1.6 Fragmentti 6

Fragmentti 6:ssa DAR sovittaa vastaavan Hayles-katkelman esittämällä, että näytelmäkäsikirjoitusta tulisi tarkastella teknisenä objektina, joka on vakiinnuttanut asemansa painokulttuurin aikana ja jonka käyttötavat muuttuvat digitaalisen aikakauden myötä. Sovitus on jossain määrin yllättävä, sillä katkelmassaan Hayles puhuu jonkin tietyn objektin sijaan ajattelutapojen muutoksista siirryttäessä painokulttuurista digitaaliseen aikaan (ks. sovitettu Hayles-katkelmasta 5). Jos kuitenkin hyväksymme väitteen, että näytelmäkäsikirjoitus osaltaan heijastaa ”painokulttuurin muokkaamia, ruokkimia, mahdollistamia ja rajoittamia ajattelutapoja” (Hayles 2012, 1) niin DAR:n valinta vaikuttaa perustellulta.

Lähestyäkseni kysymystä näytelmäkäsikirjoituksesta teknisenä objektina kuvaan lyhyesti mihin eri tarkoituksiin olen itse näytelmäkirjailijana ja draamallisen teatterin tekijänä sitä käyttänyt. Kyseiset käyttötavat voidaan karkeasti jakaa kolmeen eri kategoriaan: 1) käsikirjoitus kirjallisena tuotteena, 2) käsikirjoitus esityksen tekemisen välineenä, ja 3) käsikirjoitus esityksenä tai osana esitystä. Kategoriat eivät kuitenkaan edusta lineaarista kehityskulkua esimerkiksi draamallisesta teatterista jälkidraamalliseen (1.6FI1), vaikka oma kehityskaareni onkin kulkenut suurin piirtein näiden vaiheiden kautta nykyiseen taiteellisen praktiikkaani, joka on muotoutunut tämän tutkimuksen myötä ja sen rinnalla. Pikemminkin näytelmäkäsikirjoituksen eri käyttötavat sisältävät muistumia ja heijastumia toisistaan kuvastaen sitä tapaa, jolla tekniset objektit toimivat Haylesin mukaan ”muutoksen säilyttäjinä ja syvällisemmin kompleksisten ajallisuuksien agentteina ja manifestaatioina” (Hayles 2012, 85).

Dramaturgian opintojeni alkuvaiheessa Teatterikorkeakoulussa 1990-luvun lopulla tekstejäni kritisoidaan liian ”kirjallisiksi”, sopimattomiksi esityksen tarkoituksiin, näyttelijöiden suihin. Tämä liittyy epäilemättä siihen, että olen ennen näytelmien kirjoittamista kirjoittanut lyyrisiä runoja ja novelleja. Runojen lukeminen ja kirjoittaminen on määrittänyt suhdettani kieleen enemmän kuin näkemäni ja lukemani näytelmät. Näin ollen minun voidaan katsoa ajattelevan näytelmäkäsikirjoitusta kirjana tai siihen verrattavana kirjallisena tuotteena, joka eroaa runo- tai novellijulkaisusta vain kirjallisuudenlajin osalta ja johon nähden näyttämöesitys on toissijainen (painetun näytelmän esillepano).

Tulkinnassani fragmentti 6:sta tämä kursorisesti kuvattu kehityskulku kuvastaa sitä tapaa, jolla Haylesin käsittelemässä ”objekti-keskeisessä näkemyksessä” tekniset objektit eivät näyttäydy muuttumattomina kokonaisuuksina, jotka pysyvät samanlaisina ajasta ja paikasta riippumatta. Pikemminkin ne ovat jännitteisissä kentissä ilmeneviä ”tilapäisiä yhdistymiä”, joiden ”kompleksiset ajallisuudet kietovat menneisyyden nykyisyyteen ja nykyisyyden tulevaisuuteen”. (Hayles 2012, 86.) Esityksenteon jännitteisessä kentässä käsikirjoitukset ovat teknisiä yksilöitä, jotka koostuvat teknisistä elementeistä (käsikirjoituksen yksittäisistä osista) ja jotka muodostavat osan esityksen teknisestä kokonaisuudesta (1.6FI2). Tämän kokonaisuuden muuttuessa – esimerkiksi taiteellisten tavoitteiden muuttuessa – myös tekniset elementit ja niiden myötä tekniset yksilöt muuttuvat. Aikaisemmat käyttötavat ja niiden myötä vakiintuneet rakenteet – esimerkiksi se, miten käsikirjoituksen sisältämä teksti strukturoidaan luettavaksi ja esitettäväksi – säilyvät kuitenkin vähintäänkin jälkinä teknisissä yksilöissä, mistä syystä niissä alkaa syntyä ajallisia kerrostumia. (Hayles 2012, 87.)

Olennaista tässä teknisten objektien evolutionistisessa tarkastelussa on se, että ne ”ovat jatkuvasti liikkeellä kohti uusia asetelmia, uusia ympäristöjä ja uudenlaisia teknisiä kokonaisuuksia”. Käsikirjoitukset eivät pelkästään sisällä kompleksisia ajallisuuksia vaan ne kantavat ajallisuuksia mukanaan ”tilapäisten vakauttamisten jatkuvassa tanssissa”. Tekniset kokonaisuudet luovat teknisiä yksilöitä tarpeisiinsa – niin kuin esitykset luovat tarvitsemansa välineet –, mutta tekniset yksilöt luovat myös teknisiä kokonaisuuksia. Haylesin esittämä esimerkki on auto, joka luo tarpeen tieverkostolle (1.6FI3). Tekninen yksilö siten ennakoi jo nykyisyydessään tulevaisuutta (tuleva tieverkosto nykyisessä autossa) samalla kun se kantaa mukanaan jälkiä siitä teknisestä kokonaisuudesta, jossa se on valmistunut. (Hayles 2012, 89.) Tämän potentiaalisuuden ansiosta käsikirjoituksen voisi ajatella olevan tehokas väline kaikenlaisten esitysten valmistamiseen, etenkin sellaisten joita nykyisessä teknisessä miljöössä ei vielä ole. Kysymyksen voisi asettaa niin, millaista (tulevaa, vielä tuntematonta) esitystä käsikirjoitus kulloinkin kuvittelee.

Niin ikään merkityksellinen tämän tutkimuksen kannalta – ja ehkä esityksen valmistamisen kannalta yleisemmin ­– on Haylesin Gilbert Simondonilta lainaama ”konkretisaation” käsite. Se liittyy teknologiseen muutokseen ja täsmällisemmin ottaen teknisten elementtien kykyyn ”matkustaa” teknisestä yksilöstä toiseen. Konkretisaatiolla Simondon viittaa keksintöihin, jotka ”ratkaisevat teknisen yksilön toimintaympäristössä keskenään ristiriidassa olevia vaatimuksia”. Teknisen elementin – näytelmäkäsikirjoituksen tapauksessa esimerkiksi näyttämöohjeiden – on oltava riittävän joustava voidakseen ottaa paikkansa uudessa teknisessä yksilössä ja toisaalta riittävän luja säilyttääkseen tuon paikkansa. Tämä ristiriitaisten vaatimusten täyttäminen vaatii neuvottelua, joka esityksen tapauksessa tarkoittaa dramaturgista (sovittelu)työtä. Ennen kuin ”matkustaneesta” elementistä tulee teknisen yksilön toimiva osa, on sen muututtava ”abstraktista” (ei vielä sisäistyneestä) ”konkreettiseksi” (elimelliseksi osaksi). Näin ollen konkretisaatio tarkoittaa ”ristiriitaisten vaatimusten sopeuttamista monikäyttöisiin ratkaisuihin, jotka kietovat ne yhteen”. (Hayles 2012, 88.) Tämän tutkimuksen yhteydessä konkretisaatiota tapahtuu erityisesti taiteellisten osien omaksuessa ja sopeuttaessa elementtejä näytelmäkäsikirjoituksesta, jonka olen kirjoittanut ennen kuin olen saattanut edes kuvitella niitä kokonaisuuksia joihin sen osat myöhemmin liittyvät.