1.2 Fragmentti 2

Ennen kuin vastaan fragmentti 2:een selvennän, miten ymmärrän joitakin edellisessä jaksossa esiin nousseita käsitteitä. 1.1:ssä mainitsen ohimennen algoritmisen käännöksen ikään kuin sen merkitys olisi itsestään selvä ja yleisesti tiedossa (1.2FI0). Näin ei kuitenkaan ole. Algoritmin määritelmä on kaikkea muuta kuin selviö, vaikka elämmekin yhä kiihtyvämmin algoritmisoituvassa maailmassa (1.2FI0.5). Tässä tutkimuksessa algoritmit ymmärretään jonkin tehtävän suorittamiseksi täsmällisesti määriteltyjen käskyjen tai toimenpiteiden sarjoina. Tässä opinnäytetyössä algoritmista ja koneellista käännöstä käytetään synonyymeinä, vaikka tarkkaan ottaen algoritminen käännös on laajempi termi kuin koneellinen käännös. Käännös voi olla algoritminen olematta silti koneellinen. Teoriassa ihminen voi kääntää algoritmin sanelemin säännöin, mutta korkean laskennallisen kapasiteettinsa vuoksi nykyaikainen tietokone suorittaa tehtävän paljon tehokkaammin.

Fragmentti 1:ssä Digitaalinen Taiteellinen Tutkija (englanninkielinen lyhenne DAR) – kuten tästedes kutsun Haylesin kirjan uudelleenkirjoitusta tai sovitusta suorittavaa minää erottaakseni digitaalisen (virtuaalisen) minäni fyysisestä (kaiketi sitten analogisesta) minästäni – puolestaan viittaa taiteelliseen tutkimukseen täsmentämättä mitä tällä tarkoittaa (1.2FI0.7). Saadakseni vertailukohtaa omalle käsitykselleni taiteellisesta tutkimuksesta mainitsen tässä kotiyliopistoni Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen nykymääritelmän. Keskuksen mukaan taiteellinen tutkimus on ”taiteen mediumissa toteutuvaa akateemista, monialaista ja yhteisöllistä tutkimusta” (Uniarts.fi 20.9.2016). Tämän tutkimuksen yhteydessä on olennaista, että se toteutuu kirjoittamisen mediumissa, joka on 1) esityksellinen (so. esittävä, esityksen keinoja hyödyntävä) (1.2FI1); 2) digitaalinen (digitaalisissa mediumeissa tai niiden kautta syntyvä); ja 3) käännöksellinen (kääntämisessä tai sen kautta toteutuva).

Kontekstualisoinnin (epä)ele

Fragmentti 2:ssa esillä oleva ele alkaa itse asiassa jo fragmentti 1:n viimeisessä virkkeessä: ”Tämä työ ei suinkaan ole ensimmäinen, joka tutkii tämänkaltaista ajatusta”. Fragmentti 2:n ensimmäisessä virkkeessä DAR on nimeävinään taiteilijoita ja tutkijoita, joiden työ edeltää ja on relevanttia hänen työlleen – nimeävinään siksi, että lauseen kohdat joissa nimien tulisi esiintyä ovat kuten näemme jälleen tyhjiä. Jälkimmäisessä virkkeessä DAR myöntää työnsä riippuvuuden ja velkaantuneisuuden tälle edeltävälle (joskin nimeämättömälle) työlle. Fragmentti 2:n ja sen esittämän tutkimusmallin yhteydessä tämä on – tai olisi – tarpeen, jotta DAR välttyisi luomasta vaikutelmaa että puhuu jostakin ennenkuulumattomasta asiasta, ikään kuin loisi kokonaan uutta traditiota sen sijaan että liittyisi johonkin jo olemassa olevaan perinteeseen.

Esittelisin tässä yhteydessä lyhyesti taiteilijat ja tutkijat, jotka DAR mainitsee suorittaakseen kontekstualisoinnin eleen – jos se todella on ele (1.2FI2). Koska nimet puuttuvat, joudun kuitenkin jo toistamiseen pohtimaan DAR:n tyhjäksi jättämien kohtien merkitystä. Edellisen fragmentin lailla fragmentti 2:stakin puuttuvat sen kaikkein olennaisimmat tiedot: fragmentti 1:stä tutkimuksen keskeinen väite ja fragmentti 2:sta tutkimustradition edustajien nimet. Nimeämätön traditio ei ainakaan missään tavanomaisessa mielessä ole traditio lainkaan, niin kuin väite ei ole väite ennen kuin se on esitetty. Täyttämättömät kohdat ovat siten huomattavia.

Kahdessa peräkkäisessä fragmentissa esiintyvien aukkojen perusteella syntyy vaikutelma rakenteen, eräänlaisen tutkimusmallin struktuurin korostumisesta sisällön sijaan. On kuin DAR tietäisi rakenteellisella tasolla mitä tahtoo, muttei ole ehtinyt, viitsinyt tai voinut täydentää rakennetta varsinaisella tutkimussisällöllä. Niin ikään on kuin puuttuvat nimet olisivat pelkkiä paikanhaltijoita (vrt. engl. placeholder), joita tämänkaltaisen tutkimuksen rakenne edellyttää mutta jotka ovat vaihdettavissa tarpeen ja tilanteen mukaan. Ikään kuin DAR:n sovitus Haylesin kirjasta olisi itse asiassa eräänlainen täydennystehtävä, jossa tyhjien kohtien täyttäminen eri tavoin johtaisi potentiaalisesti lukemattomiin erilaisiin lopputulemiin.

Mitä tämä kertoo DAR:n työstä ja sen luonteesta? Onko se yksinkertaisesti kesken? Vai onko se alituisessa liikkeessä, mistä syystä se vastustaa johonkin määrättyyn traditioon kiinnittymistä? Vai onko DAR yksinkertaisesti laiska tutkija?

Jos näistä kysymyksistä huolimatta kuitenkin asetumme ainakin toistaiseksi DAR:n puolelle, voimme myös esittää seuraavanlaisen hypoteesin: kontekstualisoinnin ele ei ole DAR:n osalta vilpitön eikä ainakaan spontaani vaan pikemminkin velvollisuudentunnosta tehty. Hän itse asiassa ajattelee työnsä muodostavan oman kontekstinsa, olipa se miten ad hoc tahansa. DAR ei ehkä halua keksiä pyörää uudelleen, mutta hän haluaa perustella työnsä tutkimusprosessin aikana löytämistään lähtökohdista käsin sen sijaan, että vertaisi sitä vertailukelpoisilta vaikuttaviin projekteihin kuten Hayles tekee kirjassaan (ks. sovitettu Hayles-katkelmasta 2). On syytä kiinnittää huomiota siihenkin, että pelkän struktuurin ja ”tyhjien kohtien” lisäksi tässäkin fragmentissa on ”täytettyjä kohtia” eli informaatiota: tämä tutkimus liittyy tuonnempana tarkemmin määriteltävällä tavalla kirjoittamisen, lukemisen ja digitaalisten medioiden välisiin suhteisiin.

Hayles, DAR ja minä