa kiinnittyi erityisesti kolmeen asiaan, joista ensimmäinen oli pään taakse vetäminen, toinen kurkunpään alas painaminen ja kolmas ilman sisään vetäminen suun kautta. Hän toteaa:

I was particularly struck by three things that I saw myself doing. I saw that as soon as I started to recite, I tended to pull back the head, depress the larynx and suck in breath through the mouth in such a way as to produce a gasping sound. (Alexander 2000a, 26.)

Myöhemmin hän havaitsi, että samat asiat olivat tavallisenkin puheen aikana läsnä, mutta huomattavasti vähäisemmässä määrässä. Toisaalta, mitä haastavampaa teksti oli äänenkäytöllisesti, sitä korostetumpina nämä kolme haitallista tekijää olivat läsnä. Alexanderin alkuperäinen epäily siitä, että äänen käheytyminen ja se miten hän käytti itseään, olivat syy-seuraussuhteessa, sai vahvistuksen. Hän alkoi tutkia, voisiko valita toimintatapansa itselleen edullisemmaksi tai tarkemmin, voisiko ehkäistä tai muuttaa väärinkäytön. Hän yritti ensin korjata virheelliseltä vaikuttavan toiminnan, mutta se ei tuottanut toivottua tulosta. Seuraava Alexanderin kysymys oli, mikä johtuu mistä. Muutamien kuukausien kokeilun ja erehdyksen kautta työskentely sai Alexanderin huomaamaan, että näistä kolmesta havaitsemastaan tekijästä hänen oli mahdollista vaikuttaa lähinnä pään taakse vetämiseen. Tämä toi epäsuorasti helpotusta myös kahteen muuhun ongelma-alueeseen, kurkunpään alas painamiseen ja korostuneeseen sisäänhengitykseen. (Alexander 2000a, 27–28.)

2.2.2 Perusohjaus — Primary Control

Alexanderin käyttämä käsite Primary Control(27), perusohjaus, tarkoittaa pään ja kaulan dynaamista suhdetta vartaloon. Perusohjaus vaikuttaa keskeisesti koko ihmisen liikkumisjärjestelmään. Pään asennon ja erityisesti pään taaksepäin vetämisen vaikutus äänenkäyttöön oli erittäin merkittävä havainto Alexanderin tutkimuksissa, ja hän painottaa sitä itse seuraavasti:

The importance of this discovery cannot be overestimated, for through it I was led on to the further discovery of the primary control of the working of all the mechanisms of the human organism, and this marked the first important stage of my investigation. (Alexander 2000a, 28.)

Toinen tärkeä havainto oli ymmärtää, että muutokset itsen käytössä vaikuttivat kaikkeen toimintaan tai toimivuuteen. Alexander kirjoittaa: ”…ne muutokset, jotka olin onnistunut aikaansaamaan käytössä ehkäisemällä havaitsemani kolme haitallista taipumustani, olivat tuottaneet merkittävän muutoksen ääni- ja hengitysmekanismieni toimintaan.”(28) (Alexander 2000a, 28). Alexander joutui kuitenkin toteamaan, että pään ja kaulan toiminnallinen suhde oli vain osa kokonaisuudessa. Hänen äänenkäyttöönsä vaikuttivat myös rintakehän kohottaminen ja koko pituuden lyheneminen. Yhden alueen toiminta tai toimimattomuus vaikutti koko mekanismin toimintaan. Alexanderin sanoin:

This new piece of evidence suggested that the functioning of the organs of speech was influenced by my manner of using the whole torso, and that the pulling of the head back and down was not, as I had presumed, merely a misuse of the specific parts concerned, but one that was inseparably bound up with a misuse of other mechanisms which involved the act of shortening the stature. (Alexander 2000a, 29.)

Alexander tuli omaa ja muiden toimintaa havainnoidessaan samankaltaiseen johtopäätökseen kuin saksalainen farmakologi ja fysiologi Rudolf Magnus tutkiessaan liskojen refleksejä(29). Alexander kirjoittaa, että perusohjaus, josta Magnus käyttää nimitystä central control, on riippuvainen tietynlaisesta pään ja kaulan käytöstä suhteessa vartalon käyttöön. Perusohjauksen tarkoituksenmukaisemman toiminnan muodostumista voidaan kasvattaa, kun on ensin estetty vaistomainen, tottumuksenmukainen, epätoivottu (itsen) käyttö ja sen jälkeen annettu perussuuntauksia tukemaan tätä pään, kaulan ja vartalon suhdetta. (Alexander 2000a, 65.)(30)

Englanninkielen sana neck käännetään usein niskaksi Alexander-tekniikan opetuksen yhteydessä, koska niskan puolella on paljon lihasten ylikuormituksesta johtuvia tekijöitä, jotka vaikuttavat haitallisesti pään toiminnallisuuteen selkärangan jatkona. On kuitenkin hyvä muistaa, että Alexander tarkoitti neck-termillä sekä niskan puolta että kaulan etupuolta ja sivuja. (Lahdenperä 2003.) Tutkimuksessani käännän sanan neck ’kaulaksi’, ellei tilanne vaadi määrittämään sitä tarkoittamaan tarkemmin nimenomaan niskapuolta.

Alexander oli mielissään lääkäreiden ja tiedemiesten kiinnostuksesta hänen menetelmäänsä kohtaan, mutta hän ei koskaan lähtenyt mukaan esitettyihin tutkimuksellisiin yhteistyöehdotuksiin. Frank Pierce Jones kirjoittaa, että Dewey oli erityisen halukas auttamaan juuri itsen käytön perusohjauksen tutkimisessa. Alexander ei kuitenkaan nähnyt tieteellisellä tutkimuksella olevan mitään etua, vaan uskoi, että tunnustus menetelmälle tulee muutoinkin. Alexander-tekniikan opettajaksi kouluttautunut Jones koki Deweyn lailla akateemisen tutkimuksen kuitenkin tärkeäksi. Hän toteutti syksyllä 1949 kokeilututkimuksen (pilot study) soveltavan, kokeilevan psykologian Tufts-instituutissa(31). (Jones 2003, 105.) Toisen kokeilututkimuksen jälkeen Jones valitsi varsinaiseksi tutkimusaiheekseen yhden Alexander-tekniikan oppitunnin aikana tuotetun fysiologisen ja kinesteettisen vaikutuksen vastaavuussuhteen. Jones käytti objektiivisten tulosten keräämiseen ranskalaisen Etienne Mareyn 1880-luvulla kehittämää sarjavalokuvaustekniikkaa (multiple-image photography) ja elektromyografiatekniikkaa (electromyography eli lihastoiminnan sähköistä mittausta) sekä röntgenkuvausta. Koehenkilöiden haastattelut suoritettujen toimintojen kinesteettisestä kokemuksesta ja Alexander-tunnin vaikutuksesta toimivat vertailuna mitatuille tuloksille. Jonesin käyttämä aineisto sisälsi muun muassa istumisen ja seisomaan nousemisen a) tottumuksen mukaisesti, b) kehotetun ryhdikkäästi ja c) ohjatusti eli Alexander-opettajan käsillä ohjaamisen kautta tehtynä. Lyhyesti sanottuna tulokset osoittivat, että kun pään tasapainoa muutetaan Alexander-ohjauksella, niin liikkeen kulku muuttuu taloudellisemmaksi ja tuntemus rasituksesta vähenee. (Jones 2003, 107–128.)

Gelb toteaa, että Alexander-tekniikan tuntien on tarkoitus antaa oppilaalle kokemus tasapainoisesta perusohjauksen toiminnasta. Se ei sinänsä ole lopullinen päämäärä vaan valmistautuminen toimintaan. Kun tasapainoinen itsen käyttö säilyy liikuttaessa, toiminnan laatu muuttuu. Liikkumisesta tulee kevyempää ja helpompaa, hengitys muuttuu rytmikkäämmäksi ja samanaikainen sisäisten (proprioceptive) ja ulkoisten (perceptive) ärsykkeiden vastaanottaminen luo yhtenäisemmän kokemuksen ympäristöstä. Gelbin mukaan Jones on tutkimuksellaan osoittanut nämä väittämät pitäviksi. Jones on osoittanut, että Alexander-tekniikan avulla muuttunut pään tasapaino (suhteessa vartaloon) helpottaa ihmisen ryhtimekanismin (painovoimaa vastaan toimivan mekanismin) toimintaa. Tämä maan vetovoiman kanssa toimiva mekanismi on oleellinen ihmisen pystyasennolle toimien selkärangan, sidekudosten ja tähän tarkoitukseen erikoistuneiden lihasten hyväksi. Se toimii meissä koko ajan enemmän tai vähemmän tarkoituksenmukaisesti. (Gelb 1987, 49.)

2.2.3 Inhibitio — Inhibition

Alexander-tekniikka on tietoisena olemisen harjoittamista, jonka tärkeimpinä keinoina ovat inhibitio(32) ja suuntaaminen.

“I have no exercises for you to practice, but here is something that you can put into practice,” and he would show them with his hands what not to do. Thus, from the start, he hoped that his pupil would begin to apply the key principle of the Technique, the principle of prevention. (Carrington 2004, xii)

Alexander-tekniikassa ei ole harjoituksia, vaan kyse on pikemminkin asenteesta olla itsessään, tiedostavan läsnäolon harjoittamisesta. Kuten Walter Carrington edellä olevassa lainauksessa kertoo, Alexander näytti oppilaalleen, mitä ei kannata tehdä. Alexander-tekniikkaa harjoitettaessa huomio tuodaan kyseisen hetken toimintaan ja sen tarpeisiin, jotta sitä haittaavat esteet voidaan purkaa. Ehkäiseminen eli toisin sanottuna ei-reagoiminen, ei-tekeminen, ei-toivotun ehkäiseminen, pysähtyminen oli se toimintatapa, jonka Alexander oli todennut parhaaksi suhtautumistavaksi omien, haitallisiksi havaitsemiensa tottumusten purkamiseen. Tutkiessaan puhumiseen liittyvää ongelmaansa Alexander huomasi, että estääkseen puheen tuottamiseen liittyvän haitallisen, tottumuksenmukaisen tavan käyttää pään ja kaulan aluetta suhteessa muuhun kehoon hänen olisi päästävä käsiksi ilmiön alkuun eli lausumisen hänessä aiheuttamaan reaktioon (Alexander 2000a, 38). Vasta reaktion tiedostaminen ja tottumuksenmukaisen toiminnan estäminen mahdollistivat toimivan perusohjauksen ja loivat tilaa tarkoituksenmukaisemmalle valinnalle. Alexander-tekniikassa on siis kyse välittömän reaktion ehkäisystä tai pysäyttämisestä valinnan teon mahdollistamiseksi. Tästä totutun reaktion ehkäisemisestä Alexander käyttää nimitystä inhibitio (inhibition).

Jones toteaa, että inhibitio on negatiivinen sana, mutta se luonnehtii positiivista prosessia. Kieltäytyessään vastaamasta totunnaisella tavalla ärsykkeeseen ihminen vapauttaa joukon refleksejä, jotka pidentävät kehoa ja välittävät liikettä. (Jones 2003, 11.) Jo ajatus mahdollisuudesta käyttää inhibitiota, tuo tietoisuuden nyt-hetkeen ja herkistää havainnointia. Todellinen pysähtyminen palauttaa huomion käsillä olevaan hetkeen, ja näin avautuu uudelleen valitsemisen mahdollisuus. Varsinkin alussa tämä on tosin vaikeaa, sillä ärsykkeen ja reaktion väliin on vaikeaa päästä. Harjoittelun myötä tulee havainnossaan kuitenkin koko ajan nopeammaksi ja kun sitten purkaa totutun reaktioketjun, vapauttaa spontaanin, juuri siinä tilanteessa toimivan reaktion käyttöön.

Reaktiomme erilaisiin ärsykkeisiin on voimakas tekijä päivittäisessä toiminnassamme. Meillä kaikilla on tiedostamattomia tapoja toimia, mutta mitä paremmin opimme tunnistamaan ja havaitsemaan tilanteita, joissa reaktiomme ovat epätarkoituksenmukaisia, sitä paremmat mahdollisuudet on saada lisää valinnan mahdollisuuksia toimia toisin tarpeen mukaan. Alexanderilla haitalliset tottumukset tulivat esiin erityisesti äänenkäytössä eli hänen tavassaan reagoida äänen käyttöön liittyviin ärsykkeisiin. Muutoksia hän sai aikaan vasta tunnistettuaan ja estettyään lausumisärsykkeen hänessä tuottaman psykofyysisen reaktion. Kyse on keinoista, joiden avulla tietoisesti puretaan kaavamainen reaktio, jotta spontaanius ja toiminnan tarkoituksenmukaisuus pääsevät esiin. (Gelb 1987, 60.)

Tietoinen toiminta ja keinojen valinta ovat ensiarvoisen tärkeitä Alexander-tekniikkaa käytettäessä. Alexander kirjoittaa:

… in the application of my technique the process of inhibition – that is, the act of refusing to respond to the primary desire to gain an “end” – becomes the act of responding (volitionary act) to the conscious reasoned desire to employ the means whereby that “end” may be gained. (Alexander 1992, 118.)

Liiallinen päämäärähakuisuus on usein syynä siihen, että unohdamme kuitenkin valita ne keinot, joilla olisi toimivampaa edetä kohti päämäärää. Alexander korosti aina sitä prosessia, jolla voimme saavuttaa tavoitteemme, ei tavoitetta sinänsä. Hän kutsui tätä epäsuoraa menetelmää keinoihin perustuvaksi (means-whereby) lähestymistavaksi ja kirjoittaa siitä seuraavasti:

These means included the inhibition of the habitual use of the mechanisms of the organism, and the conscious projection of new directions necessary to the performance of the different acts involved in a new and more satisfactory use of these mechanisms (Alexander 2000a, 41).

Usein tekniikan pariin hakeutuvalla ihmisellä on jokin ongelma tai vaiva, johon hän odottaa saavansa avun. Apu usein löytyykin, mutta Alexander korosti, että hänen kehittämänsä menetelmän keskeinen ajatus on kuitenkin ennaltaehkäisyssä parantamisen sijaan (Alexander 2000a, 20). Tottumuksenmukaisen, ei-toivotun toiminnan ehkäiseminen mahdollistaa paremman perusohjauksen toiminnan ja näin itsen käytön parhaan mahdollisen tasapainon (Gelb 1987, 60).

2.2.4 Suuntaaminen — Directing

Mielestäni inhibitiota voidaan pitää Alexander-tekniikan päätyövälineenä ja suuntaamista sen välttämättömänä apuvälineenä. Suuntaaminen on ymmärrettävissä ajattelemisena, toivomisena ja lempeänä tahtomisena. Se ei ole tekemistä siinä merkityksessä, jonka yleensä ymmärrämme, sillä jo ajatus saa aikaan tapahtuman hermoston kautta lihaksissamme eikä varsinaista tekemistä siis tarvita.

Uuden, tietoisen suuntaamisen on Alexanderin mukaan korvattava vanha, vaistonvarainen suuntautuminen. Hän kirjoittaa askelistaan luopua tuntemukseen perustuvasta itsen käytöstä kohti tietoista valintaa seuraavasti:

1) on analysoitava tämänhetkinen itsen käytön tilanne;

2) on valittava keinot, joilla tyydyttävämpi (itsen) käyttö varmistetaan;

3) on tietoisesti projisoitava tarvittavat suuntaukset keinojen käyttöönottoon.(33) (Alexander 2000a, 39.)

Alexander havaitsi tutkimustensa kautta, että itsen käyttö parani, kun kaula vapautui jännityksestä ja pää pääsi suuntautumaan vapaasti eteen- ja ylöspäin suhteessa kaularankaan samalla, kun selkä piteni ja leveni. Hän ei kuitenkaan voinut tekemällä tehdä näitä asioita, koska se johti uusiin jännityksiin. Hänen oli luovuttava tekemisestä ja estettävä totuttu reaktionsa esimerkiksi lausumiseen. Sitten hän keskittyi tietoisesti sellaiseen psykofyysiseen toimintamalliin tai ohjaavaan ajatukseen, kuin: ”salli kaulan olla vapaa, jotta pää pääsee eteenpäin ja ylös niin, että selkä voi pidentyä ja leventyä”. Samalla hän piti huolta siitä, että inhiboi eli ehkäisi näitä suuntauksia muuttumasta vanhojen tottumusten mukaisiksi lihastoiminnoiksi. Uuden toimintamallin osia piti ajatella sekä peräkkäin että samanaikaisesti – kaikkia yhdessä ja toinen toisensa perään. (Gelb 1987, 70.) Suuntaamisella annetaan näin keholle mahdollisimman edullinen tilanne toimia, kun valinta toiminnasta on tehty.

Fysiologi David Garlick toteaa, että Alexander-tekniikassa käytettävät suuntaukset tai sarja mielenilmaisuja korvaavat lihasten vanhan ohjautumisen (inhibition avulla) ja mahdollistavat (suuntaamisella) uuden tarkoituksenmukaisemman ohjautumisen. Näin syntyy vähemmän epätarkoituksenmukaista supistumista liikkeen tuottamiseen tarvittavissa lihaksissa, vaikka käytössä on edelleen tarpeellinen vartaloa ja jäseniä tukevien lihasten supistuminen liikkumisen aikana. Liike tulee toteutetuksi yksinkertaisemmin ja vähemmällä ponnistuksella. (Garlick 1990, 23.)

2.2.5 Aistinvarainen ymmärtäminen — Sensory appreciation

Alexander-tekniikan käyttäminen on aluksi haastavaa, koska emme saa välttämättä luotettavaa palautetta aisteiltamme. Aistinvarainen ymmärtäminen (sensory appreciation(34)) on useimmilla meistä muodostunut epäluotettavaksi. Erityisesti kinesteettinen aisti aiheuttaa aluksi hankaluuksia tekniikan käyttöönotossa. Lihasaistin eli kinesteettisen aistin ja asento- ja liikeaistien eli proprioseptorien avulla tunnistamme painopisteemme, asentomme ja liikkeemme (Sandström 1989, 62–63). Tämä tunnistaminen tapahtuu kuitenkin suhteessa tottumuksiin ja siihen, mitä olemme totuttaneet tai opettaneet aistimme tunnistamaan. Ensin onkin luovuttava kritiikittömästä tuntemuksiin luottamisesta ja käytettävä järkeä, ajattelua tai opettajan antamaa ohjausta. Alexanderin oma havainto oli, että huonot tottumukset vähensivät kinesteettisen aistin luotettavuutta. Hän yllättyi siitä, miten epätarkka oli hänen käsityksensä siitä, kuinka hän toimi. Ellei hän olisi käyttänyt peiliä apuna tarkkaillessaan toimintaansa tilanteessa, jossa hänen piti toimia vastoin vakiintuneita tottumuksiaan, hän ei luultavasti olisi koskaan huomannut tätä. Ilman peiliä hän tuskin olisi uskonut, ettei tehnyt niin kuin luuli tekevänsä. (Gelb 1987, 54.)

Aistien luotettavuutta voi kuitenkin palauttaa. Aluksi uudenlainen itsen käyttö saattaa tuntua oudolta ja pelottavalta ja luoda epävarmuuden tunteen. Me olemme turvallisuushakuisia ja vältämme yleensä muutoksia. Kuten Alexander toteaa:

Indeed, we have to face the fact that the adult, as a rule, does not like a new feeling; in some cases he is positively afraid of it. A new ”feeling” gives him a sense of insecurity when he experiences it in connexion with acts that he has been accustomed to associate with a different feeling all his life. This sense of insecurity is particularly marked in connexion with the maintenance of his equilibrium in the acts of standing, walking, etc., in accordance with the newly acquired feeling. (Alexander 1992, 84.)

Toisaalta muutoksen tilassa oleminen saattaa myös tulla kokemuksen kautta toivottavaksi tilaksi. Asenne uutta kohtaan voi olla innostava. Menetelmän opettaja Elisabeth Walker(35) sanoo, että Alexander-tekniikassa on kyse vapaudesta muuttua (Walker 2008, 60).

Keinot, joilla Alexander lähestyi äänenkäytön ongelmiaan, osoittautuivat toimiviksi. Hänen ehdottamansa asenne poikkeaa siitä, miten monesti suhtaudumme tehtäviimme. Vallalla on useimmiten tehokkuus ja suorituspainotteinen toiminta. Se johtaa usein ”keinolla millä hyvänsä” -ajatteluun. Tarvitaan rohkeutta poiketa tutusta ja kärsivällisyyttä pysähtyä, käyttää havaintokykyä ja järkeä sekä parhaita mahdollisia keinoja, tavoite huomioon ottaen. Pelko ja liika yrittäminen ovat ehkä suurimpia esteitä ihmisen elämässä. Pienikin pysähtyminen voi antaa mahdollisuuden valita toisin ja olla alku suurelle muutokselle. (Lahdenperä 2003.)